Kuka?

Olen rei­luh­kosti keski-ikäinen iki­nuori, jonka mie­lestä niin monet asiat maa­il­massa edel­leen ovat pos­kel­laan. Ihan niin­kuin sil­loin 1960- ja 70 -luvuilla, jol­loin vää­rin ole­vista asioista oli ker­rot­tava kovalla äänellä ja riit­tä­vällä tois­tolla. Luot­taen sii­hen, että kyl­lä­hän ihmis­ten nyt on pakko käsit­tää, kun asiat sel­keästi ja perus­tel­len tuo­daan esille...

Sit­tem­min olen sisäis­tä­nyt asian jos toi­sen­kin. Mel­kein kai­mani, val­ta­kun­nan­so­vit­te­lija Keijo Lii­na­maa totesi 70 -luvulla kes­ken jumiu­tu­nei­den työ­eh­to­so­pi­mus­neu­vot­te­lui­den, että “on vai­kea saada miestä ymmär­tä­mään jokin asia, jos hänen toi­meen­tu­lonsa riip­puu siitä, että hän ei sitä ymmärrä”.
Olen havain­nut, että melko monet ihmi­set Suo­messa saa­vat palk­kaa siitä, että he ymmär­tä­vät asioita vali­koi­dusti. (Tosin käsit­tä­mät­tö­män monet ymmär­tä­vät asioita vali­koi­dusti ihan ilmaiseksi.)

Sekin on tähän ikään sel­vin­nyt, ettei tämä maa­ilma taida val­miiksi tulla, vaikka miten kir­joit­taisi tai vii­sas­te­lisi. Mutta aina kun tör­mää mie­les­tänsä eri­tyi­sen nerok­kai­siin tai poik­keuk­sel­li­sen type­riin mie­li­pi­tei­siin, on vai­keaa olla kom­men­toi­matta. Tauti lie­nee parantumaton.

Reijo Lii­na­maa, kun­ta­po­lii­tikko, median suurkuluttaja.

  • Print
  • Facebook
  • Mixx
  • Google Bookmarks
  • LinkedIn
  • PDF
  • Twitter
  • RSS

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *