Archive for marraskuu, 2011

Joulu, tuo uskon autiomaa.

perjantai, marraskuu 11th, 2011

Joulu lähe­nee uhkaa­vasti. Sen huo­maa monista asioista. Pos­ti­laa­tik­koon vii­kot­tain yllät­täen ja pyy­tä­mättä ilmes­tyvä mai­nos­nippu kas­vaa ja muut­tuu yhä punai­sem­maksi. Koko liike-elämä ikään­kuin vetää hen­ke­ään koo­tak­seen voi­mansa vuo­den tär­keim­män pon­nis­tuk­sen edessä.

Lap­set kir­joit­ta­vat lah­ja­lis­to­jaan sil­mät innosta heh­kuen samaan aikaan, kun van­hem­mat, kum­mit ja suku­lai­set poh­ti­vat kuu­mei­sesti, mitä tupa­ten täy­siin las­ten­huo­nei­siin vielä voisi hank­kia. Mark­ki­na­li­be­ra­lismi on jo aikoja sit­ten kor­van­nut Jee­suk­sen Jou­lu­pu­killa. Jäl­kim­mäi­nen myy parem­min.
Sitä kaik­kein tär­keintä lah­jaa lap­sille ei kui­ten­kaan voida pake­toida: Aikaa!

Kirkko koet­taa par­haansa mukaan ohjata ihmis­ten aja­tuk­set mate­riasta hen­keen, vaa­ti­mi­sesta anta­mi­seen. Suu­rim­pana ongel­mana tässä pyr­ki­myk­sessä ins­ti­tuu­tiolla on kui­ten­kin sen oma his­to­ria: Liik­keen tär­keim­mästä hah­mosta, eräästä juu­ta­lai­sesta puuse­pän pojasta ja uskon­non uudis­ta­jasta teh­tiin val­ta­po­li­tii­kan man­ne­kiini, kun hänet maal­li­sella pää­tök­sellä koho­tet­tiin Juma­lan Pojan ase­maan. Eikö olisi riit­tä­nyt, että Jee­sus olisi saa­nut jäädä his­to­ri­aan elä­mänsä esi­mer­kil­li­sesti elä­neenä taval­li­sena kalas­ta­jana, joka eli kuten opetti? Ilman juma­luut­ta­kin Jee­suk­sen “blo­geis­saan” esit­tä­mät yhtei­söl­li­sen elä­mi­sen peri­aat­teet riit­täi­si­vät moraa­li­siksi ohjeiksi edel­leen, 2000 vuotta myöhemmin.

Läpi­kau­pal­lis­tettu joulu on jo aikoja sit­ten teh­nyt var­si­nai­sesta päi­vän­san­ka­rista vält­tä­mät­tö­män ali­bin ylen­mää­räi­selle mate­riassa pieh­ta­roin­nille, ikään­kuin lyhyen ruo­ka­ru­kouk­sen, jonka jäl­keen voi­daan estoitta sukel­taa aineel­lis­ten nau­tin­to­jen pariin.

Kuka oikeasti tar­vit­see nykyi­sen­kal­taista joulua?

 

 

Koulu ja työrauhan työkalut

perjantai, marraskuu 11th, 2011

Kou­lu­jen kurin­pi­dosta ja työ­rau­hasta kes­kus­tel­laan juuri nyt pal­jon. Ja syystä. Kuulun itse nii­hin opet­ta­jiin, joi­den mie­lestä pesu­ve­den mukana meni pal­jon hyvää sil­loin, kun opet­ta­jista teh­tiin ope­tusta tois­tu­vasti häi­rit­se­vien oppi­lai­den edessä lähes aseet­to­mia. Urani aikana ovat van­hem­pien mah­dol­li­suu­det opet­taa kotona lap­sil­leen muut ihmi­set huo­mioon otta­van käy­tök­sen alkeet oleel­li­sesti hei­ken­ty­neet. Rajoja ei aina osata tai haluta aset­taa, ja sen seu­rauk­sena yhä useam­mat lap­set tule­vat kou­luun ilman niitä tai­toja, joilla luok­kayh­tei­sössä tul­laan toi­meen ja oppi­mis­rauha säi­lyy. Monissa per­heissä talou­den tasa­paino edel­lyt­tää molem­pien van­hem­pien työs­sä­käyn­tiä. Mm. siksi lap­sia kas­vat­ta­vat myös kave­rit, sosi­aa­li­nen media, tietokone- ja net­ti­pe­lit, sekä lap­sille suun­nattu, koko ajan tehos­tuva kau­pal­li­nen mark­ki­nointi. Tästä seu­raa, että opet­ta­jien, ener­giaa ja pin­naa kuluu sel­lais­ten kul­lan­nup­pu­jen pai­men­ta­mi­seen, joille kotona tun­tuu kaikki ole­van sallittua.

Hin­taa kas­vat­ta­matta jät­tä­mi­sestä  mak­sa­vat opet­ta­jat päi­vä­ko­dista lukioon, pahim­man vai­heen kumu­loi­tuessa ylä­as­teen opet­ta­jiin, jotka saa­vat työ­pai­kal­laan sie­tää epä­kun­nioit­ta­vaa koh­te­lua, nimit­te­lyä ja hais­tat­te­lua. Hin­taa mak­saa myös se enem­mistö oppi­laista, joita kiin­nos­taa opis­kelu häi­ri­köin­tiä enem­män. Ala-asteella “ego­vam­mau­tu­nut” osa lap­sista kye­tään vielä joten­ku­ten pitä­mään aikaa vie­vällä maa­nit­te­lulla aisoissa. Miten pit­källe opet­ta­jat ovat val­miita sie­tä­mään tämän­suun­taista kehitystä?

Luo­kan työ­rauha on opet­ta­jalle puh­taasti käy­tän­nön kysy­mys, ei itse­tar­koi­tus. Jos sitä uhkaava häi­riö voi­tai­siin ala-asteella pois­taa yhdellä luu­na­pilla tai pie­nellä tuk­ka­pöl­lyllä, olisi tällä pel­käs­tään ylä-asteen opet­ta­jien tule­vaa työ­rau­haa aja­tel­len usko­mat­to­man suuri vipu­vai­ku­tus, käyt­tääk­seni ajan­koh­taista termiä.

 Aavis­te­len, että tässä vai­heessa jot­kut ammat­tiym­mär­tä­jät ja kas­va­tuk­sen asian­tun­ti­jat tavoit­te­le­vat näp­pik­si­ään ilmais­tak­seen vas­ta­lauseensa: “Lap­sen huono käy­tös joh­tuu lap­sen hen­ki­sestä pahoin­voin­nista, lai­min­lyön­neistä, van­hem­pien työ­kii­reistä joh­tu­vasta ajan puut­teesta jne.“
Kaikki tämä tie­de­tään. Kui­ten­kin samaan aikaan las­ten van­hem­pien val­tuus­toi­hin äänes­tä­mien edus­ta­jien joh­ta­mat kau­pun­git ja kun­nat ovat jät­tä­neet lähes jär­jes­tel­mäl­li­sesti saat­ta­matta esim. kou­lu­jen ter­veys­huol­lon ja psy­ko­lo­gien mää­rät suo­si­tus­ten mukai­selle tasolle, tukio­pe­tuk­sen ja muun oppi­las­huol­lon resurs­seista puhumattakaan.

 Suh­tau­tu­mi­nen Suo­mes­sa­kin aiem­min sal­lit­tuun las­ten tapa­käyt­täy­ty­mi­sen lem­pe­ään fyy­si­seen ohjaa­mi­seen on muut­tu­nut joten­kin umpi­kie­roksi. Sekä van­hem­mat että opet­ta­jat jou­tu­vat varo­maan lap­seen kos­ke­mista. Uhkana on joko syyte pahoin­pi­te­lystä tai vaih­toeh­toi­sesti lap­seen kajoa­mi­sesta. Hen­kistä pahoin­pi­te­lyä sen sijaan ei kont­rol­loi kukaan. Lasta saa lai­min­lyödä hen­ki­sesti, hänet voi jät­tää illaksi ilman val­von­taa videoi­den tai tie­to­ko­neen ääreen, antaa kas­vaa ilman rajoja, uhkailla, lah­joa ja kiris­tää, hänet voi lähet­tää kou­luun ilman aamiaista tai sään­mu­kaista vaa­te­tusta, hänen kans­saan ei tar­vitse kes­kus­tella eikä mie­li­pi­dettä kysyä. Kaikki tämä on sal­lit­tua.
Mutta annapa tuk­ka­pölly, niin pian sinua puhut­te­lee poliisi!

Kaikki asiat voi­daan kär­jis­tää. Niinpä minun­kin lie­nee syytä odot­taa mie­li­pi­teis­täni kyl­mää kyy­tiä. Minulta saa­te­taan kysyä, pitäi­sikö lap­sia mie­les­täni siis saada kou­lussa “repiä hiuk­sista mie­lin mää­rin” tai klas­si­seen sen­saa­tio­toi­mit­ta­jan  tyy­liin: “Oletko jo lakan­nut hak­kaa­masta oppi­lai­tasi?” Jep jep.

 Olles­sani itse kansa- ja oppi­kou­lussa, minua on tukis­tettu ja näpäy­tetty kart­ta­ke­pillä sor­mille. Ystä­väl­li­sessä, kas­vat­ta­vassa hen­gessä. Ei jää­nyt trau­moja. Omalla ural­lani en ole näitä mene­tel­miä lain­kuu­liai­sena opet­ta­jana tie­ten­kään käyt­tä­nyt. Voin kui­ten­kin rehel­li­sesti sanoa, että erään­kin ker­ran on mie­lessä käy­nyt. Ja uskal­lan myös arvioida, että muu­ta­malla luu­na­pilla tai tuk­ka­pöl­lyllä yhden luku­vuo­den aikana oli­sin sääs­tä­nyt tun­ti­kau­palla hyvää ope­tusai­kaa, toi­sen moko­man eri­lai­sia kokoon­tu­mi­sia ja tapaa­mi­sia ali­mi­toi­te­tun ja yli­ra­si­te­tun oppi­las­huol­lon ja per­he­neu­vo­lan hen­ki­lös­tön kanssa.

Ja ylä­as­teelle olisi saat­ta­nut siir­tyä muu­tama koti­kas­va­tuk­ses­saan syystä tai toi­sesta lai­min­lyöty hais­tat­te­lija vähemmän.