Archive for the ‘Arkisto’ Category

Sanomalehti suomalaisen mielenmaiseman muokkaajana

lauantai, helmikuu 12th, 2011

Satun­nai­nen blo­gini vil­kai­sija on saat­ta­nut havaita, ettei syk­syn 2010 aikana juuri uusia kir­joi­tuk­sia ilmes­ty­nyt. Tämä joh­tui siitä, että ilmoit­tau­duin syys­kuussa Turun avoi­men yli­opis­ton media­tut­ki­muk­sen kurs­sille. Opis­kelu on ollut erit­täin kiin­nos­ta­vaa ja myös aikaa vaa­ti­vaa. Koska tämän blo­gini kir­joi­tuk­set myös sivua­vat mediaa, niin pää­tin lait­taa suo­ma­laista sano­ma­leh­dis­töä käsit­te­le­vän kir­joi­tel­mani tänne näky­viin. Ikään kuin osa­se­li­tyk­senä har­ven­neille blogipäivityksille... .

Pyrin ao. Media­kurs­silla syn­ty­neessä kir­joi­tel­mas­sani löy­tä­mään vas­tauk­sia aina­kin seu­raa­viin kysymyksiin:

1. Kas­vaako vai vähe­neekö digi­toi­tu­van sano­ma­leh­den mer­ki­tys kan­sa­lai­sen maa­il­man­ku­van muokkaajana?

2. Kaven­taako vai kas­vat­taako kes­kit­tyvä sano­ma­leh­distö moni­puo­li­sen ja oikean tie­don­saan­nin edellytyksiä?

3. Voiko riip­pu­mat­to­masta inter­ne­tistä tulla luo­tet­tava tietolähde?

Ryh­mit­te­len käsit­te­lyn seuraavasti:

1. Sano­ma­leh­den mer­ki­tys suo­ma­lai­sen maa­il­man­ku­van muokkaajana

2. Muu­tok­set leh­tien tuo­tan­nossa, levi­tyk­sessä ja vastaanotossa

3. Jour­na­lis­tin ammat­ti­ku­van muuttuminen

4. Omis­tuk­sen kes­kit­ty­mi­sen vai­ku­tuk­set sisältöön

5. Sano­ma­leh­tien edus­ta­man maa­il­man­ku­van vas­taa­vuus luki­joi­den maa­il­man­ku­van kanssa

6. Bitit mul­lis­ta­vat sanomalehteä

7. Luku­ta­po­jen muu­tok­set siir­ryt­täessä verkkolehtiin

8. Teks­ti­si­säl­lön kor­vau­tu­mi­nen kuvalla vai­kut­ta­mi­sen välineenä

9. Kuka hal­lit­see 2000 -luvun ihmi­sen ajattelua?

1. Sano­ma­leh­den mer­ki­tys suo­ma­lai­sen maa­il­man­ku­van muokkaajana

Median teh­tä­vänä on tar­jota infor­maa­tiota, tuot­taa mie­li­hy­vää ja unel­mia viih­teen kei­noin sekä antaa kulut­ta­jalle tilai­suus yhtei­söl­li­syy­den koke­mi­seen ja iden­ti­tee­tin raken­ta­mi­seen (Nieminen-Pantti, 12). Näissä teh­tä­vissä sano­ma­leh­dellä on pitkä his­to­ria. 1500 -luvun uutis­kir­jeistä on tultu eliit­ti­leh­dis­tön, 1800 -luvun syn­ty­neen poliit­ti­sen leh­dis­tön, 1850 -luvulta saakka kau­pal­lis­tu­neen leh­dis­tön kautta 1900 -luvulla tapah­tu­nee­seen jakau­tu­mi­seen laatu- ja sen­saa­tio­leh­tiin. 2000 -lukua voi­ta­neen pitää verk­ko­leh­tien läpimurtona.

1800 -luvulla poliit­ti­sena tavoit­teena oli suo­ma­lai­suu­den koros­ta­mi­nen (Uusi Suo­me­tar, per. 1869). Näitä tavoit­teita radi­ka­li­soi­vat v. 1889 perus­tettu “Päi­vä­lehti” (nyk. Hel­sin­gin Sano­mat) sekä 1882 perus­tettu “Aamu­lehti” ja 1879 perus­tettu “Hämeen Sano­mat”. Poliit­ti­sella akse­lilla nämä leh­det sijoit­tui­vat sel­keästi oikeis­toon. Aamu­lehti ja Hämeen Sano­mat oli­vat Kokoo­muk­sen leh­tiä. Työ­väestö sai ensim­mäi­sen leh­tensä, kun “Työ­mies” perus­tet­tiin 1895, sitä seu­rasi tam­pe­re­lai­nen “Kan­san lehti” 1899. Poliit­ti­nen kes­kusta (tuol­loin Maa­lais­liitto) sai ensim­mäi­sen leh­tensä, kun “Ilkka” perus­tet­tiin 1906 Sei­nä­joella, “Savon Sano­mat” Kuo­pioon 1907 ja “Suo­men­maa” Vii­pu­riin 1908, tuol­loin nimellä “Maakansa”.

Mikael Agrico­lan ABC -kiria pai­net­tiin Tuk­hol­massa v. 1543. Se sisälsi suo­men­kie­li­sen aapi­sen ja kate­kis­muk­sen. Suo­ma­lais­ten kes­ki­mää­räi­nen luku­taito on kautta aiko­jen ollut kan­sain­vä­lissä ver­tai­lussa erin­omaista. Suo­men kir­jas­to­his­to­rian kat­so­taan alka­neen Turun Aka­te­mian perus­ta­mi­sesta v. 1640, missä toimi alusta alkaen oma kir­jasto. Jul­ki­sen kir­jas­to­lai­tos toi­mii nyky­ään erin­omai­sesti tie­to­tek­niik­kaa hyö­dyn­täen. Voi­daan siis sanoa, että suo­ma­lais­ten maa­il­man­ku­van muo­dos­tu­mi­sessa kir­joi­tettu teksti on näi­hin päi­viin saakka ollut yli­voi­mai­sesti mer­kit­tä­vin tie­don­saan­nin lähde. Tämän ase­man vaka­vin jär­kyt­täjä oli radio, joka kui­ten­kin on menet­tä­nyt ase­mi­aan ensin median 1980 -luvulta alka­neen kau­pal­lis­tu­mi­sen myötä ja sit­ten 1990 -luvun lop­pu­puo­lelta saakka inter­ne­tin myötä. Vasta 2000 -luvulla sano­ma­leh­distö jou­tuu his­to­riansa kovim­man haas­teen eteen, kun verk­ko­vies­tintä ete­nee vauh­dilla, jonka enna­koi­mi­nen­kin tun­tuu mahdottomalta.

2. Muu­tok­set leh­tien tuo­tan­nossa, levi­tyk­sessä ja vastaanotossa

Leh­tien pai­na­tus­tek­nii­kassa voi­daan tähän men­nessä nähdä koko­naan toteu­tu­neena vain yksi mer­kit­tävä muu­tos, kun siir­ryt­tiin mekaa­ni­sesta ladon­ta­tek­nii­kasta tie­to­ko­neis­tet­tuun ladon­taan. Juuri nyt ollaan seu­raa­van mul­lis­tuk­sen kyn­nyk­sellä, kun leh­det siir­tä­vät jul­kai­su­jaan verk­koon. Toden­nä­köi­sesti pit­kään kes­tä­vän yli­me­no­kau­den aikana media­ta­lot jou­tu­vat jul­kai­se­maan leh­ti­ään sekä pai­net­tuina että verk­ko­ver­sioina. Tämä lisää huo­mat­ta­vasti kus­tan­nuk­sia, joita aina­kaan tois­tai­seksi ei ole onnis­tuttu verk­ko­kus­tan­teista saa­maan takai­sin lähes­kään täy­si­mää­räi­sinä. Tämä kat­ta­ma­ton kus­tan­nuserä tulee enti­ses­tään kiris­tä­mään print­ti­me­dian kes­ki­näistä kil­pai­lua, ja joh­ta­maan edel­leen lisään­ty­vään omis­tuk­sel­li­seen kes­kit­ty­mi­seen. Toi­saalta, kun leh­det ovat koko­naan ver­kossa, mer­kit­see painatus- ja jake­lu­kus­tan­nus­ten pois­tu­mi­nen suh­teel­li­sesti ottaen val­ta­vaa sääs­tö­erää. Nämä kulut lie­ne­vät tällä het­kellä lähes puo­let tuo­tan­non kokonaiskustannuksista.

Sitä mukaa, kun print­ti­me­dian vas­taan­otto siir­tyy verk­koon, tulee leh­tien luku­tapa muut­tu­maan ehkä perus­teel­li­sem­min, kuin vielä aavis­te­taan­kaan. Inter­net on jo tähä­nas­ti­sen lyhyen his­to­riansa aikana muut­ta­nut “lukea” -ver­bin käsi­te­si­säl­töä “selai­lun” suun­taan. Nuor­ten tie­don­han­kin­nan rutii­nit ovat inter­ne­tin alusta saakka siir­ty­neet pois­päin sano­ma­leh­distä. Suo­men suu­rim­man päi­vä­leh­den Hel­sin­gin Sano­mien levikki on jo yli 10 vuo­den ajan las­ke­nut kes­ki­mää­rin 2500 kpl/vuosi.  Käsit­te­len asiaa perus­teel­li­sem­min koh­dassa 6.

3. Jour­na­lis­tin ammat­ti­ku­van muuttuminen

Leh­ti­mie­hen ammat­tis­ta­tus on näinä blo­gis­min, leh­tien verk­ko­si­vus­to­jen kom­men­toin­ti­pals­to­jen ja uutis­tar­jon­nan räjäh­dys­mäi­sen kas­vun aikoina las­ke­nut. Voi­daan sanoa, että toi­mit­ta­jat ovat menet­tä­neet erään­lai­sen tie­don por­tin­var­ti­jan ase­mansa. Nyky­ään kuka tahansa voi kysee­na­lais­taa kenen tahansa ammat­ti­jour­na­lis­tin print­ti­me­diassa esit­tä­mät mie­li­pi­teet leh­den oman verk­ko­si­vus­ton kom­men­toin­ti­pals­talla. Jour­na­lis­tit ovat jou­tu­neet vas­ta­ha­koi­sesti luo­pu­maan “puo­lu­eet­to­man tie­don­ja­ka­jan” vii­tas­taan, kun hei­dän tuo­tos­tensa takana ole­vat arvo­läh­tö­koh­dat voi­daan pal­jas­taa ja eri­tellä saman tien. Tosin tämän “pal­jas­ta­mi­sen” mer­ki­tys ei tois­tai­seksi ole kovin suuri, koska par­haim­mil­laan­kin esim. päi­vä­leh­tien pää­kir­joi­tus­ten verk­ko­kom­men­toin­tia seu­raa häviä­vän pieni osa leh­den print­ti­ver­sion lukijoista.

Eräs voi­mak­kaasti jour­na­lis­tin ammat­ti­ku­vaa muut­ta­nut tekijä on digi­ta­li­soi­tu­mi­sen myötä mah­dol­lis­tu­nut mate­ri­aa­lin helppo kopiointi. Verkko on täynnä infor­maa­tiota, jonka paik­kan­sa­pi­tä­vyyttä on usein vai­kea tar­kis­taa. Toi­mit­ta­jan perin­tei­nen jal­kau­tu­mi­nen uutis­ten han­kin­taan on vähen­ty­nyt mer­kit­tä­västi. Monia­la­me­dioissa mate­ri­aa­lin tuot­ta­mi­selle ase­te­taan usein myös sel­lai­nen vaa­ti­mus, että se tai­puu hel­posti monen­lai­seen muotoon.

Jour­na­lis­tin ammat­ti­ku­van palau­tus maan­pin­nalle on tie­tysti havaittu myös mediassa. Tästä joh­tuen jo muu­ta­man vuo­den ajan lähes kaikki kolumni -tyyp­pi­set pals­tat varus­te­taan kir­joit­ta­jan kuvalla. Tällä tavalla halu­taan ikään­kuin koros­taa, että kyseessä on kir­joit­ta­jan hen­ki­lö­koh­tai­nen mie­li­pide (jonka esit­te­lyä rajoit­taa vain itse­sen­suuri). Leh­tien pää­kir­joi­tuk­set sen­si­jaan jul­kais­taan esim. Hesa­rissa edel­leen ilman kir­joit­ta­jan nimeä, millä puo­les­taan halut­ta­neen koros­taa kir­joi­tuk­sen edus­ta­van median kan­taa aihee­seen. Tämä tapa voi­daan mie­les­täni kysee­na­lais­taa aina­kin niissä tapauk­sissa, joissa pää­kir­joi­tus ottaa kan­taa esim. edus­kun­nassa meneil­lään ole­viin lainsäädäntöhankkeisiin.

4. Omis­tuk­sen kes­kit­ty­mi­sen vai­ku­tuk­set sisältöön

Median omis­tuk­sen kes­kit­ty­mi­nen Suo­messa on näky­nyt sel­keim­min juuri sano­ma­leh­dis­tössä. Kes­kit­ty­mi­sen vai­ku­tuk­sia voi­daan arvioida libe­ra­lis­ti­sen, plu­ra­lis­ti­sen tai kriit­ti­sen meto­din näkö­kul­masta. Jos näi­den kol­men tar­kas­te­lu­ta­van jou­kosta pitäisi löy­tää jokin, jonka koh­dalla val­lit­see sama näkö­kulma, niin sel­lai­sena voi­daan pitää median mono­po­li­soi­tu­mi­sen vas­tus­ta­mista joko kau­pal­lis­ten toi­mi­joi­den tai val­lan­pi­tä­jien toi­mesta. Esi­merk­kejä mono­po­li­soi­tu­neista mediaym­pä­ris­töistä on vil­jalti. Yksi niistä löy­tyy Ita­liasta, jossa ran­gais­ta­viin rikok­siin syyl­lis­ty­nyt, val­tao­saa maansa mediaa kont­rol­loiva pää­mi­nis­teri Sil­vio Ber­lusconi kyke­nee pitä­mään ase­mansa pit­kälti omis­ta­maansa mediaa hyväk­si­käyt­täen. Kiina, Pohjois-Korea, Venäjä ovat vain muu­ta­mia esi­merk­kejä maista, joi­den mediaym­pä­ris­tön epä­de­mo­kraat­ti­suu­desta kaikki media­kri­tii­kin kou­lu­kun­nat Suo­messa lie­ne­vät samaan mieltä.

Suo­men oloissa myös ver­ti­kaa­li­sesti kes­kit­ty­nyt Sanoma -kon­serni on oma eri­tyis­ta­pauk­sensa. Media­ta­loon kuu­luu oman pai­no­ta­lon ja lip­pu­laiva Hel­sin­gin Sano­mien lisäksi ilta­päi­vä­lehti, kau­pun­ki­leh­tiä, maa­kun­ta­leh­tiä sekä ilmoi­tus­leh­tiä. Yhtiö kus­tan­taa sano­ma­leh­tiä myös Venä­jällä. Kon­serni jul­kai­see yli 300 aika­kaus­leh­teä noin 10:ssä eri maassa. Lisäksi kon­ser­niin kuu­luu kir­ja­kus­tan­tamo (WSOY), 6 TV -kana­vaa ja 3 radio­ka­na­vaa. Nii­ni­kään kon­ser­niin kuu­luu oma val­ta­kun­nal­li­nen leh­ti­ja­ke­lu­ver­kosta, kios­ki­ketju (R-kirja) sekä omaa elokuvatoimintaa.

Sanoma -kon­ser­nin ase­maa Suo­messa voi ehkä kuvailla urhei­luse­los­ta­ja­le­genda Pekka Tii­li­kai­sen selos­tuk­sella hiih­tä­jä­le­genda Veikko Haku­li­sen maa­liin­tu­losta 50 km:n hiih­to­ki­soissa: “Ensim­mäi­sen tulee maa­liin Veikko Haku­li­nen. Sit­ten ei tule ketään. Ja kol­man­tena tulee... .”

Suo­men mediao­loissa “kol­man­tena” tulee Alma -media, jolla on kaksi val­ta­kun­nal­lista leh­teä (Ilta­lehti ja Kaup­pa­lehti), 5 maa­kun­ta­leh­teä ja pari­kym­mentä paikallis- ja kau­pun­ki­leh­teä. TV -kana­vansa (MTV3) Alma jou­tui vuonna 2005 myy­mään ruot­sa­lai­selle Bonniers’ille, ja samassa kau­passa meni myös val­ta­kun­nal­li­nen pai­kal­lis­ra­dio Nova.

Nouseva media­vai­kut­taja on Ilkka -yhtymä, joka laa­jen­taa omis­tuk­si­aan pik­ku­hil­jaa. Kaikki kolme suu­rinta media­ta­loa  on myös lis­tat­tuja pörs­siyh­tiöitä. Näi­den mark­ki­na­ta­lou­teen integroi­tu­nei­den yhtiöi­den rin­nalla vähäi­sen työ­väen­leh­dis­tömme mediao­suus ei yllä lähes­kään sille tasolle, mitä esim. edus­kun­nan poliit­ti­nen koos­tu­mus edel­lyt­täisi. Suu­ret yri­tyk­set suun­taa­vat mai­nos­ti­laos­tonsa mie­luum­min mark­ki­na­ta­loutta kri­tii­kit­tö­mästi kan­nat­ta­valle kau­pal­li­selle leh­dis­tölle kuin poliit­ti­sesti epäil­lyt­tä­ville, mark­ki­na­li­be­ra­lis­tista menoa usein arvos­te­le­ville työväenlehdille.

Media­tut­ki­muk­sen kriit­ti­nen suun­taus näkee omis­tuk­sen kes­kit­ty­mi­sen yhtenä ris­kinä poliit­ti­sen elii­tin tuke­man mediae­lii­tin syn­ty­mi­sen. Suo­messa täl­lai­nen vaara on ole­massa, joh­tuen yhden toi­mi­jan yli­voi­mai­suu­desta media­mark­ki­noilla. Kun kysei­sen kon­ser­nin linja pää­omis­ta­jan mukaan perus­taa arvonsa libe­ra­lis­mille, voi­daan aat­teel­li­sen tas­a­puo­li­suu­den toteu­tu­mista kon­ser­nissa koko­nai­suu­tena ottaen pitää kysee­na­lai­sena. Hel­sin­gin Sano­mien pää­kir­joi­tuk­sia seu­raa­malla arvo­nä­kö­kul­mien yksi­puo­li­suu­desta voi vakuut­tua melko pie­nel­lä­kin otan­nalla. Alma -media liput­taa poliit­ti­sen oikeis­ton väreillä avoi­mesti ja Ilkka -kon­serni puo­les­taan edus­taa vah­vaa kes­kus­ta­laista perinnettä.

Suo­ma­lai­sen omis­tuk­sel­li­sesti kes­kit­ty­neen print­ti­me­dian yksi­puo­lis­tava vai­ku­tus ylei­seen mie­li­pi­tee­seen vähe­nee sitä mukaa, kun verkko syn­nyt­tää media­kon­ser­neista riip­pu­ma­tonta uutis­han­kin­taa, uuti­soin­tia ja kes­kus­te­lua. Kan­sain­vä­li­sesti täl­lai­sen toi­min­nan vai­ku­tuk­sia näh­tiin äsket­täin Tuni­siassa ja par­hail­laan Egyp­tissä. Lähi­tu­le­vai­suu­dessa kaikki yksin­val­tai­sesti hal­li­tut Pohjois-Afrikan val­tiot jou­tu­vat samaan kuohuntaan.

5. Sano­ma­leh­tien edus­ta­man maa­il­man­ku­van vas­taa­vuus luki­joi­den maa­il­man­ku­van kanssa

Sano­ma­leh­det teki­si­vät teh­tä­vänsä par­hai­ten sil­loin, kun ne tyy­tyi­si­vät mah­dol­li­sim­man neut­raa­listi vain ker­to­maan sen, mitä on tapah­tu­nut. Kovassa kil­pai­lussa toi­mi­villa sano­ma­leh­dillä ei kui­ten­kaan ole mah­dol­li­suuk­sia antaa toi­mit­ta­jil­leen liian suu­ria vapauk­sia aihe­va­lin­to­jen suh­teen. On tär­keää kir­joit­taa aiheista, jotka kiin­nos­ta­vat luki­joita. Mutta vielä tär­keäm­pää on olla kir­joit­ta­matta aiheista, jotka ärsyt­täi­si­vät ilmoit­ta­jia. Sama valin­ta­ti­lanne pätee valit­tu­jen aihei­den käsit­te­ly­ta­poi­hin. Toi­mi­tus­pääl­li­köi­den teh­tävä on pitää aihe­va­lin­nat ja nii­den käsit­te­ly­ta­vat orga­ni­saa­tion talou­del­li­sen tulok­sen mak­si­moin­tia pal­ve­le­vissa raameissa.

Kau­pal­li­set mediat toi­mi­vat samoilla mark­ki­noilla kuin nii­den toi­min­nan rahoit­ta­vat mai­nos­ta­jat­kin. Tästä joh­tuu, että mark­ki­noi­den toi­min­taa tai nega­tii­vi­sia lie­veil­miöitä kysee­na­lais­ta­via näkö­kul­mia ei niissä juu­ri­kaan esiinny. Vies­tin­nän tul­kit­se­mi­sen ammat­ti­lai­sina toi­mit­ta­jat omak­su­vat melko nopeasti ne rajat, joissa “jour­na­lis­tista vapautta” voi­daan har­joit­taa ja sopeut­ta­vat kir­joit­te­lunsa sen mukaan. Tätä kut­su­taan itsesensuuriksi.

Kiin­teästi mark­ki­noi­hin integroi­tu­nutta ja kau­pal­li­sen mai­non­nan varassa toi­mi­vaa sano­ma­leh­dis­töä ei voida kat­soa poliit­ti­sesti riip­pu­mat­to­maksi, vaikka se itse­ään sel­lai­seksi nimit­täi­si­kin. Puo­lue­po­liit­ti­sesti sitou­tu­nei­den leh­tien osuus päi­vä­leh­tien koko­nais­le­vi­kistä puo­les­taan ei vas­taan alkuun­kaan esim. edus­kun­nan poliit­ti­sia voi­ma­suh­teita. Taval­lis­ten kan­sa­lais­ten arvo­maa­il­man muo­dos­tus ei sisällä saman­lai­sia rajoi­tuk­sia, joi­den puit­teissa kau­pal­li­sen sano­ma­leh­den toi­mit­ta­jat työ­tään teke­vät. Siksi voi­daan sanoa, että sano­ma­leh­dis­tön ja nii­den luki­joi­den maa­il­man­ku­vat eivät koh­taa toi­si­aan. Tätä eroa voi­tai­siin kut­sua vaik­kapa nimellä “jour­na­lis­ti­nen arvo­va­lin­ta­vai­ku­tus”.

6. Bitit mul­lis­ta­vat sanomalehteä

Pai­ne­tun leh­dis­tön levik­ki­lu­ke­mat kään­tyi­vät las­kuun noin 10 vuotta sit­ten, kun uutis­ten seu­raa­mi­nen ver­kon kautta tuli mah­dol­li­seksi. Tämä trendi ei enää tule kään­ty­mään. Esim. Hel­sin­gin Sano­mat on ryh­ty­nyt erit­täin aktii­vi­sesti mark­ki­noi­maan leh­tensä mak­sul­lista ver­siota Applen iPad’iin sovel­tu­vana verk­ko­tuot­teena. Jo kauan on uutis­pal­ve­luja voi­nut tilata myös kän­nyk­käänsä. Tämä muu­tos pie­nen­tää oleel­li­sesti säh­köi­sen median (radio, tv) ja sano­ma­leh­den eroa, mitä tulee uutis­pal­ve­lun nopeu­teen. Perin­tei­nen päi­vä­lehti “menee kiinni” joka ilta tiet­tyyn aikaan, mistä uutis­virta jou­du­taan leh­den pai­na­mi­sen takia kat­kai­se­maan. Näin esim. myö­häi­sil­lan tai yön tapah­tu­mat eivät enää aamun leh­teen ehdi. Säh­köi­nen media tulee siis menet­tä­mään tämän lähes reaa­liai­kai­sen uuti­soin­nin kil­pai­lue­dun sitä mukaa, kun pää­te­lait­teilla luet­ta­vissa oleva, jat­ku­vasti päi­vit­tyvä sano­ma­lehti vakiin­nut­taa ase­mi­aan. Lisäksi jul­kai­su­kus­tan­nus­ten radi­kaali madal­tu­mi­nen paran­taa leh­dis­tön kil­pai­lua­se­maa säh­köi­seen medi­aan nähden.

Lähes kaikki mer­kit­tä­vät media­kon­ser­nit ovat kes­kit­ty­neet myös ver­ti­kaa­li­sesti. Siitä seu­raa, että yhtä ja samaa ker­ran han­kit­tua uutis­ma­te­ri­aa­lia voi­daan edi­toida, muun­taa ja toi­mit­taa rajat­to­masti kon­ser­nin eri jul­kai­sua­lus­toille sopi­vaan muo­toon. Kun tähän lisä­tään, että tuo “alku­pe­räi­nen uutis­han­kinta” yhä useam­min tar­koit­taa uuti­sen poi­min­taa jos­ta­kin kan­sain­vä­li­sestä (“yleensä luo­tet­ta­vana pide­tystä”) uutis­pal­ve­lusta, aukeaa koko­nai­suu­desta myös kysee­na­lai­sia näky­miä. Nimit­täin myös tahat­to­masti tai tar­koi­tuk­sel­li­sesti vir­heel­li­nen tai mani­pu­loiva uuti­nen saa tässä kon­sep­tissa aikaan sala­man­no­pean glo­baa­lin ensi-iskun vai­ku­tuk­sen. Kuten tie­dämme, mah­dol­lis­ten vir­heel­lis­ten uutis­ten oikaisu teh­dään häve­liäi­syys­syistä yleensä pie­nesti ja sisä­si­vuilla. Näin kävi vii­meksi 23.11.2010, kun Koreoi­den välillä puh­kesi ampu­ma­vä­li­koh­taus. Koko kan­sain­vä­li­nen media ker­toi pää­uu­ti­se­naan Pohjois-Korean aloit­ta­neen tuli­tuk­sen, vaikka asian­laita oli päinvastainen.

Digi­taa­li­sen aineis­ton helppo raja­ton monis­ta­mi­nen voi siten olla myös riski luo­tet­ta­van tie­don­vä­li­tyk­sen näkö­kul­masta. Vaka­vaksi asian tekee se mah­dol­li­suus, että vir­heel­li­sen tie­don levit­tä­mi­nen olisi tar­koi­tuk­sel­lista. Tar­koi­tuk­sel­li­suutta voi epäillä sitä vah­vem­malla toden­nä­köi­syy­dellä, mitä tii­viim­min media­kon­ser­nit ovat integroi­tu­neet val­taa pitä­vään eliit­tiin talou­del­li­sesti ja ideologisesti.

7. Luku­ta­po­jen muu­tok­set siir­ryt­täessä verkkolehtiin

Rau­hal­li­nen aamu­hetki vielä pai­no­mus­teelta tuok­su­van sano­ma­leh­den ja kah­vi­ku­pin ääressä tai­taa muu­ta­man vuo­si­kym­men kulut­tua olla enää vain nos­tal­gi­nen muisto. Var­sin­kin vii­kon­lop­pui­sin on aikaa pereh­tyvä kun­nolla myös uuti­sia taus­toit­ta­viin jut­tui­hin, pit­kiin repor­taa­sei­hin sekä luonto- ja tie­dear­tik­ke­lei­hin. Jos­ta­kin syystä minun on mah­do­ton kuvi­tella pää­se­väni vas­taa­vaan uuden tie­don omak­su­mi­sen kan­nalta myön­tei­seen koke­muk­seen pää­te­lait­teelta luet­ta­van tuot­teen kanssa. Vaikka näi­den lait­tei­den mai­nonta juuri tähän vai­ku­tel­maan mai­non­nas­saan pyr­kii­kin esim. näyt­täes­sään net­ti­ti­kulla kan­net­ta­van kanssa kesällä kes­kellä jär­veä uuti­sia seu­raa­vaa, ja samalla onki­vaa lomailijaa.

Leh­den luke­mi­nen pää­te­lait­teelta tulee muut­ta­maan luku­ta­paa selai­le­vaan suun­taan, jossa kuvilla tulee ole­maan vielä nykyis­tä­kin suu­rempi mer­ki­tys. On line -yhtey­dessä ole­viin verk­ko­leh­tiin saa­daan myös hel­posti täy­sin TV -uuti­silta näyt­tä­viä uutis­ker­tauk­sia. Täs­sä­kin suh­teessa lehti siis lähe­nee tie­don välit­tä­mi­sen tavassa säh­köistä mediaa.

8. Teks­ti­si­säl­lön kor­vau­tu­mi­nen kuvalla vai­kut­ta­mi­sen välineenä

Pää­te­lai­te­leh­tiin siir­ryt­täessä teks­tin osuus tulee vähe­ne­mään ja kuvien osuus lisään­ty­mään. Näin on tapah­tu­nut jo nykyi­sen pape­ri­leh­den aika­kau­della. Jos tänä päi­vänä ver­taa kuvien osuutta leh­tien sivupinta-alasta tilan­tee­seen pari vuo­si­kym­mentä sit­ten, on helppo havaita kuvien osuu­den kas­va­neen mer­kit­tä­västi. Syynä tähän on ollut sekä valokuvaus- että pai­no­tek­nii­kan edis­ty­sas­ke­leet. Kehit­ty­nyt pai­no­tek­niikka on mah­dol­lis­ta­nut yhä kor­kea­laa­tui­sem­pien kuvien pai­na­mi­sen. Vanha totuus “yksi kuva ker­too enem­män kuin tuhat sanaa” ei ole muut­tu­nut mik­si­kään. Itse asiassa kuval­li­sella vies­tin­nällä vai­kut­ta­mi­sen valta-aika  uuti­soin­nissa on vielä edes­sä­päin. Mai­non­nassa kuval­li­nen vai­kut­ta­mi­nen on ohit­ta­nut teks­tin jo aikoja sit­ten. John Fis­ken kir­jas­saan “Merk­kien kieli” ana­ly­soi­man Not­ting Hill’in kuvan jul­kai­susta on kulu­nut 35 vuotta. Kuva­toi­mit­ta­mi­nen on vai­kut­ta­mi­sen kei­nona ollut print­ti­me­diassa tie­dossa niin pit­kään, että sen käyttö on hiou­tu­nut omaksi kie­lek­seen. Kan­sa­lais­ten kuvien luku­taito ei ole kehit­ty­nyt lähes­kään samaan tahtiin.

Kurio­si­teet­tina tässä yhtey­dessä voi todeta, että var­si­nai­sen kuva­vies­ti­men, TV:n tapa hyö­dyn­tää kuvaa uuti­soin­nis­saan on Suo­messa väli­neen tar­joa­miin mah­dol­li­suuk­siin näh­den lap­sen­ken­gissä. Näemme uuti­sissa enim­mäk­seen puhu­via päitä ja taus­ta­ku­valla kehys­tet­tyä luen­taa. Esim. Etelä-Suomen “yllät­tä­neen” lumen hai­toista ker­to­via uuti­sia kuvi­tet­tiin päi­västä toi­seen samoilla video­pät­killä. Jos­kus tun­tuu­kin, että TV1:n uutis­toi­mi­tuk­sella ei ole enää lain­kaan aikaa, rahaa tai halua jal­kaut­taa kame­ra­ryh­miä hank­ki­maan tuo­retta kuvaa uuti­siin. Sano­ma­leh­den valta-asemaa maamme tie­don­vä­li­tyk­sessä kuvaa hyvin esim. se, että Yle:n aamu-tv:ssä toi­mit­ta­jat luke­vat kame­ralle ääneen aamun lehtiä.

Jul­ki­suu­dessa käsi­tel­lään jos­kus kipa­kas­ti­kin tapaa, millä jot­kut leh­det kuvit­ta­vat uuti­si­aan. Eri­tyi­sesti poli­tii­kan uuti­set ja polii­tik­ko­jen kuvien käyttö jut­tu­jen yhtey­dessä herät­tää jos­kus kii­vasta väit­te­lyä. Kun pää­mi­nis­teri Mari Kivi­niemi esiin­tyi ensim­mäistä ker­taa jul­ki­suu­dessa teh­tä­väs­sään, käy­tiin kii­vasta kes­kus­te­lua mm. siitä, miksi pää­mi­nis­te­ristä oli lai­tettu leh­teen takaa­päin otettu kuva, missä hän käveli ylös­päin por­taita. Oliko kyseessä yri­tys pää­mi­nis­te­rin arvo­val­lan vähät­te­lyyn kuva­kul­man avulla, vai silkka teek­ka­ri­hu­mo­ris­ti­nen sovi­nismi, jäi tässä tapauk­sessa tar­kem­min selvittämättä.

Kuvi­tuk­sella vai­kut­ta­mi­nen on sano­ma­leh­dessä lisään­ty­nyt paitsi kuvapinta-alan kas­va­mi­sen myötä, myös sen tehok­kuu­den joh­dosta. Samalla yri­te­tään olla tark­koina kuvien mani­pu­loin­nin vah­ti­mi­sessa, mikä on tois­tai­seksi mah­dol­lista suh­teel­li­sen kan­kei­den ja edi­to­ri­aa­li­sia jäl­kiä jät­tä­vistä kuvan­kä­sit­te­ly­oh­jel­mista joh­tuen. Ohjel­mien kehit­ty­mi­sen myötä kuva­ma­ni­pu­loin­nin estä­mi­nen tulee vaikeutumaan.

Kitey­tet­tynä voi sanoa, että tule­vai­suu­den sano­ma­lehti tar­joaa uuti­si­aan yhä enem­män kuvi­tuk­sen ja otsi­koin­nin avulla. Teks­tien osuus tulee vähe­ne­mään. Kar­keasti yksin­ker­tais­taen voisi sanoa, että huo­mi­sen lehti näyt­tää samalta kuin kokoelma tämän päi­vän lööp­pejä. Tosin kuvitettuina.

9. Kuka hal­lit­see 2000 -luvun ihmi­sen ajattelua?

Aina­kin yksi asia voi­daan sanoa var­masti: Omis­tuk­sen jat­kuva kes­kit­ty­mi­nen tulee joh­ta­maan sii­hen, että 2000 -luvun ihmis­ten ajat­te­lua hal­lit­se­vat yhä har­vem­mat media­kon­ser­nit. On muis­tet­tava, että esim. Sanoma -kon­ser­niin kuu­luu myös kir­ja­kus­tan­tamo WSOY, joka on yksi suu­rim­mista kou­lu­kir­jo­jen kus­tan­ta­jista Suo­messa. Tämän media­kon­ser­nin vai­kut­ta­mi­sen mah­dol­li­suu­den ulot­tu­vat siis keh­dosta hau­taan. Se missä mää­rin tämän­kal­tai­silla media­kes­kit­ty­millä on val­taa ihmis­ten ajat­te­luun, riip­puu pal­jon yhteis­kun­nan demo­kraat­tis­ten ins­ti­tuu­tioi­den toi­min­nasta. Suo­messa ei tässä suh­teessa ole tois­tai­seksi ongelmia.

Ei kui­ten­kaan tar­vitse mennä EU -maita kau­em­maksi, kun ongel­mia voi­daan jo nähdä. Var­sin ylei­sesti ollaan Euroo­pan poliit­ti­sissa pii­reissä sitä mieltä, että esim. Ita­lian pää­mi­nis­teri Sil­vio Ber­lusconi ei olisi voi­nut toi­mia nykyi­sessä ase­mas­saan lähes­kään näin pit­kään ilman lähes totaa­lista maansa TV -kana­vien omis­tuk­sel­lista kontrollia.

Pitäi­sikö media kes­kit­ty­mi­seen aset­taa yhteis­kun­nan toi­mesta rajoi­tuk­sia? Mark­ki­na­li­be­ra­lis­tit tie­tysti kavah­ta­vat moista aja­tusta. Ja juuri he sat­tu­vat kont­rol­loi­maan val­tao­saa nyky­me­diasta. Ehkä pitäisi aset­taa kysy­mys näin: Mitä tapah­tuisi tilan­teessa, jossa esim. suo­ma­laista mediaa kont­rol­loisi yksi ainoa kon­serni? Riit­täi­sikö mark­ki­noi­den pyhyyttä puo­lus­ta­villa libe­raa­leilla täs­sä­kin tilan­teessa pok­kaa väit­tää, että “kyllä mark­ki­nat tie­tä­vät, mikä on oikein?”

Inter­ne­tin mah­dol­lis­tama, tois­tai­seksi vapaa tie­don­vä­li­tys on ainoa reaa­li­nen mah­dol­li­suus kehit­tää vaih­toeh­toista, media­kes­kit­ty­mistä riip­pu­ma­tonta tie­don­vä­li­tystä. Sen suu­rim­mat ongel­mat ovat herkkä haa­voit­tu­vuus, puut­teet luo­tet­ta­vuu­den kont­rol­loin­nissa ja lisään­tyvä rikol­li­suus. Miten saada nämä ongel­mat kuriin ilman, että mene­te­tään lapsi pesu­ve­den mukana? Siinä lie­nee tule­vai­suu­den tie­don­vä­li­tyk­sen kes­kei­sin kysymys.

Vas­tauk­sia kysymyksiin

1. Kas­vaako vai vähe­neekö digi­toi­tu­van sano­ma­leh­den mer­ki­tys kan­sa­lai­sen maa­il­man­ku­van muokkaajana?

Vas­taus riip­puu eräistä muut­tu­jista. Mikäli Radio ja TV kehit­ty­vät edel­leen viih­teel­li­sem­pään suun­taan, ja digi­toi­tuva sano­ma­lehti onnis­tuu säi­lyt­tä­mään väli­nees­sään nykyi­sen hen­ki­lö­koh­tai­suu­den tason, sano­ma­leh­den mer­ki­tys kan­sa­lai­sen maa­il­man­ku­van muok­kaa­jana tulee kas­va­maan. Maissa, joissa on kan­sal­li­sia TV -yhtiöitä (esim. Suomi, Iso-Britannia) kehi­tyk­sen suunta mää­räy­tyy sen mukaan, kuinka kan­sal­lis­ten yhtiöi­den rahoi­tus ja riip­pu­mat­to­muus pit­källä täh­täi­mellä jär­jes­te­tään. Suo­messa YLE:ssä on tehty erin­omaista työtä verk­ko­me­dian puo­lella, mikä on herät­tä­nyt kau­pal­li­set kil­pai­li­jat vaa­ti­maan Ylen toi­min­taan rajoi­tuk­sia. Vii­mei­sin täl­lai­nen oli nk. media­mak­su­hanke, jonka yhtey­dessä halut­tiin perus­taa eril­li­nen komis­sio, jonka teh­tä­vänä olisi ollut vah­tia, ettei Yle “jul­ki­sen pal­ve­lun teh­tä­vänsä” var­jolla rön­syile kau­pal­lis­ten medioit­ten hyö­dyn­net­tä­vissä ole­ville alueille. Hanke, jonka alul­le­pa­ni­joina oli­vat Sanoma Oy ja Alma Media, kui­ten­kin sam­mahti hal­li­tuk­sen erimielisyyksiin.

2. Kaven­taako vai kas­vat­taako kes­kit­tyvä sano­ma­leh­distö moni­puo­li­sen ja oikean tie­don­saan­nin edellytyksiä?

Omis­tuk­sel­li­nen kes­kit­ty­mi­nen tulee kil­pai­lun vähe­ne­mi­sestä joh­tuen vähen­tä­mään mah­dol­li­suuk­sia moni­puo­li­sen riip­pu­mat­to­man tie­don saan­tiin. Kes­kit­ty­mi­nen joh­taa lisään­ty­vään tie­don monis­ta­mi­seen media­kon­ser­nin eri jul­kai­sua­lus­toille. Suu­ruu­den eko­no­mia vai­kut­taa uuti­sai­hei­den valin­taan niin, että etusi­jalle aset­tu­vat sel­lais­ten tapah­tu­mien ja asioi­den uuti­sointi, joka mah­dol­lis­taa näyt­tä­vien kuvien käyt­tä­mi­sen. Esim. taval­li­sen kan­sa­lai­sen arki tar­joaa var­sin vähän kuval­li­sesti kii­hot­ta­via aiheita. Kes­kit­tyes­sään media lisäksi jou­tuu entistä tar­kem­min kont­rol­loi­maan sitä, ettei kriit­ti­siä näkö­kan­toja alus­toilla esiinny. Mark­ki­na­li­be­ra­lis­min suu­rim­maksi yleistä hyvää syn­nyt­tä­väksi teki­jäksi kat­so­taan vapaa kil­pailu. Ja juuri sitä kes­kit­ty­mi­nen vähentää.

3. Voiko riip­pu­mat­to­masta inter­ne­tistä tulla luo­tet­tava tietolähde?

Kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan näkö­kul­masta olisi teh­tävä kaikki mah­dol­li­nen, että kysy­myk­seen voi­tai­siin vas­tata myön­tä­västi. Tie­don­han­kin­taan ver­kosta täy­tyy liit­tyä anka­ran läh­de­kriit­ti­nen asenne, minkä opet­ta­mista on esim. kou­lu­tuk­sessa pai­no­tet­tava. Riip­pu­ma­ton glo­baali verkko on suu­rin yksit­täi­nen asia, jolla on kaikki mah­dol­li­suu­det toi­mia todel­li­sen demo­kra­tian takeena. Vii­mei­sin todiste tälle näke­myk­selle on vaik­kapa se, että Egypti sulki tam­mi­kuun lopulla levot­to­muuk­sien alet­tua kaikki maan verk­ko­yh­tey­det ulkomaailmaan.

Presidentin valtaa pääministerille?

lauantai, huhtikuu 19th, 2008

Hal­li­tus on ryh­ty­nyt sel­vit­tä­mään, millä tavalla pre­si­den­tin val­ta­oi­keuk­sia rukat­tai­siin pää­mi­nis­te­rin hyväksi. Tut­ki­mus­ten mukaan suo­ma­lais­ten selvä enem­mistö kan­nat­taa kui­ten­kin pre­si­den­tin nykyis­ten val­ta­oi­keuk­sien säi­lyt­tä­mistä ja valin­taa suo­ralla kan­san­vaa­lilla. Kek­ko­sen val­lan­täy­tey­den aikoja meillä tus­kin kukaan enää hai­kai­lee, mutta suo­ma­lai­set eivät myös­kään näytä ole­van val­miita maa­ta­lous­näyt­te­lyitä avai­le­vaan leik­kipre­si­dent­tiin?
Jos poliit­ti­sen kehi­tyk­sen visiona Suo­messa pide­tään poli­tii­kan lisään­ty­vää ”ame­rik­ka­lais­tu­mista”, on var­masti syy­tä­kin tar­kas­tella lähem­min pre­si­den­tin val­ta­oi­keuk­sia.  Jos siis mei­dän­kin vaa­li­jär­jes­tel­mäs­tämme voisi vali­koi­tua pre­si­den­tiksi G.W.Bushin arvoilla ja sivis­tyk­sellä varus­tettu pre­si­dentti, niin val­ta­oi­keuk­sien vähen­tä­mi­nen on enem­män kuin tar­peel­lista. Pre­si­den­tin val­taa naker­ta­maan hala­ja­vat sano­vat teke­vänsä sen par­la­men­ta­ris­min vuoksi. Mutta entä sit­ten tämä par­la­men­ta­ris­ti­sempi vaih­toehto? Ita­lia­lai­set näyt­tä­vät jou­tu­van kes­tä­mään uuden hal­li­tus­kau­den, jossa pää­mi­nis­te­rinä toi­mii Clau­dio Ber­lusconi. Tai­taa olla niin, että maa saa yhtä­lailla sel­lai­sen pre­si­den­tin kuin pää­mi­nis­te­rin­kin, minkä se ansait­see.

Meillä Suo­mes­sa­han pää­mi­nis­te­riksi voi­daan valita myös hen­kilö, joka ei teh­tä­vään valit­taessa ole kan­san­edus­taja. Täl­lai­sia ovat 1970 –luvulta las­kien olleet aina­kin Mauno Koi­visto, Ahti Kar­ja­lai­nen, Martti Miet­tu­nen ja Harri Hol­keri. Otta­matta kan­taa hei­dän onnis­tu­mi­seensa teh­tä­väs­sään, on sel­vää, että he ovat kaikki käyt­tä­neet mel­koista sisä­po­liit­tista val­taa ilman suo­raan kan­salta saa­tua val­ta­kir­jaa.
Käy­tän­nössä meillä nor­maa­lio­loissa pää­mi­nis­te­riksi nousee vaa­lien jäl­keen suu­rim­man puo­lu­een puheen­joh­taja. Hänen ei tar­vitse olla kan­san­edus­taja. Hänet on äänes­tetty puo­lu­eensa puheen­joh­ta­jaksi puo­lue­ko­kouk­sessa enem­mis­tön äänin. Pää­mi­nis­te­riksi tul­lak­seen hänellä on tie­tysti oltava edus­kun­nan enem­mis­tön tuki, mutta ns. suu­ren kan­san tukea hänellä ei tar­vitse olla.
Jos nyt sit­ten vielä suo­ralla kan­san­vaa­lilla vali­tun pre­si­den­tin val­taa siir­re­tään lisää pää­mi­nis­te­rille, niin teo­reet­ti­sesti voi syn­tyä seu­raava tilanne: Maan ylintä toi­meen­pa­no­val­taa käyt­tää hen­kilö, jota on puo­lue­ko­kouk­sessa äänes­tä­nyt enem­mistö kokous­väestä, mutta jonka sopi­vuutta teh­tä­vään äänes­tä­jillä ei ole ollut mah­dol­li­suutta vaa­leissa arvioida. Minusta täl­lai­nen tilanne ei ole demo­kra­tian kan­nalta suo­tava edes teo­reet­ti­sena mah­dol­li­suu­tena. Pre­si­den­tin val­lan siir­tä­mistä pää­mi­nis­te­rille kan­nat­ta­vat ennen kaik­kea puo­lueor­ga­ni­saa­tiot, koska se lisää nii­den val­taa. Kun tie­de­tään, että suo­ma­lai­sista rei­lusti alle pro­sentti on puo­luei­den mak­sa­via jäse­niä, on kysyt­tävä vaka­vasti sitä, kuka edus­taa eri syistä puo­luei­den ulko­puo­lella pysyt­te­le­vän val­tae­nem­mis­tön aja­tuk­sia perus­tus­la­kia uuteen uskoon rukattaessa?