Archive for the ‘Ulkomaat’ Category

Tummaihoinen afroälykkö vs. valkoihoinen jenkkityperys

keskiviikko, lokakuu 26th, 2016

USA:n pre­si­dentti Barack Obama on edel­tä­jis­tään poi­ke­ten otta­nut aktii­vi­sesti kan­taa meneil­lään ole­van vaa­li­kam­pan­jan ehdok­kai­den puhei­siin. Osaksi voi olla kyse siitä, että hän haluaa edis­tää oman puo­lu­eensa ehdok­kaan menes­ty­mistä vaa­lissa. Pääl­lim­mäi­seksi vai­ku­tel­maksi Oba­man Trumph’iin liit­ty­vissä kom­men­teissa jää kui­ten­kin tunne, että pre­si­den­tille tuot­taa vai­keuk­sia olla kom­men­toi­matta republi­kaa­nieh­dok­kaan yhä jär­jet­tö­mäm­miksi muut­tu­via väitteitä.

USA:n val­ta­po­li­tii­kassa ollaan täy­sin uuden tilan­teen edessä kun tum­mai­hoi­nen, afroa­me­rik­ka­lai­set juu­ret omaava sivis­ty­nyt älykkö kom­men­toi maan rakoon perin­tei­sellä jenk­ki­tyy­lillä esiin­ty­vän val­koi­hoi­sen, suku­juu­ril­taan irlan­ti­lai­sen populistin.

Eili­sessä uutis­pät­kässä Oba­malta kysyt­tiin Clin­to­nin ja Trump­hin väit­te­lyi­hin liit­tyen, että nau­raako hän kos­kaan niitä kuunnellessaan.

“Most of the time” oli vastaus.

Lapsisotilaat USA:n armeijan halpatyövoimana

perjantai, lokakuu 14th, 2016

Yle1 esitti eilen 13.10 doku­men­tin “Lap­si­so­ti­lai­den uusi sota”. Vaikka olen super­val­to­jen toi­min­taa seu­ra­tes­sani tul­lut melko kyy­ni­seksi, onnis­tui ohjelma silti jär­kyt­tä­mään. Se käsit­teli USA:n lisään­ty­vää yksi­tyi­sar­mei­joi­den käyt­töä rajo­jensa ulko­puo­li­sissa konflik­teissa. Jois­sa­kin tapauk­sissa liit­to­val­tion oma armeija saat­taa edus­taa vai vii­des­osaa koko käy­tössä ole­van mie­his­tön mää­rästä. Loput on rek­ry­toitu sieltä, mistä  edul­li­sim­min on saatu. Afri­kan “aikuis­tu­neet” lap­si­so­ti­laat ovat tässä poru­kassa yliedustettuina.

Tilan­tee­seen on pää­dytty raa­dol­li­sista syistä: USA:n kan­sa­lai­set ovat kyl­läs­ty­neet poi­kiensa ja tyt­tö­jensä jat­ku­vaan uhraa­mi­seen maan rajo­jen ulko­puo­li­sissa sodissa. Poli­tii­kan ja talou­den yhteen kas­va­nut talous­e­liitti on palkka-armeijan avulla kek­si­nyt kei­non kier­tää tämä sisä­po­liit­ti­nen ongelma. Toi­min­nan kus­tan­nuk­set liit­to­val­tiolle ovat tie­ten­kin jär­jet­tö­mät, mutta sillä oste­taan äänes­tä­jien tyytyväisyys.

Ohjel­man pal­jas­tuk­set nos­ti­vat käsi­tyk­seni USA:n jo ennes­tään mel­koi­sesta kak­si­nais­mo­raa­lin sal­li­vuu­desta aivan uusiin sfää­rei­hin. Maa joka vasta nykyi­sen pre­si­den­tin aikana sai aikaan ylei­sen sai­raus­va­kuu­tuk­sen ja jonka joh­ta­vat polii­ti­kot pitä­vät tapa­naan lopet­taa puheensa “God bless you” -rukouk­siin, käyt­tää sie­kai­le­matta hyväk­seen kehi­tys­mai­den enti­siä lap­si­so­ti­laita oman sota­teol­li­suu­tensa ansain­ta­lo­gii­kan ja maa­il­man­po­liit­tis­ten val­ta­pyy­tei­densä välineinä.

Glo­baa­lissa mediassa USA:lla on ollut maa-, ilma- ja meri­her­ruus jo vuo­si­kym­me­niä. Samaan aikaan kun USA;n poliit­ti­nen johto on jee­sus­tel­lut Venä­jän ja Puti­nin toi­mia Kri­millä, Itä-Ukrainassa ja Syy­riassa, maa on kulis­sien takana syyl­lis­ty­nyt moraa­li­sesti ala-arvoiseen toimintaan.

Venä­jän jul­kean avoin bar­ba­rismi ja USA:n huip­puunsa viri­tetty kak­si­nais­mo­ra­lismi ovat lopulta vain tois­tensa kään­tei­siä pei­li­ku­via.
Rahasta ja val­lasta on kysy­mys.  Ja vain siitä.

Jär­kyt­tä­vän doku­men­tin voit kat­soa tästä: http://areena.yle.fi/1-3425449

Maanosan kokoinen ongelma

sunnuntai, joulukuu 21st, 2014

EU-maissa hyris­tään tyy­ty­väi­syy­destä sen suh­teen, miten hyvin Venäjä -pakot­teet pure­vat. Tämä on itse­pe­tosta sikäli, että vasta ruplan kurs­sin hei­ken­ty­mi­nen öljy­alen takia on vai­kut­ta­nut Venä­jän talou­teen ja EU -pakot­teil­le­kin on syn­ty­nyt tehoa. Raa­ka­öl­jyn hin­nan pitä­mi­sessä alhaalla EU:lla ei ole osaa ei arpaa.

Mihail Hodor­kovs­kia voi­ta­neen 8-vuotisen “inten­sii­vi­kurs­si­tuk­sen” jäl­keen pitää hyvänä Venäjä -tun­ti­jana. Talous­lehti Financial Time­sin tuo­reessa haas­tat­te­lussa hän varoit­taa Vla­di­mir Puti­nin uusista seik­kai­luista nyt, kun talous sak­kaa eikä Kri­min suh­teen kun­nial­lista perään­ty­mis­tietä ole jul­ki­sesti esi­telty.
Muu­ta­missa uutis­pät­kissä Puti­nin puhuessa län­nen pakot­teista, on hänen mimii­kas­saan ylä­huu­len ja nenän seu­duilla havait­ta­vissa saman­lai­sia nopeita liik­keitä, joita näkee ruo­ka­kip­po­aan var­tioi­vien neli­jal­kais­ten  ele­kie­lessä. Vain murina puut­tuu. Hodor­kovs­kin sanoille osat­ta­neen lait­taa niille kuu­luva painoarvo.

Kuu­bassa on USA:n 50 vuotta kes­tä­neen kaup­pa­saar­ron päät­ty­mi­sen jäl­keen puhuttu läm­pi­mään sävyyn Kii­nan tavasta hivut­taa talous­jär­jes­tel­mää kom­mu­nis­ti­sesta kohti mark­ki­na­ta­loutta.
Koska “Kii­nan tie” ei ole “Venä­jän tie”, niin mikä se sit­ten voisi olla?
Kri­min hal­tuun­o­ton yhtey­dessä sai media Puti­nilta kuul­ta­vak­seen luen­toja Kri­min roo­lista mui­nai­sessa Venä­jän kei­sa­ri­kun­nassa, Kri­min asuk­kai­den uhrauk­sista toi­sessa maa­il­man­so­dassa ja päät­teeksi kriit­ti­sen arvion Nikita Hrust­so­vin pää­tök­sestä antaa alue Ukrai­nalle v. 1954, tasan 100 vuotta Kri­min veri­sen sodan syt­ty­mi­sen jälkeen.

Mikäli Puti­nin “Venä­jän tie” on ryh­tyä piir­te­le­mään kart­toja 1800 -luvun rajo­jen perus­teella, on syy­tä­kin huo­les­tua.
Kun Venä­jän kart­taa kat­soo, voisi äkki­näi­nen aja­tella siinä riit­tä­vän kosolti kun­nos­tet­ta­vaa yhdelle, lähes sadan vuo­den ajan infra­struk­tuu­rinsa kehit­tä­mi­sen lai­min­lyö­neelle val­tiolle.
Venä­jän luon­non­va­rat yhdis­tet­tynä demo­kraat­ti­seen, kor­rup­tiosta kit­ket­tyyn hal­lin­toon, moder­ni­soi­tuun tuo­tan­toon ja kun­nossa ole­vaan liikenne- ja datayh­teyk­siin saisi var­masti tehok­kaas­ti­kin aivo­pes­tyt kan­sa­lai­set pian ymmär­tä­mään, ettei­vät ongel­mat ensi­si­jai­sesti val­tion rajo­jen ahtau­desta saati euroop­pa­lais­ten tai ame­rik­ka­lais­ten pahan­tah­toi­suu­desta johdu.

Tähän suun­taan voi­daan kui­ten­kin edetä vain maan sisäi­sillä pää­tök­sillä. Ydin­ky­sy­mys onkin se, väis­tyykö Putin val­lan kah­vasta riit­tä­vän ajoissa niin, että pelas­tet­ta­vaa vielä on.

Terrorismin lyhyt oppimäärä: Natsit - Baader-Meinhof - ISIS

keskiviikko, syyskuu 24th, 2014

Noin 50 vuotta sit­ten, pari vuo­si­kym­mentä nat­si­ter­ro­ris­mista sel­viy­ty­mi­sen jäl­keen, län­si­mai­sen demo­kra­tian haas­ta­jana näh­tiin soti­laal­li­sesti vahva Neu­vos­to­liitto. Se edusti ns. Itä­blok­kia,  jonka aseel­li­sena frak­tiona Euroo­passa toimi ns. Baader-Meinhof -ryhmä. USA oli jo tuol­loin talou­del­li­sesti erkaan­tu­nut perin­teistä demo­kra­tiaa edus­ta­vasta Euroo­pasta lähes sään­te­le­mät­tö­män mark­ki­na­li­be­ra­lis­min suun­taan poliit­ti­sesti oikealle ja käytti yhä suu­rem­man osan kan­san­tuot­tees­taan armei­jansa varus­ta­mi­seen. Itä­blo­kin rajat oli­vat vakiin­tu­neet, län­si­blo­kin rajoja var­tioi USA ja sil­loi­nen Nato maa­il­man­po­lii­sin elkein.

Siinä missä Sak­sassa toi­mi­nut Baader-Meinhof -ryhmä kaap­pasi ja mur­hasi län­si­mai­sia val­tio­joh­ta­jia ja isoja yri­tys­pamp­puja, kehot­taa nykyi­nen uskon­nol­li­seen dik­ta­tuu­riin täh­täävä ISIS tap­pa­maan, vahin­goit­ta­maan, polt­ta­maan vas­tus­ta­ji­aan ja hei­dän omai­suut­taan - tai ellei muuta voi - edes syl­ke­mään näi­den kas­voille. Uhreiksi kel­paa­vat  mai­niosti myös lap­set, nai­set ja muut sivii­lit. Mitä jul­ki­sem­paa, sen parempi.
Ja siinä missä poliit­ti­nen “Bonny & Clyde” -paris­kunta Andreas Baa­der ja Ulrike Mein­hof ilmei­sen ylpeinä näki­vät omat nimensä ter­ro­ris­mi­uu­tis­ten otsi­koissa, pysyt­te­le­vät ISIS -liik­keen joh­ta­jat kau­kana pii­lossa itse tapah­tu­mista. Ja kes­kit­ty­vät uskon­nol­li­sen aivo­pe­sun ja rahan avulla rek­ry­toi­maan suun­taansa etsi­viä, eri syistä elä­mänsä joh­to­täh­den hukan­neita nuo­ria maa­il­man­pa­ran­ta­jia rivei­hinsä itsensä uhraamaan.

Länsi-Eurooppa on yht’äkkiä housut kin­tuissa tilan­teessa, missä uuden­lai­seen puti­ni­lai­seen auto­ri­taa­ri­seen har­vain­val­taan (“dik­to­kra­tia...”) pyr­kivä Venäjä samoin toi­mi­vien itäeu­roop­pa­lais­ten ja aasia­lais­ten val­tioi­den kera aiko­vat kat­soa  mihin saakka euroop­pa­lai­sen päät­tä­mät­tö­myy­den oloissa voi­daan edetä. Krimi otet­tiin jo, nyt on vuo­rossa Ukrai­nan itäi­set alu­eet. Sen jäl­keen?
Yhden uhan ase­mesta län­si­mailla onkin kaksi: Isla­mi­lai­set fanaa­ti­kot ja mai­densa oikeus­lai­tosta, mediaa ja liike-elämää hal­lit­se­vat dik­taat­to­rit. Länsi-Eurooppa ei tule sel­viä­mään tilan­teesta ilman vah­vaa soti­laal­lista yhteis­työtä, tapah­tuu se sit­ten EU:n tai Naton puit­teissa.

Pää­tök­sen­teon poliit­ti­nen aikaik­kuna on sul­keu­tu­maan päin.

Viikko Pjongjangissa heinäkuussa 1989

lauantai, marraskuu 27th, 2010

Hei­nä­kuussa 1989 sain olla mukana eksoot­ti­sella fes­ta­ri­mat­kalla tuossa mys­ti­sessä Kim Il Sung’in ja hänen jäl­ke­läis­tensä jo pian kol­man­nessa pol­vessa dik­taat­to­rin ottein hal­lit­se­massa maassa. Suo­ma­lai­sia nuo­ria tai­tei­li­joita mat­kalla edus­ti­vat mm. Sie­lun Vel­jet, Peer Gynt sekä lau­laja Kirsi Pou­ta­nen, jota olin mat­kalla säestämässä.

Matka palasi mie­leeni nyt, kun Pohjois-Korea on otsi­koissa Etelä-Korean soti­laal­lis­ten jouk­ko­jen kanssa tapah­tu­neen yhteen­o­ton joh­dosta. Vaikka olin tuo­hon mat­kaan men­nessä jo ehti­nyt jon­kin ver­ran mat­kus­tella, oli Pjong­jang melko pysäh­dyt­tävä koke­mus, sii­tä­kin huo­li­matta, että turis­tit pidet­tiin tar­kasti eril­lään kantaväestöstä.

Fes­ti­vaa­li­väki majoi­tet­tiin vuo­den 1988 Olym­pia -han­ketta var­ten raken­net­tui­hin asun­toi­hin. Itse olym­pia­lai­set pidet­tiin kui­ten­kin Sou­lissa, mutta Kim Il Sung haa­veili nii­den jaka­mi­sesta Pjong­jan­gin ja Sou­lin kes­ken. Hanke jäi toteu­tu­matta, mutta koko­nai­nen beto­nista tehty olym­pia­kylä oli jäl­jellä. Majoi­tus­ti­laa siis oli.

Eri kan­sal­li­suu­det oli majoi­tettu omiin yksik­köi­hinsä ja jokai­sella osal­lis­tu­ja­maalla oli ns. oma klubi, joi­hin esiin­ty­mi­set oli jär­jes­tetty. Aja­tus tie­tysti oli, että nuo­riso eri maista olisi vie­rail­lut tois­tensa kon­ser­teissa tutus­tu­massa ihmi­siin ja kult­tuu­riin. Näytti kui­ten­kin siltä, että kan­sal­li­suu­det pysyt­te­li­vät pal­jolti omissa olois­saan. Kun jär­jes­tä­jät koh­te­li­aasti tie­dus­te­li­vat suo­ma­lai­silta, miten klu­bi­toi­minta on toi­mi­nut, mai­nit­tiin siitä, että ylei­söä tilai­suuk­sissa oli vähän­lai­sesti. Tapah­tui seu­raa­vaa: Noin 15 minuut­tia ennen saman illan klu­bi­ta­pah­tu­man alka­mista Suomi-Klubin edus­talle pysäh­tyi bus­seja. Niistä marssi sisään hyvässä jär­jes­tyk­sessä ikä­ja­kau­mal­taan noin 25 - 35 vuo­tiaita, vaa­te­tuk­sel­taan melko yhte­näi­sesti pukeu­tu­neita mie­hiä ja nai­sia. Heitä tuuli juuri sel­lai­nen määrä, että kat­somo oli vii­meistä paik­kaa myö­ten täynnä. Oli melko epä­to­del­lista seu­rata, kun Peer Gynt veti omaa per­soo­nal­lista set­ti­ään pen­keissä istu­valle ylei­sölle, joka taputti ryt­mik­käästi noin 20 sekun­tia jokai­sen kap­pa­leen jäl­keen. Rock­muusi­koi­den ja ylei­sön totaa­li­sen kult­tuu­ri­sen vas­ta­koh­tai­suu­den huo­mioo­not­taen vai­ku­telma oli epä­to­del­li­nen. Vii­mei­sen esi­tyk­sen jäl­keen väki pois­tui yhtä suju­vasti, kun oli pai­kalle saapunutkin.

Myös kau­pun­ki­kuva oli eri­koi­nen. Fes­ta­ri­bus­sien ja MB -merk­kis­ten auto­jen lisäksi muuta lii­ken­nettä ei ollut lain­kaan. Ja kadut oli­vat yleensä 3 kais­taa yhteen suun­taan ole­via väy­liä. Absur­diutta lisäsi se, että ris­teyk­sissä viuh­toi yleensä lii­ken­ne­po­liisi ole­ma­tonta lii­ken­nettä ohjaa­massa. Huhut­tiin, että Kim Il Sung oli vaih­ta­nut muu­ta­man ton­nin maan kul­ta­va­ran­toja Merce­des Benz -hen­ki­lö­au­toi­hin ennen fes­ti­vaa­lia antaak­seen maas­taan vau­raan kuvan turisteille.

Kii­nassa oli ollut aiem­min keväällä nuo­ri­so­mel­lakka Tai­vaal­li­sen Rau­han Aukiolla. Mel­la­kassa oli kuol­lut satoja tai jopa tuhan­sia työ­läi­siä ja opis­ke­li­joita. Tästä syystä fes­ta­ri­väki oli päät­tä­nyt jär­jes­tää mie­le­no­soi­tuk­sen Kii­naa vas­taan yhtei­sesti sovit­tuna aikana. Tou­hu­kas soli­daa­ri­suu­den osoit­ta­mi­nen tys­säsi kui­ten­kin sii­hen, että noin 15 minuut­tia ennen kokoon­tu­mis­pai­kalle läh­töä jok’ikinen bus­sin­kul­jet­taja katosi kuin maa olisi hei­dät nie­lais­sut. Kun sovi­tun mie­le­no­soi­tuk­sen aika oli men­nyt ohi, ilmes­tyi­vät kul­jet­ta­jat yhtä sala­pe­räi­sesti kuin oli­vat kadon­neet­kin. Tehokasta.

Fes­ta­rien päät­tä­jäis­ti­lai­suus oli hen­keä sal­paava. Kym­me­niä tuhan­sia vetä­välle sta­dio­nille kul­jet­tiin mars­si­muo­dos­tel­massa olym­pia­lais­ten tapaan. Edel­lämme kul­keva euroop­pa­lai­nen kult­tuu­rio­sasto oli sala­kul­jet­ta­nut mars­si­ri­vis­töön kii­nan­vas­tai­sen julis­te­kan­kaan, joka rul­lat­tiin auki pari­kym­mentä met­riä ennen sta­dio­nille saa­pu­mista. Juliste ehti olla auki ehkä 10 sekun­tia, kun tyh­jästä ilmes­tyi kaksi jän­te­vää mus­ta­housuista, val­ko­pai­taista itse­puo­lus­tus­la­jien tai­ta­jan näköistä sii­li­tuk­kaista mies­hen­ki­löä. Suju­vasti julis­tetta kul­jet­ta­neen rivin etu- ja taka­puo­lella kul­kien juliste tart­tui hei­dän käsiinsä ilman sen suu­rem­paa häi­riötä. Pelot­ta­van tehokasta.

Itse Kim Il Sung kun­nioitti päät­tä­jäis­ti­lai­suutta läs­nä­olol­laan. Suo­ma­lais­ten katsomo-osastosta hän näkyi sel­västi. Olym­pia­lais­ten ava­jais­juh­lal­li­suuk­sista tut­tuun tyy­liin pää­tös­ti­lai­suus sisälsi pää­tä­hui­maa­vaa akro­ba­tiaa maassa ja ilmassa. Vie­res­sämme istui sadoit­tain saman­nä­köi­siä ja -ikäi­siä mie­hiä ja nai­sia, jotka oli­vat yhtenä iltana mie­hit­tä­neen klu­bimme kat­so­mon. He istui­vat selkä suo­rana kadet 90 asteen kul­massa pol­vien päällä. Jos­ta­kin saa­mas­taan mer­kistä he alkoi­vat yht’äkkiä ulvoa yhteen ääneen suo­raan huu­toa suun­nil­leen samalta taajuudelta.

Fes­ti­vaa­li­matka oli sel­lai­nen kult­tuu­ris­hokki, että siitä ei ole juuri tul­lut ker­toil­tua, koska koko reissu tun­tui niin epä­to­del­li­selta. Kau­punki, josta ihmi­set puut­tui­vat, val­ta­vat autot­to­mat lii­ken­ne­väy­lät, mas­sii­vi­sia beto­ni­ra­ken­nuk­sia, joi­den yhdes­sä­kään ikku­nassa ei mil­loin­kaan näky­nyt valoja.

Mutta maa on siis edel­leen ole­massa. Päät­tä­jäis­juh­laa läs­nä­olol­laan kun­nioit­ta­nut Kim il Sung kuoli vuonna 1994. Siitä alkaen maata on hal­lin­nut hänen poi­kansa Kim Jong-il. Tällä haa­vaa on menossa val­lan­vaih­dos, jossa Jong-il’in poi­kaa Kim Jong-un’ia  ollaan siir­tä­mässä val­lan kah­vaan. Kimejä kol­man­nessa polvessa.

Ali­ra­vit­se­muk­sesta ja totaa­li­sesta aivo­pe­susta kär­sivä kansa saa taas uuden kimin pal­vot­ta­vak­seen. Ulkoa­päin koko maa näyt­tää suu­relta ihmis­ko­keelta. Yksi suh­tau­tu­mis­tapa ongel­ma­val­tioon voi­si­kin olla se, että annet­tai­siin hei­dän suo­rit­taa kokeensa lop­puun saakka. Pidet­täi­siin vain huoli siitä, että pääs­töt pysy­vät kurissa.

Yllättäen ja pyytämättä

lauantai, lokakuu 10th, 2009

USA:n pre­si­dent­tinä puo­li­sen vuotta toi­mi­nut Barack Obama on parasta, mitä Atlan­tin takaa on pit­kään aikaan kuu­lu­nut. Ensim­mäistä ker­taa sit­ten J.F. Ken­ne­dyn maalla on pre­si­dentti, joka herät­tää oman maan kan­sa­lai­sissa oikeu­tet­tua toi­voa inhi­mil­li­sem­mästä poli­tii­kasta ja euroop­pa­lais­ten kes­kuu­dessa pientä toi­veik­kuutta kuun­te­le­vam­masta asen­teesta. Nor­ja­lai­sen Nobel -komi­tean kaikki älli­källä lyö­nyt pää­tös antaa Oba­malle rau­han­pal­kinto yllätti täy­sin myös pal­kin­non saajan.

    Kai­ken kes­kellä on muis­tet­tava, ettei pal­kin­nosta Oba­maa kan­nata syyl­lis­tää. Pal­kin­non ennen­ai­kai­suu­desta huo­li­matta tämä pre­si­dentti näyt­tää vil­pit­tö­mästi puhu­van samaa, mitä tekee. USA:n pre­si­dent­tien aikaan­saan­nos­ten his­to­riaa vas­ten tar­kas­tel­tuna maa­il­malla on toi­veik­kuu­teensa tällä ker­taa todel­li­nen syy.

    On toi­vot­tava, ettei tällä nor­ja­lais­ten kiel­tä­mättä eri­koi­sella idealla ole päin­vas­taista vai­ku­tusta, kuin mikä pal­kin­non anta­jat tar­koit­ti­vat. Jo nyt kuu­lee arvioita siitä, ettei Obama ole saa­nut  rau­han edis­tä­mi­sen suh­teen aikai­seksi vielä mitään. Ja että maa käy par­hail­laan kahta sotaa, joista toista par­hail­laan suun­ni­tel­laan laa­jen­net­ta­van. Tosi­asioita molem­mat. Kuten sekin, ettei super­val­tion pre­si­den­tille pal­kin­to­ra­hoil­la­kaan ole mitään mer­ki­tystä, vaan ne oli­si­vat var­masti tul­leet suu­rem­paan tar­pee­seen jol­le­kin toi­selle, hil­jaista rau­han­työtä vuo­sia tehneelle.

      Eikä ole mah­do­tonta sekään, että pal­kin­toa käy­te­tään USA:n sisä­po­li­tii­kassa Oba­maa vas­taan. Voisi hyvin kuvi­tella rebubli­kaa­nien ääri­lai­dalta kuu­lu­van jupi­naa siitä, onko näin pian rau­han­te­ki­jän mai­netta niit­tävä pre­si­dentti ollen­kaan sopiva mies joh­ta­maan maa­il­man vah­vinta soti­las­mah­tia. Näi­den ajat­te­li­joi­den mie­lestä käsite rau­han­te­kijä liit­tyy ehkä enem­män Colt -merk­ki­seen “peace­ma­ker” -lisä­ni­men saa­nee­seen kokovartalolamauttimeen.

      Israel päivittää Hammurabin lait

      keskiviikko, tammikuu 7th, 2009

      Sanon heti alkuun, että pales­tii­na­lais­ten soti­mis­me­to­dit ansait­se­vat kai­ken sen hal­vek­sun­nan, mikä nii­hin koh­dis­te­taan. Ulko­puo­li­selle tark­kai­jalle piir­tyy kuva, jossa kii­lu­va­sil­mäi­nen, hyvin­syö­nyt, par­ta­sui­nen, usko­vai­seksi naa­mioi­tu­nut isla­mi­nus­koa häpäi­sevä kan­san­kii­hot­taja istuu tur­vassa bunk­ke­ris­saan laa­ti­massa julis­tuk­si­aan itse­mur­ha­kan­di­daat­tien rek­ry­toi­mi­seksi ja vihol­lis­ten umpi­mäh­käi­sen tap­pa­mi­sen kiih­dyt­tä­mi­seksi. Media­kurs­seja käy­neet adju­tan­tit lähet­te­le­vät you­tu­been tämän tais­te­luja tar­kasti kart­ta­van “joh­ta­jan” pää­mää­riä pal­ve­le­via videopätkiä.

      Samaan aikaan var­si­nai­set “tais­te­li­jat” pii­lot­te­le­vat lähi­su­ku­lais­tensa kodeissa, kir­koissa, sai­raa­loissa, kou­luissa ja muissa pai­koissa, joissa nk. Gene­ven sopi­mus­ten mukai­nen sodan­käynti (myön­nän, kar­miva termi) on mah­dot­to­muus. Sieltä käsin käy­dään lau­kai­se­massa umpi­mäh­käi­sesti län­si­mai­sella avus­tus­ra­halla ostet­tuja, kan­sain­vä­lis­ten kuo­le­man­kaup­piai­den ystä­väl­li­sesti toi­mit­ta­mia raket­teja kohti israe­li­lai­sia kyliä ja kau­pun­keja. Ja aina kun kame­roita näkyy, pon­nah­taa rau­nioista esille haa­voit­tu­nutta lasta hiuk­si­aan repien kan­tava pales­tii­na­lai­nen ja joukko voi­ton­merk­kejä teke­viä, tuli­te­riä kone­pis­too­le­jaan ilmaan lau­ko­via häm­mäs­tyt­tä­vän nuo­ria “soti­laita”. Syvästi tie­toi­sena siitä, että täy­sin viat­to­mia nai­sia ja lap­sia oikeasti kuo­lee, väi­tän, että median pyö­rit­tä­mi­sen pales­tii­na­lai­set osaa­vat erin­omai­sesti. Ja uskal­lan vielä kyy­ni­sesti epäillä, että itse media on, off the record, kii­tol­li­nen näin saa­mas­taan myy­västä, raflaa­vasta materiaalista.

      Vaikka vakaina usko­vai­sina itse­ään pitä­vien israe­li­lais­ten tap­pa­mis­toi­minta tehok­kaam­paa ja täs­mäl­li­sem­pää onkin, niin ei sil­le­kään eri­tyi­siä inhi­mil­li­syys­pis­teitä kerry. Siinä missä Beet­le­he­missä syn­ty­neen puuse­pän pojan, erään Jee­suk­sen sano­taan Uudessa Tes­ta­men­tissa pyy­tä­neen kään­tä­mään pos­kelle lyö­jälle toi­sen­kin pos­ken läis­kit­tä­väksi, sovel­ta­vat nämä van­hurs­kaat israe­li­lai­set mie­luum­miin Van­hasta Tes­ta­men­tis­ta­kin löy­ty­vää, nk. Ham­mu­ra­bin lakien mukaista oikeus­kä­si­tystä. Tosin sadalla ker­rot­tuna: Sata sil­mää sil­mästä, sata ham­masta hampaasta!

      Surul­lista on se, että koska konflikti on niin vanha, niin argu­ment­teja puo­lesta ja vas­taan voi­daan kum­man­kin osa­puo­len teke­mi­sistä poi­mia kuin sir­pa­leita osu­man saa­neesta viat­to­masta sivii­listä.  Siksi kom­pro­missi on ainoa mah­dol­li­suus. Käsi­tys siitä, siitä onko sel­lai­selle maa­pe­rää vaih­te­lee osa­puol­ten kes­ken sen mukaan, mil­lai­selta omien sota­toi­mien menes­tys kul­loin­kin näyt­tää. Sivii­lien kär­si­myk­set eivät oikeasti näytä kiin­nos­ta­van kumpaakaan.