Archive for the ‘Uskonto’ Category

Pako Harmagedonista

torstai, syyskuu 17th, 2015

TV1 esitti kes­ki­viik­kona erin­omai­sen doku­men­tin, jossa kaksi jeho­va­lai­suu­desta irtau­tu­nutta nuorta ker­toi tari­nansa http://areena.yle.fi/1-2454467

Järi­syt­tä­vää kuul­ta­vaa. On yllät­tä­vää, että Suo­messa on mah­dol­lista yllä­pi­tää jeho­va­lais­ten kal­tai­sia yhtei­söjä, joilla on lupa aivo­pestä jäse­ni­ään ja hei­dän lap­si­aan niin, että yhtei­söstä irtau­tu­nut jäsen eris­te­tään totaa­li­sesti per­hees­tään. Itse­mur­hat ovat taval­li­sia ja irtau­tu­mi­sessa onnis­tu­neet ovat poik­keuk­sel­li­sen vah­voja yksilöitä.

Jeho­va­lai­silla on yhteis­kun­nas­samme eri­näi­siä erioi­keuk­sia (vapau­tus aseel­li­sesta pal­ve­luk­sesta). Muita jäse­ni­ään aja­tus­van­ki­lassa pitä­viä yhtei­söjä ovat esim. les­ta­dio­lai­set, hel­lun­tai­lai­set ja her­ran­kan­sa­lai­set. Totaa­li­sen aja­tus­kont­rol­lin lisäksi yhtei­söt muo­dos­ta­vat sisäi­siä “hyvä­veli” -orga­ni­saa­tioita, jotka toteut­ta­vat joh­don­mu­kaista “omien” suo­si­mista lii­ke­toi­mis­saan ja mah­dol­li­suuk­sien mukaan esim. kunnallisissa vir­ka­va­lin­noissa. Näi­den yhtei­sö­jen jäse­net on vapau­tettu kou­luissa “taval­li­sesta”  evlut -uskon­non­ope­tuk­sesta. (Jonka sen­kin tulisi kou­luissa olla tun­nus­tuk­se­tonta, mutta mitä se ei aina ole. Se on kui­ten­kin toi­nen tarina.)

Meillä koh­ka­taan sat­tu­neesta syystä juuri nyt isla­mi­lai­suu­desta ja sen väki­val­tai­sista ääripiir­teistä. Samaan aikaan omassa kes­kuu­des­samme toi­mii uskon­nol­li­sia yhtei­söjä, jotka käyt­tä­vät jäse­ni­ään koh­taan hen­kistä väki­val­taa.
Mie­les­täni uskon­nol­lis­ten yhtei­sö­jen toi­min­ta­ta­vat tulee tehdä läpi­nä­ky­viksi. Ja mitä tulee esim. jul­ki­siin vir­koi­hin tai teh­tä­viin valit­tu­hin, niin kuu­lu­mi­nen uskon­nol­li­siin yhtei­söi­hin tulisi olla jul­kista tietoa.

Terrorismin lyhyt oppimäärä: Natsit - Baader-Meinhof - ISIS

keskiviikko, syyskuu 24th, 2014

Noin 50 vuotta sit­ten, pari vuo­si­kym­mentä nat­si­ter­ro­ris­mista sel­viy­ty­mi­sen jäl­keen, län­si­mai­sen demo­kra­tian haas­ta­jana näh­tiin soti­laal­li­sesti vahva Neu­vos­to­liitto. Se edusti ns. Itä­blok­kia,  jonka aseel­li­sena frak­tiona Euroo­passa toimi ns. Baader-Meinhof -ryhmä. USA oli jo tuol­loin talou­del­li­sesti erkaan­tu­nut perin­teistä demo­kra­tiaa edus­ta­vasta Euroo­pasta lähes sään­te­le­mät­tö­män mark­ki­na­li­be­ra­lis­min suun­taan poliit­ti­sesti oikealle ja käytti yhä suu­rem­man osan kan­san­tuot­tees­taan armei­jansa varus­ta­mi­seen. Itä­blo­kin rajat oli­vat vakiin­tu­neet, län­si­blo­kin rajoja var­tioi USA ja sil­loi­nen Nato maa­il­man­po­lii­sin elkein.

Siinä missä Sak­sassa toi­mi­nut Baader-Meinhof -ryhmä kaap­pasi ja mur­hasi län­si­mai­sia val­tio­joh­ta­jia ja isoja yri­tys­pamp­puja, kehot­taa nykyi­nen uskon­nol­li­seen dik­ta­tuu­riin täh­täävä ISIS tap­pa­maan, vahin­goit­ta­maan, polt­ta­maan vas­tus­ta­ji­aan ja hei­dän omai­suut­taan - tai ellei muuta voi - edes syl­ke­mään näi­den kas­voille. Uhreiksi kel­paa­vat  mai­niosti myös lap­set, nai­set ja muut sivii­lit. Mitä jul­ki­sem­paa, sen parempi.
Ja siinä missä poliit­ti­nen “Bonny & Clyde” -paris­kunta Andreas Baa­der ja Ulrike Mein­hof ilmei­sen ylpeinä näki­vät omat nimensä ter­ro­ris­mi­uu­tis­ten otsi­koissa, pysyt­te­le­vät ISIS -liik­keen joh­ta­jat kau­kana pii­lossa itse tapah­tu­mista. Ja kes­kit­ty­vät uskon­nol­li­sen aivo­pe­sun ja rahan avulla rek­ry­toi­maan suun­taansa etsi­viä, eri syistä elä­mänsä joh­to­täh­den hukan­neita nuo­ria maa­il­man­pa­ran­ta­jia rivei­hinsä itsensä uhraamaan.

Länsi-Eurooppa on yht’äkkiä housut kin­tuissa tilan­teessa, missä uuden­lai­seen puti­ni­lai­seen auto­ri­taa­ri­seen har­vain­val­taan (“dik­to­kra­tia...”) pyr­kivä Venäjä samoin toi­mi­vien itäeu­roop­pa­lais­ten ja aasia­lais­ten val­tioi­den kera aiko­vat kat­soa  mihin saakka euroop­pa­lai­sen päät­tä­mät­tö­myy­den oloissa voi­daan edetä. Krimi otet­tiin jo, nyt on vuo­rossa Ukrai­nan itäi­set alu­eet. Sen jäl­keen?
Yhden uhan ase­mesta län­si­mailla onkin kaksi: Isla­mi­lai­set fanaa­ti­kot ja mai­densa oikeus­lai­tosta, mediaa ja liike-elämää hal­lit­se­vat dik­taat­to­rit. Länsi-Eurooppa ei tule sel­viä­mään tilan­teesta ilman vah­vaa soti­laal­lista yhteis­työtä, tapah­tuu se sit­ten EU:n tai Naton puit­teissa.

Pää­tök­sen­teon poliit­ti­nen aikaik­kuna on sul­keu­tu­maan päin.

Joulusta ja Jeesuksesta

sunnuntai, joulukuu 22nd, 2013

Nasa­re­ti­lai­sen puuse­pän, Jose­fin ja vai­monsa Marian poika Jee­sus jätti myö­hem­pinä aikoina kris­til­li­seksi nime­tyn maa­il­man ihmi­siin läh­te­mät­tö­män jäl­jen. Hänen juma­luu­des­taan päät­ti­vät kui­ten­kin ihmi­set Nikean kir­kol­lis­ko­kouk­sessa v. 325, jol­loin 318 uskon­nol­lista joh­ta­jaa kokoon­tui päät­tä­mään uskon­tun­nus­tuk­sesta. Kokouk­sessa tuo­mit­tiin har­haop­pi­seksi Antio­kiassa opis­kel­leen teo­logi Areiok­sen käsi­tys, jonka mukaan Jee­sus ei voi­nut olla jumala, koska oli ihmi­sestä syn­ty­nyt ja siten luotu.
Näin ihmi­nen äänes­tys­pää­tök­sellä kohotti Jee­suk­sen juma­laksi 300 vuotta hänen väki­val­tai­sen kuo­le­mansa jälkeen.

Elin­ai­ka­naan Jee­sus oli jäl­ki­maa­il­malle säi­ly­nei­den doku­ment­tien mukaan epäit­sek­kyy­den, uhrau­tu­vai­suu­den ja yhtei­söl­li­syy­den elävä sym­boli. Hän omisti vain pääl­lään ole­vat vaat­teet. Kai­ken muun omis­ta­mansa tai hal­tuun saa­mansa hän jakoi toi­sille. Ja luotti sii­hen, että muut toi­mi­si­vat samoin.
Jo 2000 vuotta sit­ten tämä oli kui­ten­kin val­taa­pi­tä­ville lii­kaa. Omis­tusoi­keu­den täy­del­li­nen kiel­tä­mi­nen oli yhteis­kun­nan hyvä­osai­sille mah­do­ton asia hyväksyttäväksi.

Nyt, vuonna 2013 kris­til­li­sessä jäl­ki­teol­li­sissa maa­il­massa varal­li­suus kes­kit­tyy yhä pie­nem­mälle ihmis­jou­kolle. Rik­kain 2% maa­il­man väes­töstä omis­taa kai­kesta varal­li­suu­desta 51%. Jee­suk­sen juma­lak­seen nos­ta­neen maa­il­man tulisi säi­käh­tää tätä tosia­siaa. Näin ei kui­ten­kaan tapahdu. Mistä tämä voisi johtua?

Nykyih­mi­nen on mes­tari kek­si­mään moraa­li­sesti kysee­na­lai­sille toi­mil­leen yle­viä motii­veja. Niinpä Jee­sus­kin on parasta pitää jou­luna vain äänet­tö­mänä kää­rönä tuhan­sien jou­lu­ku­vael­mien sei­missä. Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­lan mer­kit­tä­vin vai­ku­tus kun näkyy jou­lun ansain­ta­lo­gii­kan jo ajat sit­ten oival­ta­neen lii­ke­maa­il­man myyntitilastoissa.

Tämä aika kai­paisi kipeästi uusia Jee­suk­sia, jotka palaut­tai­si­vat ihmis­ten mie­liin ne tavoit­te­le­mi­sen arvoi­set hyvän elä­män peri­aat­teet, joi­den vuoksi tämä yksi nau­lat­tiin ris­tille.
Ehkä heitä kes­kuu­des­samme onkin, jos vain osai­simme tai haluai­simme nähdä.

Timo Soini - moraaliltaan notkea pyknikko Espoosta

sunnuntai, helmikuu 24th, 2013

Per­su­joh­taja Timo Soi­nin esiin­ty­mi­nen BBC:n Hard­talk’issa on kir­voit­ta­nut vil­jalti kom­ment­teja leh­dissä ja verk­ko­pals­toilla. Satuin itse näke­mään haas­tat­te­lun aamu­tui­maan puer­to­laissa hotel­lissa 20.2 Tene­rif­falla talvilomallani.

Ja samaa soo­paa­han Soini suol­taa, oli sit­ten kyseessä suomen- tai englan­nin­kieli. Tämä argu­men­toin­nin tai­vut­te­lun ja kysy­mys­ten väis­te­lyn mes­tari oli kui­ten­kin heli­se­mässä haas­tat­te­lija Step­hen Sac­kur’in ammat­ti­tai­don edessä. Soini ei saa­nut armoa kysy­myk­sessä, söikö hän sanansa jät­täes­sään nimen­omai­sen lupauk­sensa vas­tai­sesti Jussi Halla-ahon erot­ta­matta tämän saa­man rasismi -tuo­mion joh­dosta. Ja mitä teki Soini nurk­kaan jou­dut­tu­aan? Hän vetää hihas­taan vii­mei­sen ässänsä ja vas­taa mai­reasti hymyil­len kysy­myk­seen, onko hänen puo­lu­ees­saan rasis­mia: “Ei. Olen kato­li­nen kris­titty, enkä mää­ri­tel­män mukaan voi olla rasisti.”

Soini siis kään­tää puo­lu­eensa rasis­ti­sia sävyjä kos­ke­van kysy­myk­sen kos­ke­maan itse­ään, ja vas­taa sit­ten itse aset­ta­maansa kysy­myk­seen sano­malla ole­vansa kris­titty. Kes­kus­te­lu­tak­ti­sen tai­tonsa lisäksi Soini todis­taa omaa­vansa myös kii­tet­tä­vän mää­rän moraa­lista notkeutta.

Puo­lue­joh­taja Soi­nin puo­lu­een kan­na­tus lepää 90 -pro­sent­ti­sesti hänen hen­ki­lö­koh­tai­sen supliik­kinsa varassa. Tämä tosia­sia riit­tä­nee pitä­mään kil­pai­li­jat ruo­dussa, sillä niin kauan kun hänen sal­li­taan toi­mia yksin­val­ti­aana, riit­tää muil­le­kin kel­lok­kaille näky­viä paik­koja valtakunnanpolitiikassa.

Totuus pal­jas­tuu vasta, mikäli puo­lue saa­daan manö­vee­rat­tua kul­maan, josta käsin ei miten­kään pysty kas­vo­jaan menet­tä­mättä väis­tä­mään hal­li­tus­vas­tuuta. Sillä sitä tämä Espoon sana­seppo vält­tää kuin ruttoa.

Joulu, tuo uskon autiomaa.

perjantai, marraskuu 11th, 2011

Joulu lähe­nee uhkaa­vasti. Sen huo­maa monista asioista. Pos­ti­laa­tik­koon vii­kot­tain yllät­täen ja pyy­tä­mättä ilmes­tyvä mai­nos­nippu kas­vaa ja muut­tuu yhä punai­sem­maksi. Koko liike-elämä ikään­kuin vetää hen­ke­ään koo­tak­seen voi­mansa vuo­den tär­keim­män pon­nis­tuk­sen edessä.

Lap­set kir­joit­ta­vat lah­ja­lis­to­jaan sil­mät innosta heh­kuen samaan aikaan, kun van­hem­mat, kum­mit ja suku­lai­set poh­ti­vat kuu­mei­sesti, mitä tupa­ten täy­siin las­ten­huo­nei­siin vielä voisi hank­kia. Mark­ki­na­li­be­ra­lismi on jo aikoja sit­ten kor­van­nut Jee­suk­sen Jou­lu­pu­killa. Jäl­kim­mäi­nen myy parem­min.
Sitä kaik­kein tär­keintä lah­jaa lap­sille ei kui­ten­kaan voida pake­toida: Aikaa!

Kirkko koet­taa par­haansa mukaan ohjata ihmis­ten aja­tuk­set mate­riasta hen­keen, vaa­ti­mi­sesta anta­mi­seen. Suu­rim­pana ongel­mana tässä pyr­ki­myk­sessä ins­ti­tuu­tiolla on kui­ten­kin sen oma his­to­ria: Liik­keen tär­keim­mästä hah­mosta, eräästä juu­ta­lai­sesta puuse­pän pojasta ja uskon­non uudis­ta­jasta teh­tiin val­ta­po­li­tii­kan man­ne­kiini, kun hänet maal­li­sella pää­tök­sellä koho­tet­tiin Juma­lan Pojan ase­maan. Eikö olisi riit­tä­nyt, että Jee­sus olisi saa­nut jäädä his­to­ri­aan elä­mänsä esi­mer­kil­li­sesti elä­neenä taval­li­sena kalas­ta­jana, joka eli kuten opetti? Ilman juma­luut­ta­kin Jee­suk­sen “blo­geis­saan” esit­tä­mät yhtei­söl­li­sen elä­mi­sen peri­aat­teet riit­täi­si­vät moraa­li­siksi ohjeiksi edel­leen, 2000 vuotta myöhemmin.

Läpi­kau­pal­lis­tettu joulu on jo aikoja sit­ten teh­nyt var­si­nai­sesta päi­vän­san­ka­rista vält­tä­mät­tö­män ali­bin ylen­mää­räi­selle mate­riassa pieh­ta­roin­nille, ikään­kuin lyhyen ruo­ka­ru­kouk­sen, jonka jäl­keen voi­daan estoitta sukel­taa aineel­lis­ten nau­tin­to­jen pariin.

Kuka oikeasti tar­vit­see nykyi­sen­kal­taista joulua?

 

 

Jumala?

maanantai, kesäkuu 7th, 2010

Aina jos­kus kun on saa­nut hie­man lepuut­taa aivo­jaan, tulee mie­leen poh­tia Konsta Pylk­kä­sen tapaan val­miiksi jokin mieltä askar­rut­ta­nut seikka. Kons­ta­han oli jo saa­massa val­miiksi las­kel­mansa maa­il­man­kaik­keu­den koosta ja täh­tien mää­rästä, kun pahai­nen riekko tuli ja pilasi kalkyylit.

No, minulle tuli mie­leeni rat­kaista se itseäni pit­kään vai­van­nut asia, että onko sitä Juma­laa nyt ole­massa vai eikö ole? Kun siitä niin pal­jon kohkataan.

Yri­tän sel­vit­tää asiaa louk­kaa­matta kenen­kään uskon­nol­li­sia tun­teita, mutta myös kun­nioit­taen omaa jär­keäni ja kaik­kea sitä, mitä olen elä­mäni aikana näh­nyt, koke­nut ja oppinut.

Kuu­lun ev.lut. kirk­koon, ja aina sil­loin täl­löin seu­ra­kun­nan jäsen jou­tuu tilan­tee­seen, missä pitäisi mm. lausua ääneen uskontunnustus:

“... ja Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Juma­lan aino­aan poi­kaan, mei­dän her­raamme, joka sikisi pyhästä hen­gestä, syn­tyi neit­syt Mariasta...”. 

Ja niin edel­leen. Useim­mille on kotona ope­tettu, ettei saa valeh­della. Yleensä tällä on tar­koi­tettu, ettei saa valeh­della toi­sille ihmi­sille. Saako itsel­leen valeh­della? Saako tuon uskon­tun­nus­tuk­sen siis lausua, jos ei sii­hen usko?

Tapa, millä Jee­suk­sen syn­ty­mi­nen raa­ma­tussa seli­te­tään, on nyky­tie­tä­myk­sen valossa vähin­tään­kin kysee­na­lai­nen. Toi­saalta kaikki se tieto, mitä Jee­suk­sen elä­mästä, opeista ja aja­tuk­sista on meille ker­rottu, edus­taa inhi­mil­li­sen yhtei­söl­li­sen elä­mi­sen jaloim­pia ja arvos­tet­ta­vim­pia peri­aat­teita. Jee­suk­sen sano­taan olleen puuse­pän poika ja kalas­taja. Siis käy­tän­nön mies, joka eli kuten opetti. Siksi on vai­kea kuvi­tella, että hän olisi kul­ke­nut toreilla julis­taen ole­vansa Juma­lan poika. Oli­siko ehti­nyt­kään, kun piti itsensä kalas­ta­malla elättää?

Samalla het­kellä, kun Nikean kir­kol­lis­ko­kous v. 325 äänes­tys­pää­tök­sellä julisti, että kyllä se Jee­sus Juma­lan poika oli ja sillä siisti, samalla het­kellä Jee­suk­sen elä­män­työ rais­kat­tiin. Hänen mai­neensa otet­tiin maallis-uskonnollisen val­lan­käy­tön väli­neeksi, ja hänestä teh­tiin jou­lu­puk­kiin rin­nas­tet­tava satu­hahmo. Eikä todel­la­kaan ollut Jee­suk­sen vika, että näin kävi 300 vuotta hänen pois­me­nonsa jälkeen.

Maal­li­nen valta tar­vitsi kirk­koa val­lan­käyt­tönsä tueksi tilan­tei­siin, joissa miekka ei aut­ta­nut eikä ruoska riit­tä­nyt. Ruu­miin lisäksi kah­lei­siin piti lait­taa myös ihmi­sen mieli. Nyky­ään kirk­koa ei enää län­si­maissa tar­vita maal­li­sen val­lan­käy­tön väli­neenä, mutta tämä rooli sillä on edel­leen mm. monissa isla­mis­ti­sissa val­tioissa. Mitä tulee uskon väli­near­voon val­lan­pi­tä­jille, niin ei tar­vitse aja­tella muuta kuin itsemurhapommittajia.

Mutta onko siis Juma­laa ole­massa vaiko ei? Vas­taus tähän kysy­myk­seen voi olla vain hen­ki­lö­koh­tai­nen. Mitat­ta­vissa ole­vaa, tasa­laa­tuista yhteistä uskoa ei ole ole­mas­sa­kaan. Ken muuta väit­tää, syyl­lis­tyy valeh­te­lun syntiin... .

Ihmi­nen ei tiedä kaik­kea. Se ei tiedä mistä maa­il­man­kaik­keus alkaa tai mihin se päät­tyy. Tie­teen uudet saa­vu­tuk­set syn­nyt­tä­vät vain uusia kysy­myk­siä. Eikä ihmis­polo tiedä edes sitä, mitä huo­menna tapah­tuu. Nii­den asioi­den määrä joita ihmi­nen ei tiedä, on val­tava. Se on niin val­tava, että se edessä vii­sas ihmi­nen nöyr­tyy. Ei nöy­ris­tele vaan nöyrtyy.

Jospa kaik­kea sitä, mitä ihmi­nen ei tiedä, kut­sut­tai­siin Juma­laksi? Sillä tätä mys­tee­rien mää­rää on syytä kun­nioit­taa. Miksi? Koska tämä tun­te­mamme maa­il­man koko­nai­suus, oma bio­lo­giamme mukaan lukien kui­ten­kin toi­mii, vaikka emme tar­kasti tie­dä­kään miten emmekä var­sin­kaan miksi. Voimme kui­ten­kin joka aamu herä­tes­sämme uuteen päi­vään olla kii­tol­li­sia kai­kelle sille, mitä emme tiedä, mutta mikä tekee mei­dän ole­mi­semme mah­dol­li­seksi tällä maa­pal­lolla ilman min­kään­laista omaa ansio­tamme. Eikä tämä tie­tä­mät­tö­myys saa estää meitä yrit­tä­mästä sel­vit­tää tie­tä­myk­semme aukkoja.

Kir­kon­me­noissa pitäisi luo­pua kol­lek­tii­vi­sesta itse­pe­tok­sesta ja kes­kit­tyä opet­ta­maan ihmi­siä elä­mään kes­ke­nään ihmi­siksi, niin­kuin Jee­sus opetti. Ja unoh­taa höpö­tyk­set kuol­leista nouse­mi­sista, neit­seel­li­sistä sikiä­mi­sistä, syn­tien anteek­sian­nosta ja pyhistä hen­gistä. Sil­loin taval­li­nen, etu­päässä omaan jär­keensä uskova kan­sa­lai­nen­kin voisi olla kir­kossa tun­te­matta myö­tä­hä­peää siitä älyl­li­sestä epä­re­hel­li­syy­destä, jota siellä nykyis­ten meno­jen val­li­tessa jou­tuu kestämään.