Archive for marraskuu, 2008

Ihminen on sitä, mitä se lukee...

sunnuntai, marraskuu 16th, 2008

Ex-pääministeri ja ex-ex jour­na­listi Paavo Lip­po­nen arvos­te­lee “nyky­jour­na­lis­mia” Jour­na­lis­tissa 6.11 (toi­mit­ta­jien ammat­ti­lii­ton lehti) näin:

”Toi­mit­ta­jat eivät enää ole val­lan vah­ti­koi­ria, jotka kai­va­vat uuti­sia val­lan­pi­tä­jien, siis nime­no­maan hal­li­tuk­sen käy­tä­viltä. Pää­asia näyt­tää ole­van toi­mit­ta­jan omien kom­ment­tien ja kuvan saa­mi­nen leh­teen. Tulos on löy­sää teks­tiä ja yli­mie­listä poli­tii­kan ja polii­tik­ko­jen pilkkaa”.

Lip­po­nen kat­soo vielä Turun Sano­missa (7.11), että Yle ja Hel­sin­gin Sano­mat suh­tau­tui­vat Timo Soi­niin ja hänen puo­lu­eensa ehdok­kai­siin kun­ta­vaa­leissa myö­tä­su­kai­sesti ja tuli­vat näin vai­kut­ta­neeksi vaa­lien tulokseen.

Jour­na­lis­min löys­ty­mi­selle on monia syitä. Perin­tei­nen toi­mi­tuk­sel­li­nen perus­duuni ei näytä enää riit­tä­vän haas­teeksi suu­relle osalle toi­mit­ta­jia. Kun samaan aikaan tar­jolla ole­van “val­miin” tie­don määrä mediaym­pä­ris­tössä on mas­sii­vi­nen, syn­tyy lais­kem­malle hel­posti kiusaus käyt­tää Vile­nin tapaan copy­peis­tausta. Myös mielipiteissään.

Val­ta­me­dian halu poli­ti­koin­tiin on luku sinänsä. Esim. Sanoma Oy:n mis­sio on pre­si­den­tin val­ta­oi­keuk­sien vähen­tä­mi­nen, ja tätä tavoi­tetta tukeva uutis­pai­no­tus. Jok­seen­kin eri­koista itse­ään riip­pu­mat­to­maksi kut­su­valta lehdeltä.

Ja YLE toi­mii tässä sopassa omilla sään­nöil­lään. Äsket­täin Yle jäi kiinni suo­ma­lais­ten sano­ma­leh­tien omis­ta­man STT:n uutis­pal­ve­lun luvat­to­masta käy­töstä. Samaan aikaa Ylen Aamu­tee­veen toi­mit­ta­jat istuk­si­vat tyy­ty­väi­sen näköi­sina soh­vil­laan luke­massa ääneen aamun sano­ma­leh­tiä. Vai­ku­telma on sama, kuin jos Jorma Ollila vas­taisi kan­sain­vä­li­sessä tie­do­tus­ti­lai­suu­dessa kän­nyk­käänsä, ja kaikki huo­mai­si­vat mer­kin ole­van Sony Ericcson... .

 

Tulosta  Lähetä kaverille

Kaikki junat pysähtyvät joskus!

sunnuntai, marraskuu 16th, 2008

Hel­sin­gin Sano­mien pää­toi­mit­taja Janne Virk­ku­nen kir­joit­taa kolum­nis­saan 16.11.2008 pre­si­den­tin val­ta­oi­keuk­sien vähen­tä­mi­sestä myön­tei­seen sävyyn. Hesari on kam­pan­joi­nut pää­kir­joi­tus­si­vuil­laan tähän suun­taan jo pit­kään. Minulle ei ole sel­vin­nyt, miksi lehti on tämän lin­jan otta­nut. Ken­ties joku vai­vau­tuu sen ker­to­maan?
Virk­kusen mukaan suu­ret puo­lu­eet ovat ilmais­seet ole­vansa “aiem­paa val­miim­pia” pre­si­den­tin jäl­jel­lä­ole­van val­lan siir­tä­mi­seen hallitukselle.

Sen parem­min Hesari kuin “suu­ret puo­lu­eet­kaan” eivät ole sanal­la­kaan kajon­neet koko pro­ses­sin yti­meen: Kan­sa­lai­silta aio­taan ottaa pois suora äänes­ty­soi­keus sen hen­ki­lön valit­se­mi­seksi, joka joh­taa Suo­men ulko­po­li­tiik­kaa ja toi­mii mm. puo­lus­tus­voi­mien yli­pääl­li­könä.
Demo­kra­tian toteu­tu­mi­sen kan­nalta oleel­lista ei siis ole se, kate­taanko EU -pöy­tiin yksi, kaksi vai kolme lau­tasta, vaan se kuka valit­see val­lan­pi­tä­jät.

Ylei­sesti aja­tel­laan, että pre­si­den­tiltä pois otet­tava valta siir­tyisi pää­mi­nis­te­rille. Pää­mi­nis­te­riksi valiin­tuu Suo­messa vaa­lit voit­ta­neen suu­rim­man puo­lu­een puheen­joh­taja. Pää­mi­nis­te­rin valit­see­kin siten  käy­tän­nössä puo­lue­ko­kous vali­tes­saan itsel­leen puheen­joh­ta­jan. Tosin nykyi­nen pää­mi­nis­teri kohosi ase­maansa demo­kra­tian näkö­kul­masta vie­lä­kin kau­em­paa, eli vara­pu­heen­joh­ta­jan paikalta!

Moniko suo­ma­lai­nen sit­ten kuu­luu johon­kin puo­lu­ee­seen mak­sa­vana jäse­nenä, mikä oikeut­taa osal­lis­tu­maan puheen­joh­ta­jan valin­ta­pro­ses­siin? Oikea vas­taus on: Vajaa pro­sentti!  Sanoi­sin, että tästä on demo­kra­tia kaukana.

Onko ymmär­ret­tävä niin, että “suu­ret puo­lu­eet” (ja Hesari?) ovat suun­nit­teilla ole­vasta kan­san suo­ran vai­ku­tus­val­lan vähen­ty­mi­sestä täy­sin tie­toi­sia, ja siksi vai­ke­ne­vat siitä?

Chris­tof­fer Taxell’in työ­ryh­mällä on edes­sään visai­nen teh­tävä. Suunta kohti lisään­ty­vää par­la­men­ta­ris­mia on peri­aat­teessa oikea. Aja­tel­laanpa vaikka sitä, että USA:n vaa­li­jär­jes­telmä on 50 vuo­den aikana ehti­nyt sii­vi­löidä maa­il­man suu­rinta val­taa käyt­tä­vän pre­si­den­tin pai­kalle yhden puo­li­ri­kol­li­sen (Ric­hard Nixon), yhden Hol­lywood -näyt­te­li­jän (Ronald Rea­gan) ja sit­ten tämän nykyi­sen älyn jät­ti­läi­sen. Par­la­men­taa­ri­sen vas­tuun näkö­kul­masta asia ei siis meil­lä­kään ole yhdentekevä.

Uudis­tus on kui­ten­kin osat­tava tehdä niin, että kan­sa­lai­silla säi­lyy todel­li­nen (=suora) vai­ku­tus­valta maan kor­keinta ulko- ja tur­val­li­suus­po­liit­tista val­taa käyt­tä­vän hen­ki­lön valin­nassa. Olkoon tämä hen­kilö virka-asemaltaan sit­ten pre­si­dentti tai pääministeri.

Sitä­paitsi kaikki junat pysäh­ty­vät jos­kus, myös par­la­men­ta­ris­mi­juna. Yski­mi­nen alkaa vii­meis­tään sil­loin, kun äänes­tys­pro­sentti alit­taa 50 %.