Archive for the ‘Hesari’ Category

Yleä ahdistellaan taas - valtakunnassa kaikki hyvin!

torstai, helmikuu 4th, 2016

Hesari käsit­te­lee tänään 4.2  laa­jassa artik­ke­lissa “sisä­pii­ri­läh­teistä” vuo­ta­nutta tie­toa, jonka mukaan hal­li­tus haluaa kar­sia Yleis­ra­dion teh­tä­viä ja lei­kata rahoi­tusta. Sisä­pii­rin mukaan tar­koi­tus on lait­taa “iso pyörä pyörimään”.

“Iso pyörä” tar­koit­taa tilan­netta, missä pää­mi­nis­teri Juha Sipi­län kai­ken “jul­ki­seksi toi­min­naksi” tul­kit­ta­vissa ole­van leik­kaus­ma­nia, oikeis­ton “repo­ra­dion” ajoilta saakka periy­tyvä his­to­rial­li­nen yle­kauna sekä koko kau­pal­li­sen median kroo­ni­nen Ylen ase­man kadeh­ti­mi­nen yhdis­ty­vät isoksi pyö­räksi.
Yle sai 2010 pää­joh­ta­jak­seen Kokoo­muk­sen Nuor­ten Liit­toon 1970 -luvulla kuu­lu­neen Lauri Kivi­sen. Hänen poliit­ti­nen taus­tansa ei kui­ten­kaan liene vai­kut­ta­nut teh­tä­vän hoi­ta­mi­seen sen enem­pää kuin edel­li­sen dema­ri­taus­tai­sen Mikael Jugnerinkaan.

Ylen orga­ni­saa­tiossa on pal­jon vuo­si­kym­men­ten muka­naan tuo­maa jäh­meyttä, iki­töh­nää jonka liik­keelle saa­mi­nen ei käy het­kessä. Ei käy­nyt Jug­ne­rilta, eikä näemmä Kivi­sel­tä­kään.
Uudempi verk­ko­puoli uuti­si­neen ja Aree­noi­neen sen­si­jaan on Ylen not­kein osio, ja juuri sitä on syy­tetty kau­pal­lis­ten kil­pai­li­joi­den alu­eella ope­roin­nista.
Sanoma Oy on osal­lis­tu­nut Hesa­rin pals­toilla aktii­vi­sesti pyr­ki­myk­siin Ylen ope­roin­tia­lu­een rajoit­ta­mi­seksi.
Kiin­nos­ta­vaa on, että pää­kir­joi­tus­si­vun sijaan asia käsi­tel­lään nyt kulttuurisivuilla.

Yleä murennetaan taas

tiistai, joulukuu 8th, 2015

Kun vero­suun­nit­te­lu­mi­nis­teri Anne Ber­ner aset­taa media­työ­ryh­män, voi­daan jo enna­kolta arvioida mitä sieltä tulee.
Anssi Van­joki on teh­nyt työtä käs­ket­tyä ja joh­to­pää­tök­set ovat:

1. Ylen tulee luo­pua tavoit­te­le­masta “suurta ylei­söä“
2. Ylen tulisi lakata itse tuot­ta­masta ohjel­mia ja ryh­dyt­tävä osta­maan ne.
3. Ylen asema tulee pur­kaa
4. Ylen sisältö tulisi olla avoi­mesti kau­pal­lis­ten toi­mi­joi­den käytettävissä.

HS:n pää­kir­joit­ta­jan kom­men­tointi 8.12.2015 on oma lukunsa. Pääkirjoittaja kir­joit­taa mm. näin:

“Työ­ryhmä esit­tää val­von­nan tehos­ta­mista ja teh­tä­vien täs­men­tä­mistä. Rajaus­ten jäl­keen Ylen rahoi­tus pitäisi arvioida uudel­leen.“
Kan­nat­taa huo­mata, miten “täs­men­tä­mi­nen” muut­tuu heti seu­raa­van lauseen alussa “rajauk­seksi” ja “rahoi­tuk­sen uudel­leen arvioin­niksi”. Ja “arviointi” tus­kin tar­koit­taa lisää rahaa… .

Ongelma on vanha tuttu. Print­ti­me­dian pai­nos­mää­rät ovat las­ke­neet tasai­sesti jo pari vuo­si­kym­mentä. Ala on aivan oikein enna­koi­nut het­ken, jonka jäl­keen kan­nat­tava toi­minta prin­tin varassa on mah­do­tonta. Ansain­ta­lo­giikka on siir­ret­tävä digiin.
Mutta siellä mel­las­taa Yle, joka tekee laa­tua - ilmaiseksi!

Hesa­rin 2000 -luvun pää­toi­mit­ta­jista Mikael Pen­ti­käi­sen kausi leh­dessä täh­täsi Ylen valta-aseman mur­ta­mi­seen. Pro­jekti lopahti 2010 lii­ken­ne­mi­nis­teri Suvi Lin­de­nin aikana sil­loi­sen Ylen rahoi­tus­esi­tyk­sen kaa­dut­tua. Lin­den jäi vaa­leissa 2011 valit­se­matta edus­kun­taan ja Pen­ti­käi­nen sai potkut.

Rat­kaisu digi­toi­tu­van prin­tin ansain­taon­gel­miin ei kui­ten­kaan voi olla hyvin raken­ne­tun, laa­duk­kaan Ylen verk­ko­tar­jon­nan alas­ajo. Ei ole näkö­pii­rissä edus­kun­taa, joka sel­lai­sen tavoit­teen agen­dal­leen ottaisi.

Miksi vedätettävien joukko kasvaa koko ajan?

tiistai, huhtikuu 14th, 2015


Hanna Mah­la­mäki
jat­kaa tänään Hesa­rissa samaa kan­sa­lai­sen eksyk­sissä ole­mi­sen poh­ti­mista, mistä Saska Saa­ri­koski kir­joitti eilen 13.4 kysel­les­sään, miksi ihmi­set nyky­ään ovat niin hel­posti hui­jat­ta­vissa.
Mah­la­mäki kysyy, miksi yhä suu­rempi joukko kan­sa­lai­sista ei tiedä, ketä äänes­täisi. Tieto on peräi­sin yhä tiheäm­min teh­tä­vistä mie­li­pi­de­ky­se­lyistä. Tämän sisäl­töi­nen uuti­nen löy­tyy nyky­ään leh­destä kuin leh­destä päivittäin.

Suuri osa kan­sa­lai­sista on siis poliit­tis­ten fun­da­ment­tien suh­teen pihalla kuin lumiu­kot! Samalle jou­kolle on helppo myydä pig­men­tin­pois­toi­muri, kuten Saa­ri­koski kir­joitti. Tai vaik­kapa luo­mi­väri, joka piden­tää sil­mä­rip­siä 72%.
Kau­pal­li­sen mark­ki­noin­nin yhtä kiin­teäm­min solut­tama sosi­aa­li­nen media  yhdis­ty­neenä joka tuu­tista päälle työn­ty­vään loput­to­maan uutis- ja epä­uu­tis­mixiin sekoit­taa kas­va­van ihmis­jou­kon kyvyn nähdä mikä on totta ja mikä tarua.

Ongelma alkaa jo olla jär­kä­le­mäi­nen - ja kas­vaa koko ajan. Sodan­jäl­kei­sessä Suo­messa kan­sa­lai­sen oli helppo löy­tää puo­lueista oman lähi­pii­rinsä elä­män­ti­lan­netta tun­te­vat ja sitä kehit­tä­mään lupau­tu­neet ehdok­kaat. Por­va­rit oli­vat rehel­li­sesti por­va­reita, eivätkä esi­tel­leet vaa­li­pro­pa­gan­das­saan työ­ruk­ka­sia. Maa­lais­liit­to­lai­set oli­vat yksi­se­lit­tei­sesti talon­po­jan asialla ja vasem­misto edusti niitä, joi­den ainoat tuo­tan­to­vä­li­neet oli­vat kaksi teke­vää kättä.
Nuo perus­asiat on nyky­ään pii­lo­tettu puo­lu­eesta riip­pu­matta samalta kuu­los­ta­van sana­he­li­nän taakse, eikä poliit­tista his­to­ri­aamme tun­te­ma­ton Some Sapiens saa siitä mitään tolkkua.

Saa­ri­kos­ken kir­joi­tusta kom­men­toin ehdot­ta­malla kou­luo­pe­tuk­sen yleis­kat­ta­vaksi pain­opis­tea­lu­eeksi kykyä erot­taa tosi­asiat sepit­teestä.
Mah­la­mäen kir­joi­tuk­sen perus­teella on helppo suo­si­tella vah­vaa panos­tusta yhteis­kun­tao­pin opet­ta­mi­seen - sekä aikui­sille että lapsille!

Vaikka näillä ei maa­ilma heti pelas­tui­si­kaan, saat­taisi meillä yhden suku­pol­ven kulut­tua olla edes inan ver­ran kirk­kaam­paan ajat­te­luun kyke­ne­viä äänestäjiä.

Liberaalia arvovalintavaikuttamista

torstai, helmikuu 26th, 2015

Hel­sin­gin Sano­mat syn­tyi v. 1889 puh­taasti hel­sin­ki­läis­ten uutis­leh­deksi. Se pyr­kii nykyi­sestä val­ta­kun­nal­li­sesta paa­lu­pai­kas­taan huo­li­matta sin­nik­käästi edel­leen var­je­le­maan myös pai­kal­lis­leh­den ima­go­aan.
Leh­den perus­ta­ja­su­vun vii­mei­nen pää­toi­mit­taja Aatos Erkko toi­voi v. 2006 leh­den “jat­ka­van libe­raa­lilla lin­jal­laan.” Sana “libe­raali” tar­koit­taa sekä vapaa­mie­li­syyttä että mark­ki­na­li­be­ra­lis­mia.
On kiin­nos­ta­vaa, että v. 2013 leh­den verk­ko­si­vus­tolle ilmes­ty­neessä “Hel­sin­gin Sano­mien peri­aa­te­linja” -artik­ke­lissa sanaa “libe­raali” ei enää esiinny. Päi­vän­po­li­tiik­kaan ank­ku­roi­tuna leh­den poliit­ti­nen koti on perus­ta­mi­ses­taan alkaen ollut suo­men­kie­lis­ten oikeis­to­puo­luei­den sii­mek­sessä, tällä het­kellä tuota leh­väs­töä kan­nat­te­lee Kokoomus.

Tätä taus­taa vas­ten on media­tut­ki­muk­sen näkö­kul­masta opet­ta­vaista seu­rata, miten lehti juuri tällä het­kellä suh­tau­tuu Kokoo­mus­ve­toi­sen hal­li­tuk­sen Hel­sin­kiä ja pää­kau­pun­ki­seu­tua sor­si­vaan poli­tiik­kaan. Ensin Kokoo­mus torp­pasi Hel­sin­gin kau­pun­gin kan­nat­ta­man met­ro­po­li­hank­keen, joka olisi toteu­tues­saan luo­nut ryh­tiä Hel­sin­gin ja koko PK -seu­dun infra­struk­tuu­rin kehit­tä­mi­seen kal­lista asu­mista, asuk­kai­den liik­ku­mista sekä yri­tys­ten työ­voi­man saan­tia hel­pot­ta­vaan suun­taan. Heti perään Kokoo­mus antoi armo­nis­kun Pisa­ra­ra­dalle, jota sitä­kin pidet­tiin kau­pun­gin sump­puun­tu­van rai­de­lii­ken­teen vält­tä­mät­tö­mänä sol­mu­na­vaa­jana, joka olisi hel­pot­ta­nut myös val­ta­kun­nal­lista raideliikennettä.

To 26.2 lehti kir­joit­taa otsi­kolla “Pisara romutti luot­ta­muk­sen”, miten val­tio petti lupauk­sensa. Siis val­tio, ei Kokoo­mus. Kaikki artik­ke­lin puo­luetta arvos­te­le­vat lausun­not ovat vir­ka­mies­ten suu­hun lai­tet­tuja lai­nauk­sia. Koko aukea­man jutussa Kokoo­muk­sen vas­tuuta häi­vyt­tä­vää esil­le­pa­noa tehos­te­taan eril­li­sellä artik­ke­lilla, otsi­kolla “Rinne ja Stubb kina­si­vat Pisa­rasta vii­mei­seen asti”. Anne­taan ymmär­tää, että kyse oli­kin kah­den puheen­joh­ta­jan hen­ki­lö­koh­tai­sesta kiistasta.

Leh­den linja on läpi­nä­ky­vän puo­lu­eel­li­nen. Omaa poliit­tista vii­te­ryh­mää ei  toi­mit­ta­jien omissa osuuk­sissa arvos­tella, ei sit­ten mil­lään.
Voimme vain kuvi­tella, mil­lai­sia otsi­koita, pää­kir­joi­tuk­sia ja omien toi­mit­ta­jien kolum­neja sivuilta löy­tyisi siinä tapauk­sessa, että hank­kei­den torp­paaja löy­tyi­si­kin poliit­ti­sesta vasem­mis­tosta tai - ehkä vielä pahem­paa - agraaripuolueestamme

Annetaanko tyhjien tynnyreiden kumista?

lauantai, tammikuu 31st, 2015

Media val­mis­tau­tuu taas ker­ran vaa­li­ra­por­toin­tiinsa. Hesa­rin 31.1 pää­kir­joi­tus “Nel­jän suu­ren puo­lu­een puo­lue­joh­ta­jien tyy­lie­rot alka­vat näkyä” ei seu­ran­nan laa­dun suh­teen pal­joa lupaa. Ollaanko taas valit­se­massa se hel­poin tie kes­kit­ty­mällä puo­lue­joh­ta­jien hen­ki­lö­koh­tai­siin omi­nai­suuk­siin ja sii­hen, miten he toi­mit­ta­jien mie­lestä sel­viy­ty­vät mediassa?
Nämä näkö­kul­matko tul­laan jäl­leen ker­ran aset­ta­maan poliit­ti­sen jour­na­lis­min kes­ki­öön, vaikka jokai­nen suo­ma­lai­nen kyke­nee teke­mään niistä omat joh­to­pää­tök­sensä ilman toi­mit­ta­jien apua?

Median ammat­ti­lais­ten tulisi sen sijaan tun­keu­tua puo­luei­den vaa­lioh­jel­mien sisään, avata suu­relle ylei­sölle kaikki tyh­jiltä kals­kah­ta­vat isku­lauseet ja vaa­tia nii­hin sel­ko­kie­li­set vas­tauk­set.

Mitkä ovat puo­lu­een tavoit­teet?

Millä kei­noilla nii­hin väi­te­tään pääs­tä­vän?
Miten todis­te­taan, että juuri näillä kei­noilla tavoit­tei­siin päästään?

Puo­lue­joh­ta­jien pukeu­tu­mis­tyyli, arti­ku­lointi tai kan­na­tuk­sen gal­lup­hei­lah­te­lut eivät ole niitä asioita, joi­hin toi­mit­ta­jien tulee kes­kit­tyä. Jäte­tään ne sosi­aa­li­seen mediaan.

Onko tämä liian vaa­tiva teh­tävä maamme poliit­ti­sen jour­na­lis­min ykkösketjuille?

Journalistista arvovalintavaikuttamista, osa X.

tiistai, kesäkuu 3rd, 2014

SDP:n ja Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­ja­va­lin­toi­hin liit­tyvä Hel­sin­gin Sano­mien kir­joit­telu tar­joaa erin­omai­sen alus­tan vii­pa­loida leh­den kir­joit­te­lun pai­no­tuk­sia ns. riip­pu­mat­to­muu­den näkö­kul­masta. Käsit­te­ly­ta­po­jen ero on kuin yöllä ja päi­vällä. Hesari esit­te­lee 3.5. Kokoo­muk­sen pj -kan­di­daat­teja jutus­saan ”Vapaa­vuori: EU:n ilmas­to­ta­voit­teet ja teol­li­suu­den pako yhdis­tetty toi­siinsa epä­rei­lusti”. Tässä kir­joi­tuk­sessa, kuten muis­sa­kin tähä­nas­ti­sissa Kokoo­muk­sen pj -kil­pai­lua käsit­te­le­vissä, henki on nos­tat­tava ja eteen­päin kat­sova, otsi­kointi sopi­van pro­vo­ka­tii­vista mutta asial­lista. Kan­di­daa­tit esi­tel­lään kor­kealle viri­te­tyllä hype­tyk­sellä ja toi­nen tois­taan edus­ta­vam­milla argu­men­teilla. Pekka Tii­li­kai­nen sanoisi, että ”ilmassa on suu­ren urhei­lu­juh­lan tuntua”.

Ei tar­vitse kuin vil­kaista muu­ta­man vii­kon takai­sen SDP:n puheen­joh­ta­ja­vaa­lia edel­tä­neen kir­joit­te­lun otsi­koin­tia, kun eron huo­maa:
”Ala­ku­loi­nen joh­ta­ja­kisa”, 1.5
”Kovat pii­pussa dema­ri­pe­lissä: Tommi Län­ti­nen pulaan jou­tu­neen Urpi­lai­sen tueksi”, 2.5
”Onko aika aja­nut SDP:n ohi?”, 8.5

Ja Rin­teen valin­nan jäl­keen:

SDP otti loi­kan tun­te­mat­to­maan”, 10.5
”Rin­teen valinta aiheutti SDP:ssä häm­men­nystä”, 10.5
”Rinne jou­tui pak­ko­ra­koon”, 11.5

Dema­rei­den koh­dalla dis­kurssi kei­kah­taa häm­men­nystä, tap­pio­mie­lia­laa ja hie­man komiik­kaa­kin sisäl­tä­vään argu­men­toin­tiin.
Leh­den tahol­ta­han tämän­suun­tai­set väit­teet tie­ten­kin kiel­le­tään. Ja leh­teä lukeva yleisö lie­nee tämän­kal­tai­seen puo­lu­eel­li­suu­teen jo niin tot­tu­nut, ettei havaitse siinä mitään kummallista.

Olen kut­su­nut tätä neut­raa­lin uutis­toi­mit­ta­mi­sen vale­kaa­puun pii­lo­tet­tua ideo­lo­gista aivo­pe­sua jour­na­lis­ti­seksi arvo­va­lin­ta­vai­kut­ta­mi­seksi. Infor­maa­tio­yh­teis­kun­nassa sen kan­sa­lais­ten arvo­maa­il­maa vää­ris­tävä vai­ku­tus ei ole vähäinen.

Yhdys­val­ta­lai­nen senaat­tori Hiram John­son lausui aika­naan, että ”kun sota julis­te­taan, on totuus sen ensim­mäi­nen uhri”. Kil­pailu infor­maa­tion ensi-iskusta on edel­leen totista totta myös var­si­nai­sessa sodan­käyn­nissä. Esi­merk­kejä on lähi­his­to­riassa tul­vi­malla, vii­mei­sin niistä liit­tyy Ukrai­naa kos­ke­vaan uutisoitiin.

Kommentti, jota hs.fi ei julkaissut

torstai, toukokuu 15th, 2014

Olen sil­loin täl­löin mitan­nut Hel­sin­gin Sano­mien verk­ko­ver­sion mode­roin­nin läpäi­se­vyyttä kri­ti­soi­malla kir­joit­ta­vien toi­mit­ta­jien tuo­tok­sia.
Tänään 15.5 leh­den pää­kir­joit­ta­jis­toon lukeu­tuva Juha Akka­nen oli kir­joit­ta­nut avii­siin pää­kir­joi­tuk­sen otsi­kolla “Viisi syytä, miksi dema­rit ovat menossa oppo­si­tioon”.
Pidin jut­tua paitsi asen­teel­li­sena, myös poliit­ti­sen jour­na­lis­min neut­raa­liu­den näkö­kul­masta tar­kas­tel­tuna ala-arvoisena. Kir­joi­tin siitä ao. kom­men­tin, jota ei julkaistu.

Juha Akka­nen luet­te­lee viisi syytä, joi­den perus­teella hän arvioi SDP:n ole­van siir­ty­mässä oppo­si­tioon. Niistä vain ensim­mäi­sen koh­dalla hän osuu oike­aan, sillä puo­lu­een kan­na­tus mää­rit­te­lee yleensä hal­li­tuk­seen pää­syn. Paitsi tie­tysti RKP:n ja Kris­til­lis­ten koh­dalla... .
Kun­non ennus­ta­jaeu­kon tapaan Akka­nen tekee sen tyy­pil­li­sen varauk­sen tule­vai­suu­den­vi­sioonsa, että “arvio perus­tuu tämän het­ken tilan­tee­seen” ja että “vuo­den aikana ehtii tapah­tua vielä pal­jon”. Vii­sasta, ah niin viisasta!

Juka Akka­nen on HS:n toi­mit­ta­jista Marko Junk­ka­rin ohella pro­fi­loi­tu­nut leh­den oikeis­to­li­be­raa­lin lin­jan kir­joit­ta­viksi kaa­de­ri­lai­siksi, joilla on äidin­mai­dossa saatu vasem­mis­toinho ja suun­na­ton into­himo spe­ku­loida siitä, mistä kukaan ei tiedä mitään var­maa: Tulevaisuudesta.

Lis­tansa vii­mei­sessä koh­dassa Akka­nen pal­jas­taa poliit­ti­sen kris­tal­li­pal­lonsa salai­suu­den: Se on dema­reille lan­ge­tettu Val­tion­va­rain­mi­nis­te­rin Sal­kun Kirous!
Maamme val­ta­me­dian (HS, Yle; Mtv) poli­tii­kan toi­mit­ta­jia yhdis­tää ylem­myy­den­tun­toi­nen nenän vartta pit­kin tapah­tuva asioi­den tar­kas­telu ja kyke­ne­mät­tö­myys tosi­asioi­hin perus­tu­vaan, poliit­ti­sesti neut­raa­liin vii­le­ään ana­lyy­siin. Muu­tama harva poik­keus löytyy.

Kirk­kaasti komii­kan puo­lelle kään­tyi mediassa esim. se lap­sen­omai­nen int­tä­mi­nen, millä Antti Rin­nettä vaa­dit­tiin ker­to­maan, ryh­tyykö hän val­tion­va­rain­mi­nis­te­riksi. Aivan kuten pik­ku­lap­sille, piti Rin­teen yleensä tähän­kin kysy­myk­seen vas­tata vähin­tään kolme kertaa.

Vappupuheita ja puppupuheita

lauantai, toukokuu 3rd, 2014

Vap­pua on perin­tei­sesti pidetty työ­väen juh­lana. Vap­pu­kul­kuei­den kuih­dut­tua lähes 50 vuo­den mas­sii­vis­ten rivis­tö­jen ajoista, on jäl­jellä lähinnä vappupuheet.

Nii­den ana­ly­soin­tiin kes­kit­ty­vät poli­tii­kan toi­mit­ta­jat ja leh­tien pää­kir­joit­ta­jat. Hais­tel­laan tuu­lia, pie­niä vireitä, mah­dol­li­sia avauk­sia. Jos niitä ei ole, ollaan pet­ty­neitä kuin lapsi, jolta vie­tiin kar­kit. Hesa­rin pää­kir­joit­ta­jan (HS030514) mie­lestä “Vapun puheista jäi vaisu vai­ku­telma”. Ensi pää­kir­joit­taja on pet­ty­nyt siitä, ettei­vät Kokoo­muk­sen puheen­joh­ta­jaeh­dok­kaat esit­tä­neet mitään otsik­ko­kel­poista, ja toi­seksi siitä, että myös SDP:n kah­den puheen­joh­ta­jaeh­dok­kaan puheista “suu­ret lin­jat jäi­vät puut­tu­maan”. Pää­kir­joit­taja vetäi­see­kin joh­to­pää­tök­sen, jonka mukaan esim. työn ja pää­oman ris­ti­rii­taa julis­te­taan enää  vain “men­nei­den aiko­jen työ­väen­lau­luissa”.
Tylsää.

Nykyih­mi­sen ikä­vän­sie­to­kyky on lyhen­ty­nyt muu­ta­massa vuo­si­kym­me­nessä oleel­li­sesti. Uutta viri­kettä, impuls­sia ja muuta här­pä­kettä pitää digi­na­tii­vin saada tajun­taansa tasai­sena vir­tana. Samaa jut­tua ei kauaa jak­seta. Tar­vi­taan uutta.

Maa­pal­lon iäksi arvioi­daan noin 4,5 mrd vuotta, sim­pans­sista ihmi­sen kehi­tys­linja erkani vii­ti­sen mil­joo­naa vuotta sit­ten ja nykyih­mi­sen (homo sapiens) arvioi­daan saa­neen alkunsa nykyi­sen Saha­ran ete­lä­puo­li­sella alu­eella pari­sen­sa­taa tuhatta vuotta sit­ten. Aikaa ihmi­nen on las­ke­nut vasta pari­tu­hatta vuotta.

Osa­keyh­tiön - ja siis var­hai­sen kapi­ta­lis­min alku­muo­dot - ajoit­tu­vat noin 300 vuo­den pää­hän. Teol­lis­tu­mi­nen alkoi pari­sa­taa vuotta sit­ten. Osa­keyh­tiöi­den omis­ta­jilla oli rahaa pys­tyt­tää teh­taita, mutta heitä oli liian vähän niitä käy­tän­nössä pyö­rit­tä­mään. Ja oli­si­vatko viit­si­neet­kään, ras­kasta ja likais­ta­kin kun oli. Tar­vit­tiin työ­läi­siä. Koska orja­kauppa oli maa­il­masta vähi­tel­len saatu lop­pu­maan, jou­dut­tiin palk­kaa­maan työ­voi­maa. Teol­lis­tu­mi­sen alku­vai­heessa työ­läis­ten asema ei pal­jon­kaan eron­nut orjien ase­masta. (Eikä muu­ten jois­sa­kin aasia­lai­sissa teks­tii­li­teh­taissa tai turk­ki­lai­sissa kai­vok­sissa eroa vie­lä­kään).
Tästä osa­keyh­tiön ja sen omis­ta­jien halusta rikas­tua tava­roita val­mis­tut­ta­malla voi­daan kat­soa työn ja pää­oman ris­ti­rii­dan alkaneen.

Talous- ja teol­li­suus­his­to­riaa vähän­kin tun­te­valle tuossa ei ole mitään uutta. Hesa­rin pää­kir­joi­tus­toi­mit­ta­jan mie­lestä tätä ris­ti­rii­taa “julis­te­taan kui­ten­kin vain jois­sa­kin men­nei­den aiko­jen työ­väen­lau­luissa”. Tämä on totta. Esim. Hesa­rin sivuilla, pää­kir­joi­tuk­sista nyt puhu­mat­ta­kaan, ei tätä ris­ti­rii­taa julis­teta lähes­kään päivittäin... .

On ter­veel­listä jos­kus yrit­tää sijoit­taa inhi­mil­listä toi­min­taa laa­jem­paan aika­pers­pek­tii­viin. Tuo vajaat pari sataa vuotta kes­tä­nyt teol­li­nen aika­kausi edus­taa nykyih­mi­sen val­ta­kau­desta yhtä pro­mil­lea, yhtä tuhan­nes­osaa. Ei kan­nata edes las­kea, mitä se edus­taisi koko maa­pal­lon iästä.
Tämän pro­mil­len aikana on kui­ten­kin ehditty tuot­taa hir­vit­tävä määrä enem­män tai vähem­män tar­peel­li­sia tava­roita, kas­vat­taa val­ta­vat jäte­vuo­ret, syn­nyt­tää Tyy­neen val­ta­me­reen jät­ti­mäi­nen muo­vi­jä­te­lautta, vau­rioit­taa peruut­ta­mat­to­masti ilma­ke­hää, saada alkuun napa­jää­ti­köi­den sula­mi­nen, käydä kaksi maa­il­man­laa­juista sotaa ja kym­me­niä pie­nem­piä sotia, kehit­tää ja käyt­tää ydin­a­seita jne.

Ei tar­vitse olla kum­moi­nen­kaan pro­feetta ymmär­tääk­seen, ettei tämä meno voi jat­kua kovin pit­kään. Ellei ihmi­nen itse suun­taa muuta, hoi­taa luonto asian mei­dän puo­les­tamme. Maa­il­man­lop­pua­han siitä ei toki tule. Yksi vil­liin­ty­nyt eliö­laji eräällä syr­jäi­sellä pla­nee­talla vain tuhoaa itsensä.
Työn ja pää­oman ris­ti­riita ei siis ole ainoa huo­lemme, ei ehkä edes vakavin.

Toisten rahoilla on turvallista mokailla...

sunnuntai, huhtikuu 6th, 2014

Päi­vän HS lis­taa 10 Suo­men suu­rinta bis­nes­mo­kaa lähi­men­nei­syy­destä. Kir­joi­tin itse rei­lut viisi vuotta sit­ten ao. jutun, jossa lis­ta­sin mie­les­täni 3 raflaa­vinta mokaa.
Jos lajina on “Kan­sal­li­sen Varal­li­suu­den Huk­kaa­mi­nen”, niin EK:n toi­mi­tus­joh­ta­jaksi 19.11.2012 valittu Jyri Häkä­mies pitää yllä epä­vi­ral­lista Suo­men ennä­tystä. Jos­ta­kin syytä tämä näyt­tää puut­tu­van Hesa­rin lis­tauk­sesta. Kaksi muuta siitä kyllä löytyy.

Huk­kaa­mis­ki­san kak­kos­si­jalle sijoi­tin Stora-Enson enti­nen tj Jukka Här­mä­län ja prons­sille enti­sen sone­ra­joh­ta­jan, Kaj-Erik Relan­de­rin.

Här­mälä huk­kasi Ame­ri­kan val­taus­yri­tyk­seen 5,7 mil­jar­dia ja -  kuin­kas muu­ten - tois­ten rahoja.
Kaj-Erik Relan­der onnis­tui valtio-omisteisen Sone­ran pää­joh­ta­jana vuonna 2000 huk­kaa­maan suo­ma­lais­ten kan­sal­lis­va­ral­li­suutta “vain” 4,3 mrd euroa. Omia sijoit­taes­saan olisi Kaj-Erik saat­ta­nut olla him­pun ver­ran huo­lel­li­sempi. Temppu onnis­tui osta­malla Sak­sasta fir­man piik­kiin huu­to­kau­palla yksi­noi­keu­den ns. UMTS -taa­juuk­siin mat­ka­pu­he­lin­lii­ken­nettä var­ten. Tek­niikka osoit­tau­tui kui­ten­kin hyö­dyt­tö­mäksi, ja sijoi­tuk­sen arvo nol­lau­tui. “Liike-elämässä on ris­kinsä” kom­men­toi Relan­der, ja sijoit­tau­tui sit­tem­min Englan­tiin rahoitusneuvojaksi (!).

Matti Van­ha­sen II -hal­li­tuk­sen val­tion omis­ta­jaoh­jauk­sesta vas­tan­nut puo­lus­tus­mi­nis­teri, nykyi­nen EK:n puheen­joh­taja Jyri Häkä­mies siis teki kuprun, jonka edessä Relan­de­rin huk­kaa­mat 4,3 mrd euroa näyt­tää tak­sin taka­pen­kille tipah­ta­neilta kil­lin­geiltä. Val­tion omis­tuk­sista vas­taa­vana minis­te­rinä hän möi v. 2007 ns. Grow­how -kau­passa nor­ja­lai­selle Yaralle  ko. yhtiö­ryp­pään lisäksi oikeu­det Soklin fos­faat­ti­kai­vok­siin. Hinta oli 200 mil­joo­naa euroa. Kau­passa omis­ta­jaa vaih­ta­neen omai­suu­den arvoksi arvioi­daan tänään vähin­tään 10 mrd, ja jopa 30 mrd euroa.
Jot­kut asian­tun­ti­jat pitä­vät kaup­paa koko Suo­men talous­his­to­rian ehkä suu­rim­pana virheenä.

Sitoutumattomuus - painomusteeseen piirretty viiva...

perjantai, kesäkuu 21st, 2013

Hesa­rin tuore vas­taava pää­toi­mit­taja Riikka Venä­läi­nen käsit­te­lee pää­kir­joi­tuk­ses­saan 21.6 sitou­tu­mat­to­muus -käsi­tettä erit­täin raik­kaalla ja tuo­reella tavalla. Mitään lähel­le­kään tämän kal­taista avausta en ole vas­taa­van pää­kir­joit­ta­jan kir­joit­ta­mana leh­destä löy­tä­nyt use­aan vuo­si­kym­me­neen - ja olen luke­nut Hesa­rini melko tarkasti.

Ylei­sin syy­tös leh­teä koh­taan on pää­toi­mit­ta­jan mukaan se, että leh­dellä on jon­kin tee­man suh­teen oma tavoite - agenda.  No. onhan niitä toki ollut. Kun Janne Virk­ku­nen aloitti 1991, piti Suomi saada EU:n jäse­neksi. Tavoite oli riit­tä­vän arvo­kas, jotta por­va­ril­li­nen Hesari saat­toi liit­tou­tua dema­ri­pää­mi­nis­teri Paavo Lip­po­sen aja­miin tavoit­tei­siin ylei­sem­min­kin. Aina EU -äänes­tyk­seen 1994 saakka olisi voi­nut kuvi­tella Hesa­rin otta­neen pai­kan sil­loi­selta Demari -leh­deltä puo­lu­een äänitor­vena. Liit­ty­mi­sen jäl­keen allianssi pur­kau­tui pik­ku­hil­jaa, ja Virk­kusen pää­toi­mit­ta­juu­den kalk­ki­vii­voilla kul­jet­tiin jo tutuissa libe­raa­leissa teemoissa.

Lyhyeh­köksi jää­neen Mikael Pen­ti­käi­sen kip­pa­roin­nin tee­mana oli saada Yle ruo­tuun. Tätä agen­daa ei edes yri­tetty pei­tellä. Pää­toi­mit­taja arvos­teli lähes vii­koit­tain Ylen rahoi­tuk­sen jär­jes­tä­mis­yri­tyk­siä. Tällä oli myös vai­ku­tusta. Tosin se koi­tui Matti Van­ha­sen ja Mari Kivi­nie­men hal­li­tuk­sissa vies­tin­tä­mi­nis­te­rinä toi­mi­neen Suvi Lin­de­nin koh­ta­loksi, kun hän v. 2010 ryh­tyi kuun­te­le­maan Sanoma Oy:n ja Aamu­leh­den taholta tul­vi­vaa ns. Ylen media -mak­sua tor­pe­doi­vaa kri­tiik­kiä liian tar­kasti ja siirsi asian seu­raa­valle hal­li­tuk­selle. Lin­den jäi valit­se­matta edus­kun­taan vuo­den 2011 vaa­leissa. Tar­vit­tiin Krista Kiu­rua lait­ta­maan Ylen rahoi­tus kun­toon, minkä hän lupauk­sensa mukai­sesti teki­kin mää­rä­ajassa vuo­den 2012 lop­puun men­nessä. Mikael Pen­ti­käi­nen sai pot­kut noin kuu­kausi sitten.

Tätä taus­taa vas­ten uuden pää­toi­mit­ta­jan jul­ki­lausu­mat peri­aat­teet tun­tu­vat - ollak­seni rehel­li­nen - aivan liian hyviltä ja jour­na­lis­ti­sesti kun­nian­hi­moi­silta voi­dak­seen tulla leh­den toi­min­nan pysy­viksi tee­seiksi. Luki­joi­den kan­nalta tätä tie­tysti on toi­vot­tava. Ja ehkä yhtiön juuri tupla­mil­jar­döö­riksi rikas­tu­nut tuore hal­li­tuk­sen puheen­joh­taja Antti Her­lin on bis­nek­sestä sen ver­ran oppi­nut, että siinä missä menes­tyk­sel­li­nen his­si­bis­nes edel­lyt­tää kor­kei­den talon raken­ta­mista menes­tyvä sano­ma­lehti tar­vit­see run­saasti päi­vit­täi­siä luki­joita. Niitä uskon uuden pää­toi­mit­ta­jan leh­delle tuo­van - tai aina­kin mer­kit­tä­västi hidas­ta­van nii­den vähenemistä.