Archive for toukokuu, 2010

Tyhjät säkit - veronmaksajan “pain in the arsle”

sunnuntai, toukokuu 30th, 2010

 

Sak­san liit­to­kans­leri Angela Mer­kel päätti kiel­tää maas­saan val­tion vel­ka­kir­jo­jen ns. lyhyeksi myyn­nin. Mer­ke­lin kol­lega Jyrki Katai­nen (kok) ei halun­nut (edus­kun­nan kyse­ly­tunti) ottaa asiaa edes poh­din­taan. Termi “lyhyeksi myynti” tar­koit­taa sitä, että joku myy sel­laista, mitä ei omista. Arvaan: Nor­maali ihmi­nen ajat­te­lee, että eihän se voi olla edes mah­dol­lista, saati sit­ten lail­lista. Tässä mei­dän ult­ra­li­be­ra­lis­ti­sessa mark­ki­na­ta­lou­des­samme (tun­nu­biisi: Kyl’ työlki ellää, mut’ kau­pal’ rikas­tuu...) se on  edel­leen mahdollista.

 

Lyhyeksi myynti menee näin: Kuvi­tel­laan, että peru­na­to­rilla peru­na­vä­lit­täjä aamulla peru­noi­den hin­toja tut­kies­saan arve­lee hin­nan las­ke­van päi­vän mit­taan. Kuvi­tel­laan vielä, että peru­na­to­rilla on sel­lai­nen sääntö, että se mitä välit­tä­jät ovat päi­vän aikana osta­neet tai myy­neet, tasa­taan, sel­vi­tel­lään ja mak­se­taan vasta myyn­nin pää­tyt­tyä. Peru­naa voi siis ilmoit­taa myyn­tiin, vaik­kei kär­ryssä olisi pot­tua­kaan. Niinpä tämä peru­na­ping­vii­nimme myy ole­ma­tonta peru­naa aamun hin­nalla. Ja aivan oikein, ilta­päi­vällä hinta on las­ke­nut. Niinpä hän ostaa ilta­päi­vällä peru­naa saman ver­ran, mitä aamulla myi, mutta las­ke­nee­seen hin­taan. Kun peru­na­saldo päi­vän pää­tyt­tyä las­ke­taan, on tälle peru­na­neu­vok­selle jää­nyt aamu- ja ilta­päi­vän hin­to­jen ero­tus puh­taana käteen. Vaik­kei hän siis ole päi­vän aikana pidel­lyt käsis­sään potun pottua!

 

Pörs­sissä lyhyeksi myyn­tiin liit­tyy usein ns. “karusel­li­myynti”. Siinä pari välit­tä­jää ottaa koh­teek­seen hei­koksi arvioi­mansa osak­keen. Sovi­taan, että toi­nen tekee rea­liai­kai­sessa ver­kon pörs­si­kau­passa osak­keesta yhä hal­vem­pia ja hal­vem­pia tar­jouk­sia. Toi­nen “oste­lee” eriä yhä hal­pe­ne­vaan hin­taa. Kave­ruk­silla on käy­tet­tä­vissä yhtei­nen potti, eikä rahaa muu­ten­kaan liiku, koska kau­pat sel­vi­tel­lään päi­vän päät­teeksi. Aktii­vi­nen pari­val­jakko saa hys­te­rian tart­tu­maan pien­sääs­tä­jiin, jotka ryh­ty­vät myy­mään osak­kei­taan kiih­ty­vään tah­tiin kurs­si­las­kun pelossa. Yhtei­sestä sopi­muk­sesta spe­ku­lan­tit sit­ten hie­man ennen kau­pan sul­keu­tu­mista, kurs­sien riit­tä­västi las­ket­tua osta­vat mah­dol­li­sim­man ison erän. Ja jää­vät odot­ta­maan seu­raa­vaa pörs­si­päi­vää, jol­loin kurssi vähi­tel­len palaa nor­maa­li­ta­solle. Kun näin on tapah­tu­nut, hal­valla oste­tut osak­keet myy­dään hyvällä voitolla.

 

Peru­nan­vil­je­li­jät ovat tol­kun väkeä, joka ei oikeasti salli täl­laista pel­lei­lyä tuot­ta­mansa ruoan kanssa. Mutta toista on pörs­sissä ja inves­toin­ti­pan­keissa. Näi­den koh­dalla kau­pan­käyn­nin ehdoista päät­tä­viltä polii­ti­koilta on tolkku ollut hukassa jo tovin. Mer­kel Sak­sassa siis osoit­taa jär­kiin­ty­mi­sen merk­kejä. Onko Suo­men hal­li­tuk­sen minis­te­reillä toi­voa para­ne­mi­sesta, jää nähtäväksi.

 

Kuva­tun­lai­nen nouse­villa tai las­ke­villa kurs­seilla tapah­tuva vedon­lyönti olisi hel­posti teh­tä­vissä kan­nat­ta­mat­to­maksi teke­mällä jokai­nen myynti- tai osto­ta­pah­tuma verol­li­seksi arvon­li­sä­ve­ron tapaan. Mutta jos jokin taho Suo­messa esit­tää pörs­si­kaup­paan edes jon­kin­laista veroa tai moraa­li­koo­dis­toa, saa heti vas­taansa EK:n, pörs­si­mekla­rit, inves­toin­ti­pank­kii­rit ja Kokoo­muk­sen “vapaan kil­pai­lun” kai­ken­puo­lista siu­nauk­sel­li­suutta ylis­tä­vät mark­ki­na­pa­pit. “Vapaa kil­pailu” tar­koit­taa tässä yhtey­dessä pörs­si­kau­pan tahal­li­sen häi­rin­nän mak­su­tonta sal­li­mista ja rahan ansait­se­mista rehel­lis­ten pös­si­si­joit­ta­jien, veron­mak­sa­jien ja siis koko­nais­ten val­tioi­den kus­tan­nuk­sella. Tähän on uskal­let­tava tart­tua mää­rä­tie­toi­sesti muu­al­la­kin kuin Saksassa!

 

Ennen Krei­kasta alkunsa saa­nutta, euro­po­lii­tik­ko­jen löpe­ryy­destä joh­tu­nutta Euroo­pan talous­krii­siä oltiin juuri sel­viä­mässä USA:sta alka­neesta ns. ros­ka­lai­na­krii­sistä. Siinä Wall Street’in pank­kii­reille oli jää­mässä käsiin vajailla vakuuk­silla myön­net­tyjä, taval­lis­ten ame­rik­ka­lais­ten yli­hin­tais­ten asun­to­jen osta­mi­seen myön­net­tyjä lai­noja. Ahneet pank­kii­ri­pi­rai­jat pii­lot­ti­vat näitä ros­ka­lai­noja taval­lis­ten lai­no­jen sekaan, ja myi­vät koko pake­tin sijoit­ta­jille ympäri USA:ta ja Euroop­paa sijoi­tus­koh­teiksi. Kun totuus pal­jas­tui, saimme seu­rata mediasta, kuinka USA:n veron­mak­sa­jat pulit­ti­vat mil­jar­deja dol­la­reita pönk­kää­mään pank­kii­ri­pu­li­vei­va­rei­den kon­kurs­sin par­taalle aja­maa ame­rik­ka­laista rahoi­tus­jär­jes­tel­mää. Ja aal­to­liike oli levin­nyt myös Eurooppaan.

 

Mikä ero näillä kah­della asialla (lyhyeksi myynti ja USA:n ros­ka­lai­na­juttu) on? Kan­san­vii­saus sanoo, ettei pidä ostaa sikaa säkissä. USA:n pank­kii­reille oli sal­lit­tua pii­lot­taa isom­paan säk­kiin puo­li­kuol­leita sikoja, ja myydä koko läjä kurant­tina tava­rana. Niin voi­tiin tehdä, koska USA:n lakien mukaan niin voi­tiin tehdä. Tällä on se ero, että ns. lyhyeksi myyn­nissä säkissä ei ole sikaa ollen­kaan, koska tyh­jän myynti on pörs­si­sään­tö­jen mukaan sallittua.

 

Mikael Jungner: Median tekijästä sen riistaksi

tiistai, toukokuu 25th, 2010

 

Mikael Jung­ner herät­tää ris­ti­rii­tai­sia aja­tuk­sia. Hänen kes­kei­nen argu­men­toin­tinsa liik­kuu akse­leilla “edis­tys­mie­li­syys - kon­ser­va­tii­vi­suus”,  “onnel­lis­tut­ta­mi­nen - ankeut­ta­mi­nen” ja “mana­ge­ment by per­kele kontra moderni joh­ta­mi­nen”. Näissä tee­moissa kes­kus­telu kävi TV2:n Pres­siklu­bissa 21.5. Tuossa ns. mediaoh­jel­massa hänen tee­sei­hinsä jäi kai­paa­maan subs­tans­sia, mitä kir­joi­tus Dema­rissa 25.5 onneksi tarjoaa.

 

Aja­tuk­set siitä, että edis­tys­mie­li­syy­den ja  kon­ser­va­tii­vi­suu­den rajat kul­ke­vat jokai­sen orga­ni­saa­tion sisällä ja että joh­ta­juus kai­paa uusia tuu­lia ovat tie­tysti ihan oikeita. Samoin havainto, jonka mukaan aikamme ihmistä kiin­nos­taa eni­ten hen­ki­lö­koh­tai­nen onnel­li­suus. Siis ei varal­li­suus, valta eikä maine. Tämän ilmiön voi nuor­ten kes­kuu­dessa ais­tia sel­västi. Heti perään on tie­tysti todet­tava, että vain onnel­li­suu­desta kiin­nos­tu­mi­nen edel­lyt­tää sitä, että elä­män aineel­li­set osa­set ovat jol­la­kin mini­mi­ta­solla, mikä taso on jokai­selle yksi­löl­li­nen. Jung­ne­rin aate­maa­il­maa ei kan­nata SDP:n sisällä yrit­tää mää­ri­tellä oikeisto/vasemmisto akse­lilla, vaikka sitä­kin on yri­tetty. Tämän­kal­tai­nen mää­rit­tely on liian ahdas.

 

Kysy­mys on lähinnä siitä, tar­jo­aako puo­lue­sih­tee­rieh­do­kas sopi­via omi­nai­suuk­sia tyy­dyt­tä­mään samaan aikaan sekä työ­väen­liik­keen pit­kän lin­jan jär­jes­tö­jy­rät että poliit­tista iden­ti­teet­ti­ään vielä hake­vat, palk­ka­työl­lään itsensä elät­tä­vät nuo­ret suo­ma­lai­set. Jäl­kim­mäi­nen palikka näyt­täisi ole­van koh­dal­laan, mutta entäpä se ensim­mäi­nen? Alussa mai­nit­se­mas­sani Pres­siklu­bissa näh­tiin hie­man sitä, mitä tule­man pitää jos Jung­ne­rista tulisi SDP: n puoluesihteeri:

Aat­teel­lista subs­tans­sia ja kor­po­ra­tii­vista asen­netta janoava media raa­te­lisi hänen kal­tai­sensa romant­ti­suu­teen tai­pu­vai­sen poliit­ti­sen visio­nää­rin kap­pa­leiksi ja röyh­täi­sisi päälle.

 

Kun meillä ns. riip­pu­ma­ton media haluaa pudot­taa hen­ki­lön, se aloit­taa motii­vien kysee­na­lais­ta­mi­sella, jat­kaa koros­ta­malla epä­olen­nai­suuk­sia, päi­vit­te­lee ymmär­tä­mällä tahal­laan vää­rin ja vii­mei­senä niit­tinä jul­kai­see koh­teesta koo­mi­sia kuvia. Mene­tel­mää on har­joi­teltu mm. Martti Ahti­saa­ren, Tarja Halo­sen ja Jutta Urpi­lai­sen koh­dalla. Tätä kut­su­taan alan sisällä sananvapaudeksi...

 

Mikäli dema­rit eivät Mikael Jung­ne­ria puo­lue­sih­tee­rik­seen valitse, tulisi hänen ehdot­to­masti aset­tua ehdolle kan­san­edus­ta­jaksi. Edus­kun­nan pape­rin­ma­kui­nen kes­kus­te­lu­kult­tuuri kai­paisi hänen kal­tais­taan tuu­let­ta­jaa kysee­na­lais­ta­maan täy­sis­tun­to­jen “näin on aina ennen­kin tehty” -meininkiä.

Markkinoiden mustakaavut” ja sardiiniparvi

keskiviikko, toukokuu 12th, 2010

 

Euroo­pan Unio­nin vältti täpä­rästi his­to­riansa pahim­man talous­krii­sin. Pää­tök­sillä oli kova hinta. EKP jou­tui syö­mään toi­min­tansa alkua­joista saakka pitä­mänsä peri­aat­teen olla sekaan­tu­matta finas­si­po­li­tiik­kaan. Kun se nyt suos­tui osta­maan vai­keuk­sissa ole­vien yli varo­jensa elä­nei­den jäsen­mai­den kal­liita vel­ka­pa­pe­reita, avau­tui tähän saakka tiu­kasti kiinni ollut kas­sa­holvi. Sete­li­ra­hoi­tuk­sesta toi­min­nan erot­taa vain se, että EKP myy saman ver­ran pois parem­pia lai­no­jaan. Lisää rahaa ei siis mark­ki­noille pitäisi tulla.

 

USA:n kes­kus­pankki FED on jo vuo­sia pai­na­nut sumei­le­matta lisää dol­la­reita tiu­kassa pai­kassa ja niin on tehty myös Aasian kes­kus­pan­keissa. Mik­sei siis EKP:kin? Mm. Ranska on jo pit­kään vaa­ti­nut kes­kus­pan­kilta suu­rem­paa jous­ta­vuutta ja kan­sal­lis­val­tioi­den (lue: Rans­kan) toi­vei­den parem­paa huo­mioi­mista. EKP:n toi­minta todis­taa täy­del­li­sesti, kuinka syvän kui­lun par­taalla  koko Unio­nin talous­jär­jes­telmä oli. Toi­mien seu­rauk­sena ole­valla euron kurs­sin las­kulla on myös kiis­tä­mät­tö­mät hyvät puo­lensa: Euro­mai­den vienti helpottuu!

 

Ope­tuk­set? Yksi EKP:n täys­kään­nök­seen vai­kut­ta­neita syitä oli usko sii­hen, että Euroo­pan polii­ti­kot tällä ker­taa oli­si­vat tosis­saan vaa­ties­saan itsel­tään ja toi­silta tiu­kem­paa bud­jet­ti­ku­ria. Että he ensi ker­taa ryh­ti­si­vät nou­dat­ta­maan itse laa­ti­mi­aan sään­töjä bud­jet­tien ali­jää­mistä ja mai­densa vel­kaan­tu­mi­sas­teista. Kun suuri hätä­ti­lanne juuri on väl­tetty, sen lau­kea­mi­sen eufo­rias­sa­han voi­daan luvata maat ja tai­vaat. Miten nämä tun­nel­mat muis­te­taan taas syk­syllä, kun eri puo­lella Euroop­paa ryh­dy­tään laa­ti­maan bud­jet­teja vuo­delle 2011?

 

Suu­rin oppo­si­tio­puo­lu­eemme SDP vaa­tii veron­mak­sa­jien lom­pa­kolle mene­mi­sen ehdoksi pank­kien vas­tuut­ta­mista ja euroo­pan­laa­jui­sen varain­siir­to­ve­ron käyt­töön­ot­toa. Voi­sin kuvi­tella, että val­taosa veron­mak­sa­jista pitää ehtoa koh­tuul­li­sena. Eihän Suo­men polii­ti­kot toki yksin voi asiasta päät­tää. On kui­ten­kin häm­mäs­tyt­tä­vää, miten tar­kasti pää­hal­li­tus­puo­luei­den joh­ta­jat vält­tä­vät otta­masta tähän asi­aan min­kään­laista kan­taa. “Olemme Suo­men ja isän­maan asialla” -lip­puja lie­hu­tel­laan ääni väris­ten taas ker­ran sil­loin, kun maa­il­man taloutta huo­jut­ta­ville kei­not­te­li­joille näy­te­tään vih­reää valoa, jossa lukee: “Pai­na­kaa te pojat kaa­sua! Jos ryti­see niin kyllä mei­dän veron­mak­sa­jat maksaa!”

 

Krei­kan luo­ka­tonta talou­den­pi­toa ja aikoja sit­ten arvos­tel­leita suo­ma­lais­po­lii­ti­koita kui­ten­kin kuun­nel­tai­siin EU:ssa aiem­paa her­kem­mällä kor­valla, jos edus­ta­jamme ryh­tyi­si­vät esim. talous­a­lu­een sisäi­sen varain­siir­to­ve­ron käyt­töön­ot­toa vaa­ti­maan. Veron tuo­toista ker­tyisi EKP:lle  vuo­sien mit­taan mer­kit­tävä tur­va­ra­hasto meneil­lään ole­vien krii­sien kal­tais­ten tilan­tei­den varalle.

 

Kan­sain­vä­li­sen varain­siir­to­ve­ron vai­ku­tuk­sia äänek­käim­min epäi­le­vät ovat poik­keuk­setta asia­no­mis­ta­jia eli arvo­pa­pe­ri­kau­pan kävi­jöitä. Ylei­sin peruste on tämä: Ellei veroa saada täy­sin glo­baa­liksi, sillä ei ole mer­ki­tystä. Ts. aina löy­tyisi jokin pieni yhden suvun omis­tama saa­ri­val­tio, joka ei sopi­muk­seen suos­tuisi. Täl­löin kauppa siir­tyisi käyt­tä­mään täl­lais­ten val­tioi­den alu­eella ole­via ser­ve­reitä, ja vero­ton meno jat­kuisi. Siis ei muuta kuin kädet pys­tyyn ja anne­taan enti­sen menon siis jat­kua? Tähänkö polii­tik­ko­jemme perää­nan­ta­mat­to­muus päättyy?

 

Asi­aan voi­daan vai­kut­taa lain­sää­dän­nöllä, jos vain poliit­tista taho­toa löy­tyy. Olisi mie­le­tön aja­tus, ellei edes tämä kriisi Euroo­passa tuota tah­toa olisi syn­nyt­tä­nyt. Euroo­pan unioni voisi päät­tää, että aina kun jäsen­val­tioi­hin rekis­te­röi­ty­jen pörs­siyh­tiö­den osak­keita tai val­tioi­den vel­ka­pa­re­reita myy­dään, pidät­tää kaup­pa­paikka kaup­pa­sum­masta pro­mil­le­luok­kaa ole­van veron, joka tuo­lou­tuu EKP:lle. Pörs­siyh­tiön taloutta vero ei rasit­taisi lain­kaan. Sen­si­jaan se muo­dos­taisi jon­kin­lai­sen jar­run näille “mark­ki­noi­den mus­ta­kaa­vuille”, jotka lii­kut­te­le­vat nyt netin kautta verot­to­masti mil­jar­dien pää­omia vain ansai­tak­seen lisää rahaa hei­kossa jamassa ole­vien val­tioi­den tai yri­tys­ten ongel­milla. Monet näistä suu­rim­mista mus­ta­kaa­vuista löy­ty­vät pank­kien, vakuutus- ja finans­siyh­tiöi­den piiristä.

 

Kun menet baa­riin ja ostat kupin kah­via 2 eurolla (!), tulet mak­sa­neeksi val­tiolle arvon­li­sä­ve­roa noin 20 sent­tiä. Kun sit­ten käyt arvo­pa­pe­ri­kaup­paa pörs­sissä sum­malla, jolla voisi ostaa koko Pau­li­gin teh­taan ja pari Bra­si­lian suu­rina kah­viplan­taa­sia päälle, et maksa kau­pasta veroa sent­tiä­kään! Oikeudenmukaistako?

 

Yhä useampi esit­tää perus­tel­lun kysy­myk­sen: Kuka tai mikä tämä “Mark­kina” oikein on? Onko se jota­kin, mihin demo­kraat­ti­sen val­tioi­den kei­not eivät yllä? Pörs­si­kurs­sien perus­teella “Mark­kina” on kuin sar­dii­ni­parvi, joka ryn­tää mil­loin mihin­kin suun­taa samaan aikaan näen­näi­sesti ilman joh­ta­jaa. Toi­mii, kuten sano­taan, kuin pää­tön kana. Mark­ki­noi­den sar­dii­ni­par­vi­lii­keh­dintä ei kui­ten­kaan ole sat­tu­man­va­raista. Kun näi­den “mark­ki­noi­den mus­ta­kaa­pu­jen” lieve hei­lah­taa yhtäällä, ryn­tää parvi päin­vas­tai­seen suun­taan. Kun kan­sain­vä­li­sen pörssi- ja joh­dan­nais­kau­pan päi­vit­täi­nen lii­ke­vaihto las­ke­taan sadoissa mil­jar­deissa, voi juo­ni­kas kaa­vun­hei­lut­taja tie­nata hyvin pie­nil­lä­kin liik­keillä. Tämä toi­min­ta­han on tie­tysti täy­sin lail­lista, ja jos käy­te­tään väl­jää tul­kin­taa kau­pan­käyn­nin moraa­lista, myös hyväksyttävää.

 

Mutta jos nämä mus­ta­kaa­vut aiheut­ta­vat val­tioille, yri­tyk­sille tai toi­mek­sian­ta­jil­leen mil­jar­di­luo­kan tap­pioita, niin nii­den mak­sat­ta­mi­nen veron­mak­sa­jilla on yksi­se­lit­tei­sesti moraalitonta.