Archive for marraskuu, 2010

Viikko Pjongjangissa heinäkuussa 1989

lauantai, marraskuu 27th, 2010

Hei­nä­kuussa 1989 sain olla mukana eksoot­ti­sella fes­ta­ri­mat­kalla tuossa mys­ti­sessä Kim Il Sung’in ja hänen jäl­ke­läis­tensä jo pian kol­man­nessa pol­vessa dik­taat­to­rin ottein hal­lit­se­massa maassa. Suo­ma­lai­sia nuo­ria tai­tei­li­joita mat­kalla edus­ti­vat mm. Sie­lun Vel­jet, Peer Gynt sekä lau­laja Kirsi Pou­ta­nen, jota olin mat­kalla säestämässä.

Matka palasi mie­leeni nyt, kun Pohjois-Korea on otsi­koissa Etelä-Korean soti­laal­lis­ten jouk­ko­jen kanssa tapah­tu­neen yhteen­o­ton joh­dosta. Vaikka olin tuo­hon mat­kaan men­nessä jo ehti­nyt jon­kin ver­ran mat­kus­tella, oli Pjong­jang melko pysäh­dyt­tävä koke­mus, sii­tä­kin huo­li­matta, että turis­tit pidet­tiin tar­kasti eril­lään kantaväestöstä.

Fes­ti­vaa­li­väki majoi­tet­tiin vuo­den 1988 Olym­pia -han­ketta var­ten raken­net­tui­hin asun­toi­hin. Itse olym­pia­lai­set pidet­tiin kui­ten­kin Sou­lissa, mutta Kim Il Sung haa­veili nii­den jaka­mi­sesta Pjong­jan­gin ja Sou­lin kes­ken. Hanke jäi toteu­tu­matta, mutta koko­nai­nen beto­nista tehty olym­pia­kylä oli jäl­jellä. Majoi­tus­ti­laa siis oli.

Eri kan­sal­li­suu­det oli majoi­tettu omiin yksik­köi­hinsä ja jokai­sella osal­lis­tu­ja­maalla oli ns. oma klubi, joi­hin esiin­ty­mi­set oli jär­jes­tetty. Aja­tus tie­tysti oli, että nuo­riso eri maista olisi vie­rail­lut tois­tensa kon­ser­teissa tutus­tu­massa ihmi­siin ja kult­tuu­riin. Näytti kui­ten­kin siltä, että kan­sal­li­suu­det pysyt­te­li­vät pal­jolti omissa olois­saan. Kun jär­jes­tä­jät koh­te­li­aasti tie­dus­te­li­vat suo­ma­lai­silta, miten klu­bi­toi­minta on toi­mi­nut, mai­nit­tiin siitä, että ylei­söä tilai­suuk­sissa oli vähän­lai­sesti. Tapah­tui seu­raa­vaa: Noin 15 minuut­tia ennen saman illan klu­bi­ta­pah­tu­man alka­mista Suomi-Klubin edus­talle pysäh­tyi bus­seja. Niistä marssi sisään hyvässä jär­jes­tyk­sessä ikä­ja­kau­mal­taan noin 25 - 35 vuo­tiaita, vaa­te­tuk­sel­taan melko yhte­näi­sesti pukeu­tu­neita mie­hiä ja nai­sia. Heitä tuuli juuri sel­lai­nen määrä, että kat­somo oli vii­meistä paik­kaa myö­ten täynnä. Oli melko epä­to­del­lista seu­rata, kun Peer Gynt veti omaa per­soo­nal­lista set­ti­ään pen­keissä istu­valle ylei­sölle, joka taputti ryt­mik­käästi noin 20 sekun­tia jokai­sen kap­pa­leen jäl­keen. Rock­muusi­koi­den ja ylei­sön totaa­li­sen kult­tuu­ri­sen vas­ta­koh­tai­suu­den huo­mioo­not­taen vai­ku­telma oli epä­to­del­li­nen. Vii­mei­sen esi­tyk­sen jäl­keen väki pois­tui yhtä suju­vasti, kun oli pai­kalle saapunutkin.

Myös kau­pun­ki­kuva oli eri­koi­nen. Fes­ta­ri­bus­sien ja MB -merk­kis­ten auto­jen lisäksi muuta lii­ken­nettä ei ollut lain­kaan. Ja kadut oli­vat yleensä 3 kais­taa yhteen suun­taan ole­via väy­liä. Absur­diutta lisäsi se, että ris­teyk­sissä viuh­toi yleensä lii­ken­ne­po­liisi ole­ma­tonta lii­ken­nettä ohjaa­massa. Huhut­tiin, että Kim Il Sung oli vaih­ta­nut muu­ta­man ton­nin maan kul­ta­va­ran­toja Merce­des Benz -hen­ki­lö­au­toi­hin ennen fes­ti­vaa­lia antaak­seen maas­taan vau­raan kuvan turisteille.

Kii­nassa oli ollut aiem­min keväällä nuo­ri­so­mel­lakka Tai­vaal­li­sen Rau­han Aukiolla. Mel­la­kassa oli kuol­lut satoja tai jopa tuhan­sia työ­läi­siä ja opis­ke­li­joita. Tästä syystä fes­ta­ri­väki oli päät­tä­nyt jär­jes­tää mie­le­no­soi­tuk­sen Kii­naa vas­taan yhtei­sesti sovit­tuna aikana. Tou­hu­kas soli­daa­ri­suu­den osoit­ta­mi­nen tys­säsi kui­ten­kin sii­hen, että noin 15 minuut­tia ennen kokoon­tu­mis­pai­kalle läh­töä jok’ikinen bus­sin­kul­jet­taja katosi kuin maa olisi hei­dät nie­lais­sut. Kun sovi­tun mie­le­no­soi­tuk­sen aika oli men­nyt ohi, ilmes­tyi­vät kul­jet­ta­jat yhtä sala­pe­räi­sesti kuin oli­vat kadon­neet­kin. Tehokasta.

Fes­ta­rien päät­tä­jäis­ti­lai­suus oli hen­keä sal­paava. Kym­me­niä tuhan­sia vetä­välle sta­dio­nille kul­jet­tiin mars­si­muo­dos­tel­massa olym­pia­lais­ten tapaan. Edel­lämme kul­keva euroop­pa­lai­nen kult­tuu­rio­sasto oli sala­kul­jet­ta­nut mars­si­ri­vis­töön kii­nan­vas­tai­sen julis­te­kan­kaan, joka rul­lat­tiin auki pari­kym­mentä met­riä ennen sta­dio­nille saa­pu­mista. Juliste ehti olla auki ehkä 10 sekun­tia, kun tyh­jästä ilmes­tyi kaksi jän­te­vää mus­ta­housuista, val­ko­pai­taista itse­puo­lus­tus­la­jien tai­ta­jan näköistä sii­li­tuk­kaista mies­hen­ki­löä. Suju­vasti julis­tetta kul­jet­ta­neen rivin etu- ja taka­puo­lella kul­kien juliste tart­tui hei­dän käsiinsä ilman sen suu­rem­paa häi­riötä. Pelot­ta­van tehokasta.

Itse Kim Il Sung kun­nioitti päät­tä­jäis­ti­lai­suutta läs­nä­olol­laan. Suo­ma­lais­ten katsomo-osastosta hän näkyi sel­västi. Olym­pia­lais­ten ava­jais­juh­lal­li­suuk­sista tut­tuun tyy­liin pää­tös­ti­lai­suus sisälsi pää­tä­hui­maa­vaa akro­ba­tiaa maassa ja ilmassa. Vie­res­sämme istui sadoit­tain saman­nä­köi­siä ja -ikäi­siä mie­hiä ja nai­sia, jotka oli­vat yhtenä iltana mie­hit­tä­neen klu­bimme kat­so­mon. He istui­vat selkä suo­rana kadet 90 asteen kul­massa pol­vien päällä. Jos­ta­kin saa­mas­taan mer­kistä he alkoi­vat yht’äkkiä ulvoa yhteen ääneen suo­raan huu­toa suun­nil­leen samalta taajuudelta.

Fes­ti­vaa­li­matka oli sel­lai­nen kult­tuu­ris­hokki, että siitä ei ole juuri tul­lut ker­toil­tua, koska koko reissu tun­tui niin epä­to­del­li­selta. Kau­punki, josta ihmi­set puut­tui­vat, val­ta­vat autot­to­mat lii­ken­ne­väy­lät, mas­sii­vi­sia beto­ni­ra­ken­nuk­sia, joi­den yhdes­sä­kään ikku­nassa ei mil­loin­kaan näky­nyt valoja.

Mutta maa on siis edel­leen ole­massa. Päät­tä­jäis­juh­laa läs­nä­olol­laan kun­nioit­ta­nut Kim il Sung kuoli vuonna 1994. Siitä alkaen maata on hal­lin­nut hänen poi­kansa Kim Jong-il. Tällä haa­vaa on menossa val­lan­vaih­dos, jossa Jong-il’in poi­kaa Kim Jong-un’ia  ollaan siir­tä­mässä val­lan kah­vaan. Kimejä kol­man­nessa polvessa.

Ali­ra­vit­se­muk­sesta ja totaa­li­sesta aivo­pe­susta kär­sivä kansa saa taas uuden kimin pal­vot­ta­vak­seen. Ulkoa­päin koko maa näyt­tää suu­relta ihmis­ko­keelta. Yksi suh­tau­tu­mis­tapa ongel­ma­val­tioon voi­si­kin olla se, että annet­tai­siin hei­dän suo­rit­taa kokeensa lop­puun saakka. Pidet­täi­siin vain huoli siitä, että pääs­töt pysy­vät kurissa.