Motiivi, tilaisuus ja murha-ase

Kuulemme nykyään päivittäin uutisia, joissa yksi ihminen eri keinoilla yrittää ottaa hengiltä itselleen täysin tuntemattomia lajitovereitaan. Perinteisissä poliisityössä murhatutkimus perustuu kolmeen seikkaan: motiivi, murha-ase ja tilaisuus tekoon.

Motiivi terroriteoille ei selviä tavallisen rikostutkinnan keinoin. Vain yhteiskuntapsykologit osaavat selvittää, mitkä olosuhteet mahdollistavat kehityskulun sylivauvasta terroristiksi.  Siis ne parjatut ”kaikenmaailman dosentit…”.

Vaikka  Euroopassa asekontrolli on tiukempaa kuin villissä lännessä, on murha-aseita tarjolla sekä talous- että rautakaupoissa. Tai autokaupoissa.
Vapaassa yhteiskunnassa tilaisuuksia tekoihin on aina tarjolla.

Johtopäätös on siis se, että vain motiiviin vaikuttamalla voidaan saada pysyviä tuloksia. Tämä tutkintalinja on ainoa mahdollinen, mikäli emme halua orwellilaista yhteiskuntaa, missä valvontatekniikan sekä aseiden avulla valvomme toinen toisiamme.

Motiiviin vaikuttamisesta on jopa todistusaineistoa Tanskasta, missä Isikseen rekrytoituneita tai sitä aikoneita kyettiin kuntouttamaan yhteiskuntaan.
http://www.npr.org/sections/health-shots/2016/07/15/485900076/how-a-danish-town-helped-young-muslims-turn-away-from-isis?utm_source=facebook.com&utm_medium=social&utm_campaign=npr&utm_term=nprnews&utm_content=20160715

Onko meillä malttia tähän?
Jotakin pelottavalla tavalla tuttua on tavassa, millä aikamme putinit, erdoganit, trumphit ja lepenit tarjoavat monimutkaisiin ongelmiin yksinkertaisia vastauksia. Niitä tarjotaan myös Suomessa.
Pelko on juuri se, minkä synnyttämiseen terrorismi tähtää. Jos sen edessä antaudumme, luovumme vähitellen yhdestä elämän tärkeimmistä asioista: Luottamuksesta kanssaihmisiimme!

Siihen meillä ei ole varaa.

Kategoria(t): Tajunnanvirtaa.... Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.