Archive for toukokuu, 2014

Kommentti, jota hs.fi ei julkaissut

torstai, toukokuu 15th, 2014

Olen sil­loin täl­löin mitan­nut Hel­sin­gin Sano­mien verk­ko­ver­sion mode­roin­nin läpäi­se­vyyttä kri­ti­soi­malla kir­joit­ta­vien toi­mit­ta­jien tuo­tok­sia.
Tänään 15.5 leh­den pää­kir­joit­ta­jis­toon lukeu­tuva Juha Akka­nen oli kir­joit­ta­nut avii­siin pää­kir­joi­tuk­sen otsi­kolla “Viisi syytä, miksi dema­rit ovat menossa oppo­si­tioon”.
Pidin jut­tua paitsi asen­teel­li­sena, myös poliit­ti­sen jour­na­lis­min neut­raa­liu­den näkö­kul­masta tar­kas­tel­tuna ala-arvoisena. Kir­joi­tin siitä ao. kom­men­tin, jota ei julkaistu.

Juha Akka­nen luet­te­lee viisi syytä, joi­den perus­teella hän arvioi SDP:n ole­van siir­ty­mässä oppo­si­tioon. Niistä vain ensim­mäi­sen koh­dalla hän osuu oike­aan, sillä puo­lu­een kan­na­tus mää­rit­te­lee yleensä hal­li­tuk­seen pää­syn. Paitsi tie­tysti RKP:n ja Kris­til­lis­ten koh­dalla... .
Kun­non ennus­ta­jaeu­kon tapaan Akka­nen tekee sen tyy­pil­li­sen varauk­sen tule­vai­suu­den­vi­sioonsa, että “arvio perus­tuu tämän het­ken tilan­tee­seen” ja että “vuo­den aikana ehtii tapah­tua vielä pal­jon”. Vii­sasta, ah niin viisasta!

Juka Akka­nen on HS:n toi­mit­ta­jista Marko Junk­ka­rin ohella pro­fi­loi­tu­nut leh­den oikeis­to­li­be­raa­lin lin­jan kir­joit­ta­viksi kaa­de­ri­lai­siksi, joilla on äidin­mai­dossa saatu vasem­mis­toinho ja suun­na­ton into­himo spe­ku­loida siitä, mistä kukaan ei tiedä mitään var­maa: Tulevaisuudesta.

Lis­tansa vii­mei­sessä koh­dassa Akka­nen pal­jas­taa poliit­ti­sen kris­tal­li­pal­lonsa salai­suu­den: Se on dema­reille lan­ge­tettu Val­tion­va­rain­mi­nis­te­rin Sal­kun Kirous!
Maamme val­ta­me­dian (HS, Yle; Mtv) poli­tii­kan toi­mit­ta­jia yhdis­tää ylem­myy­den­tun­toi­nen nenän vartta pit­kin tapah­tuva asioi­den tar­kas­telu ja kyke­ne­mät­tö­myys tosi­asioi­hin perus­tu­vaan, poliit­ti­sesti neut­raa­liin vii­le­ään ana­lyy­siin. Muu­tama harva poik­keus löytyy.

Kirk­kaasti komii­kan puo­lelle kään­tyi mediassa esim. se lap­sen­omai­nen int­tä­mi­nen, millä Antti Rin­nettä vaa­dit­tiin ker­to­maan, ryh­tyykö hän val­tion­va­rain­mi­nis­te­riksi. Aivan kuten pik­ku­lap­sille, piti Rin­teen yleensä tähän­kin kysy­myk­seen vas­tata vähin­tään kolme kertaa.

Vappupuheita ja puppupuheita

lauantai, toukokuu 3rd, 2014

Vap­pua on perin­tei­sesti pidetty työ­väen juh­lana. Vap­pu­kul­kuei­den kuih­dut­tua lähes 50 vuo­den mas­sii­vis­ten rivis­tö­jen ajoista, on jäl­jellä lähinnä vappupuheet.

Nii­den ana­ly­soin­tiin kes­kit­ty­vät poli­tii­kan toi­mit­ta­jat ja leh­tien pää­kir­joit­ta­jat. Hais­tel­laan tuu­lia, pie­niä vireitä, mah­dol­li­sia avauk­sia. Jos niitä ei ole, ollaan pet­ty­neitä kuin lapsi, jolta vie­tiin kar­kit. Hesa­rin pää­kir­joit­ta­jan (HS030514) mie­lestä “Vapun puheista jäi vaisu vai­ku­telma”. Ensi pää­kir­joit­taja on pet­ty­nyt siitä, ettei­vät Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jaeh­dok­kaat esit­tä­neet mitään otsik­ko­kel­poista, ja toi­seksi siitä, että myös SDP:n kah­den puheen­joh­ta­jaeh­dok­kaan puheista “suu­ret lin­jat jäi­vät puut­tu­maan”. Pää­kir­joit­taja vetäi­see­kin joh­to­pää­tök­sen, jonka mukaan esim. työn ja pää­oman ris­ti­rii­taa julis­te­taan enää  vain “men­nei­den aiko­jen työ­väen­lau­luissa”.
Tylsää.

Nykyih­mi­sen ikä­vän­sie­to­kyky on lyhen­ty­nyt muu­ta­massa vuo­si­kym­me­nessä oleel­li­sesti. Uutta viri­kettä, impuls­sia ja muuta här­pä­kettä pitää digi­na­tii­vin saada tajun­taansa tasai­sena vir­tana. Samaa jut­tua ei kauaa jak­seta. Tar­vi­taan uutta.

Maa­pal­lon iäksi arvioi­daan noin 4,5 mrd vuotta, sim­pans­sista ihmi­sen kehi­tys­linja erkani vii­ti­sen mil­joo­naa vuotta sit­ten ja nykyih­mi­sen (homo sapiens) arvioi­daan saa­neen alkunsa nykyi­sen Saha­ran ete­lä­puo­li­sella alu­eella pari­sen­sa­taa tuhatta vuotta sit­ten. Aikaa ihmi­nen on las­ke­nut vasta pari­tu­hatta vuotta.

Osa­keyh­tiön - ja siis var­hai­sen kapi­ta­lis­min alku­muo­dot - ajoit­tu­vat noin 300 vuo­den pää­hän. Teol­lis­tu­mi­nen alkoi pari­sa­taa vuotta sit­ten. Osa­keyh­tiöi­den omis­ta­jilla oli rahaa pys­tyt­tää teh­taita, mutta heitä oli liian vähän niitä käy­tän­nössä pyö­rit­tä­mään. Ja oli­si­vatko viit­si­neet­kään, ras­kasta ja likais­ta­kin kun oli. Tar­vit­tiin työ­läi­siä. Koska orja­kauppa oli maa­il­masta vähi­tel­len saatu lop­pu­maan, jou­dut­tiin palk­kaa­maan työ­voi­maa. Teol­lis­tu­mi­sen alku­vai­heessa työ­läis­ten asema ei pal­jon­kaan eron­nut orjien ase­masta. (Eikä muu­ten jois­sa­kin aasia­lai­sissa teks­tii­li­teh­taissa tai turk­ki­lai­sissa kai­vok­sissa eroa vie­lä­kään).
Tästä osa­keyh­tiön ja sen omis­ta­jien halusta rikas­tua tava­roita val­mis­tut­ta­malla voi­daan kat­soa työn ja pää­oman ris­ti­rii­dan alkaneen.

Talous- ja teol­li­suus­his­to­riaa vähän­kin tun­te­valle tuossa ei ole mitään uutta. Hesa­rin pää­kir­joi­tus­toi­mit­ta­jan mie­lestä tätä ris­ti­rii­taa “julis­te­taan kui­ten­kin vain jois­sa­kin men­nei­den aiko­jen työ­väen­lau­luissa”. Tämä on totta. Esim. Hesa­rin sivuilla, pää­kir­joi­tuk­sista nyt puhu­mat­ta­kaan, ei tätä ris­ti­rii­taa julis­teta lähes­kään päivittäin... .

On ter­veel­listä jos­kus yrit­tää sijoit­taa inhi­mil­listä toi­min­taa laa­jem­paan aika­pers­pek­tii­viin. Tuo vajaat pari sataa vuotta kes­tä­nyt teol­li­nen aika­kausi edus­taa nykyih­mi­sen val­ta­kau­desta yhtä pro­mil­lea, yhtä tuhan­nes­osaa. Ei kan­nata edes las­kea, mitä se edus­taisi koko maa­pal­lon iästä.
Tämän pro­mil­len aikana on kui­ten­kin ehditty tuot­taa hir­vit­tävä määrä enem­män tai vähem­män tar­peel­li­sia tava­roita, kas­vat­taa val­ta­vat jäte­vuo­ret, syn­nyt­tää Tyy­neen val­ta­me­reen jät­ti­mäi­nen muo­vi­jä­te­lautta, vau­rioit­taa peruut­ta­mat­to­masti ilma­ke­hää, saada alkuun napa­jää­ti­köi­den sula­mi­nen, käydä kaksi maa­il­man­laa­juista sotaa ja kym­me­niä pie­nem­piä sotia, kehit­tää ja käyt­tää ydin­a­seita jne.

Ei tar­vitse olla kum­moi­nen­kaan pro­feetta ymmär­tääk­seen, ettei tämä meno voi jat­kua kovin pit­kään. Ellei ihmi­nen itse suun­taa muuta, hoi­taa luonto asian mei­dän puo­les­tamme. Maa­il­man­lop­pua­han siitä ei toki tule. Yksi vil­liin­ty­nyt eliö­laji eräällä syr­jäi­sellä pla­nee­talla vain tuhoaa itsensä.
Työn ja pää­oman ris­ti­riita ei siis ole ainoa huo­lemme, ei ehkä edes vakavin.