Toisten rahoilla on turvallista mokailla…

Päivän HS listaa 10 Suomen suurinta bisnesmokaa lähimenneisyydestä. Kirjoitin itse reilut viisi vuotta sitten ao. jutun, jossa listasin mielestäni 3 raflaavinta mokaa.
Jos lajina on ”Kansallisen Varallisuuden Hukkaaminen”, niin EK:n toimitusjohtajaksi 19.11.2012 valittu Jyri Häkämies pitää yllä epävirallista Suomen ennätystä. Jostakin syytä tämä näyttää puuttuvan Hesarin listauksesta. Kaksi muuta siitä kyllä löytyy.

Hukkaamiskisan kakkossijalle sijoitin Stora-Enson entinen tj Jukka Härmälän ja pronssille entisen sonerajohtajan, Kaj-Erik Relanderin.

Härmälä hukkasi Amerikan valtausyritykseen 5,7 miljardia ja –  kuinkas muuten – toisten rahoja.
Kaj-Erik Relander onnistui valtio-omisteisen Soneran pääjohtajana vuonna 2000 hukkaamaan suomalaisten kansallisvarallisuutta ”vain” 4,3 mrd euroa. Omia sijoittaessaan olisi Kaj-Erik saattanut olla himpun verran huolellisempi. Temppu onnistui ostamalla Saksasta firman piikkiin huutokaupalla yksinoikeuden ns. UMTS -taajuuksiin matkapuhelinliikennettä varten. Tekniikka osoittautui kuitenkin hyödyttömäksi, ja sijoituksen arvo nollautui. ”Liike-elämässä on riskinsä” kommentoi Relander, ja sijoittautui sittemmin Englantiin rahoitusneuvojaksi (!).

Matti Vanhasen II -hallituksen valtion omistajaohjauksesta vastannut puolustusministeri, nykyinen EK:n puheenjohtaja Jyri Häkämies siis teki kuprun, jonka edessä Relanderin hukkaamat 4,3 mrd euroa näyttää taksin takapenkille tipahtaneilta killingeiltä. Valtion omistuksista vastaavana ministerinä hän möi v. 2007 ns. Growhow -kaupassa norjalaiselle Yaralle  ko. yhtiöryppään lisäksi oikeudet Soklin fosfaattikaivoksiin. Hinta oli 200 miljoonaa euroa. Kaupassa omistajaa vaihtaneen omaisuuden arvoksi arvioidaan tänään vähintään 10 mrd, ja jopa 30 mrd euroa.
Jotkut asiantuntijat pitävät kauppaa koko Suomen taloushistorian ehkä suurimpana virheenä.

Kategoria(t): Kotimaa, Talous. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *