Reijo Liinamaa

Kir­joi­tan tätä vaa­li­päi­vän aamuna 22.1.2012. Noin 12 tun­nin kulut­tua tie­dämme, miten vaa­lissa kävi. Näitä vaa­leja voi­daan tar­kas­tella ensim­mäi­sinä todel­li­sina  gal­lup -vaa­leina, koska vaa­li­kam­pan­join­tia on kehys­tä­nyt vii­koit­tais­ten, lop­pusuo­ralla jopa päi­vit­täis­ten gal­lup -kyse­ly­jen esit­tely mediassa. Ehdok­kaat itse ovat kri­ti­soi­neet mediaa siitä, että se gal­lu­peja jul­kais­tes­saan tulee ohjan­neeksi äänes­tä­jien mielipiteitä.

Ylen Aamu -tv oli per­jan­taina 20.1 pyy­tä­nyt vie­raak­seen kol­men suu­rim­man gal­lup­peja teet­tä­neen median edus­ta­jat. Kes­kus­te­le­massa oli­vat uutis­pääl­li­köt Eero Hyvö­nen Nelo­sen uuti­sista, Heikki Piu­hola MTV3 -uuti­sista ja Jouni Kemp­pai­nen Yle -uuti­sista. Kaikki kolme uutis­pääl­lik­köä myön­si­vät, että “gal­lu­pit saat­ta­vat vai­kut­taa ihmis­ten äänes­tys­käyt­täy­ty­mi­seen”. He eivät kui­ten­kaan pitä­neet asian­ti­laa pahana, vaan esim. pää­toi­mit­taja Hyvö­nen oli sitä mieltä, että pää­tök­sen teke­mi­nen gal­lup­pien perus­teella “on yhtä hyvä tapa, kuin jokin muukin.”

 Mie­les­täni kaikki kolme pää­toi­mit­ta­jaa lähes­ty­vät asiaa puh­taasti kiin­nos­ta­via uuti­sai­heita janoa­van median näkö­kul­masta, eivätkä suin­kaan ole äänes­tä­jää pal­ve­le­massa. Kaikki suur­ten väki­jouk­ko­jen tun­teita kuo­hut­ta­vat tapah­tu­mat ovat medialle elin­tär­keitä, joten niistä yri­te­tään ottaa irti kaikki mah­dol­li­nen sekä etu- että jäl­ki­kä­teen. Nämä­kin vaa­lit ovat medialle Lin­nan juh­lien kal­tai­nen myynti- ja kat­so­ja­lu­ku­jen kohen­ta­mis­hap­pe­ning, eikä mikään kan­sa­lais­de­mo­kra­tian missio.

Äänes­tys­pää­tök­sen teke­mi­nen gal­lu­pin perus­teella ei todel­la­kaan ole “yhtä hyvä tapa, kuin jokin muu­kin”. Tämän­suun­tai­nen väite pitää sisäl­lään aja­tuk­sen siitä, että äänes­tys­pää­tös voi yhtä hyvin perus­tua tois­ten mie­li­pi­tei­siin kuin äänes­tä­jän omaan. Aja­tus on melko eri­koi­nen, ja siinä on hie­man samaa kuin edus­kun­nan puo­lue­ku­rissa: Yksit­täi­sen kan­san­edus­ta­jan (= äänes­tä­jän) ei tar­vitse poh­tia itse äänes­tä­mi­sensä perus­teita, riit­tää kuin äänes­tää enem­mis­tön (= puo­lue­ryhmä; gal­lu­pit) mukaan. Puo­lue­ku­rin peri­aa­tetta sovel­le­taan siis mut­kan kautta äänestäjiin!

Median edus­ta­jat vähät­te­le­vät tie­toi­sesti sen kan­sa­lais­jou­kon suu­ruutta, joka äänes­tää  gal­lup­joh­ta­jia. Tämä on sosi­aa­li­sen hyväk­syn­nän kan­nalta helppo rat­kaisu, mikä riit­tää hyvin sil­loin, kun omaa perus­tel­tua mie­li­pi­dettä syystä tai toi­sesta “ei ole käytettävissä”.

Jos media tosis­saan haluaisi edis­tää demo­kra­tiaa ja aut­taa äänes­tä­jiä pää­tök­sen­teossa, tulisi gal­lup­peja tehdä toi­sen­lai­silla kysy­myk­se­na­set­te­luilla. Voisi olla kiin­nos­ta­vaa kuulla esim. sel­lais­ten gal­lup­pien tulok­sia, joissa jokai­sen ehdok­kaan kes­kei­siä kam­pan­ja­tee­moja pei­lat­tai­siin kan­sa­lais­ten mie­li­pi­dettä vas­ten. Tämän­suun­tai­nen kään­tei­seen “vaa­li­kone” -ajat­te­luun perus­tuva gal­luppi pal­jas­taisi myös armotta sen, onko ehdok­kaalla yli­pää­tään mitään agen­daa vai perus­tuuko kam­panja puh­tai­siin mie­li­ku­viin, sut­kauk­siin tai kehäpäätelmiin.

 Paras rat­kaisu olisi tie­ten­kin se, ettei gal­lu­peja teh­täisi lain­kaan aina­kaan kuu­kau­teen ennen vaa­li­päi­vää, eikä mis­sään tapauk­sessa enää ennak­ko­ää­nes­tyk­sen alet­tua. Tämän­suun­tai­nen ehdo­tus tie­ten­kin aiheut­taisi sen, että medioi­den “sanan­va­pau­den airuet” köm­pi­si­vät kam­miois­taan ker­to­maan meille, miten tör­keästä sanan­va­pau­den louk­kauk­sesta gal­lup­kiel­lossa olisi kyse... .

Mark­ki­na­ta­lous­maissa siir­ryt­tiin 1970 -luvulla vähi­tel­len key­ne­si­läi­sestä talous­a­jat­te­lusta mone­ta­ris­ti­seen. Nyt, noin 40 vuotta myö­hem­min, meillä on käsis­sämme tilanne, missä ns. finans­si­ta­lou­desta on muo­dos­tu­nut omaa elä­mää elävä talou­den haara, joka on irral­laan reaa­li­ta­lou­desta. Kun reaa­li­ta­lou­dessa kaup­paa käy­dään työ­pa­nok­silla aikaan­saa­duilla käsin­kos­ke­tel­ta­villa tuot­teilla, pyö­rii finans­si­ta­lous rahoi­tusin­stru­ment­tien, odo­tusar­vo­jen ja ennus­tus­ten luo­missa “arvoissa”. Rahalla mitat­tuna tämä “illuusio­ta­lous” on kas­va­massa käen­po­jan lailla muuta taloutta ter­ro­ri­soi­vaksi, hyväk­si­käyt­tä­väksi ja hor­jut­ta­vaksi voi­maksi. Käy­tän­nössä tämä näkyy USA:n ja Länsi-Euroopan mark­ki­na­ta­lous­maissa val­tioi­den (= vero­mak­sa­jien) tol­kut­to­mana vel­kaan­tu­mi­sena.  Juuri nämä maat siir­tyi­vät muu­tama vuo­si­kym­men sit­ten tor­vet soi­den uuteen, moder­niin mone­ta­ris­ti­seen ajat­te­luun, ja tulok­set puhu­vat puolestaan. (USA:n dol­lari irro­tet­tiin kul­ta­kan­nasta v. 1971)

Yltiö­päi­sin­kään mark­ki­na­fun­da­men­ta­listi ei enää väitä, etteikö mark­ki­na­ta­lous tar­vit­sisi demo­kraat­tis­ten jär­jes­tel­mien toteut­ta­maa sään­te­lyä. Kei­noista, nii­den tehosta ja koh­den­ta­mi­sesta ollaan­kin sit­ten eri mieltä. Ajan­koh­tai­nen talous­kes­kus­telu tar­joaa päi­vit­täin elä­viä esi­merk­kejä illuusio­ta­lou­den kieroutuneisuudesta.

Esi­mer­kiksi muu­ta­mat pan­kit suun­nit­te­le­vat vaka­valla naa­malla lopet­ta­vansa kätei­sen rahan toi­mit­ta­mi­sen sitä tar­vit­se­ville asiak­kaille. Pank­kien ydin­toi­miala on tähän saakka ollut rahan myy­mi­nen ja sen tal­let­ta­mi­nen. Toi­min­nan hin­tana toi­mii anto- ja otto­lai­naus­korko. Illuusio­ta­lou­desta hal­tioi­tu­neet pan­kit ovat nyt alka­neet pitää perin­teistä pank­ki­toi­min­taa tur­han­päi­väi­senä näper­te­lynä, kun ne suu­ret rahat vil­kut­te­le­vat kyl­ki­ään finans­si­ta­lou­den puolella.

Toi­nen esi­merkki on säh­kön­ja­ke­lu­yh­tiöt. Siellä on huo­mattu, että yhtiöi­den osa­kearvo (josta on tul­lut ainoa notee­rat­tava mit­tari) ei juu­ri­kaan rea­goi sii­hen, miten kauan asiak­kaat jou­tu­vat eri­lais­ten myrs­ky­jen jäl­keen odot­ta­maan säh­köjä. Säh­köyh­tiö on siksi lai­min­lyö­nyt sekä jake­lu­ver­kos­ton uudis­ta­mi­sen että poik­keus­ti­lan­tei­den varalle aja­tel­tu­jen tie­do­tus­toi­min­to­jen ylläpidon.

Pank­ki­sek­to­rilla pitäisi mitä pikim­min toteut­taa EU:n laa­jui­nen paluu takai­sin juu­rille. Perus­pank­ki­toi­minta (anto- ja otto­lai­naus) tulisi eriyt­tää lain­sää­dän­nöllä omaksi toi­min­nak­seen, jonka asian­mu­kai­nen hoi­ta­mi­nen on pank­ki­toi­mi­lu­van säi­ly­mi­sen edel­ly­tys. Kaikki muu sijoitus-, finanssi- ja muu vipurahasto-  ja osak­kei­den ns. lyhyek­si­myyn­ti­pel­leily pitäisi lain­sää­dän­nöllä irrot­taa pank­ki­toi­min­nasta eril­li­seksi vedonlyönti- ja uhka­pe­li­toi­mia­laksi, jota kos­kee ko. toi­mia­lan mukai­nen lain­sää­däntö ja verotus.

Säh­köyh­tiöille tulee mää­rätä puut­teel­li­sesta kata­stro­fi­val­miuk­sista joh­tu­vista säh­kön­toi­mi­tus­kat­kok­sista niin mit­ta­vat sank­tiot, että ne vai­kut­ta­vat yhtiön tulok­seen ja sitä kautta osak­keen arvoon. Tämä on se ainoa kieli, mitä pörs­si­no­tee­rattu yhtiö ymmärtää.

Joulu lähe­nee uhkaa­vasti. Sen huo­maa monista asioista. Pos­ti­laa­tik­koon vii­kot­tain yllät­täen ja pyy­tä­mättä ilmes­tyvä mai­nos­nippu kas­vaa ja muut­tuu yhä punai­sem­maksi. Koko liike-elämä ikään­kuin vetää hen­ke­ään koo­tak­seen voi­mansa vuo­den tär­keim­män pon­nis­tuk­sen edessä.

Lap­set kir­joit­ta­vat lah­ja­lis­to­jaan sil­mät innosta heh­kuen samaan aikaan, kun van­hem­mat, kum­mit ja suku­lai­set poh­ti­vat kuu­mei­sesti, mitä tupa­ten täy­siin las­ten­huo­nei­siin vielä voisi hank­kia. Mark­ki­na­li­be­ra­lismi on jo aikoja sit­ten kor­van­nut Jee­suk­sen Jou­lu­pu­killa. Jäl­kim­mäi­nen myy parem­min.
Sitä kaik­kein tär­keintä lah­jaa lap­sille ei kui­ten­kaan voida pake­toida: Aikaa!

Kirkko koet­taa par­haansa mukaan ohjata ihmis­ten aja­tuk­set mate­riasta hen­keen, vaa­ti­mi­sesta anta­mi­seen. Suu­rim­pana ongel­mana tässä pyr­ki­myk­sessä ins­ti­tuu­tiolla on kui­ten­kin sen oma his­to­ria: Liik­keen tär­keim­mästä hah­mosta, eräästä juu­ta­lai­sesta puuse­pän pojasta ja uskon­non uudis­ta­jasta teh­tiin val­ta­po­li­tii­kan man­ne­kiini, kun hänet maal­li­sella pää­tök­sellä koho­tet­tiin Juma­lan Pojan ase­maan. Eikö olisi riit­tä­nyt, että Jee­sus olisi saa­nut jäädä his­to­ri­aan elä­mänsä esi­mer­kil­li­sesti elä­neenä taval­li­sena kalas­ta­jana, joka eli kuten opetti? Ilman juma­luut­ta­kin Jee­suk­sen “blo­geis­saan” esit­tä­mät yhtei­söl­li­sen elä­mi­sen peri­aat­teet riit­täi­si­vät moraa­li­siksi ohjeiksi edel­leen, 2000 vuotta myöhemmin.

Läpi­kau­pal­lis­tettu joulu on jo aikoja sit­ten teh­nyt var­si­nai­sesta päi­vän­san­ka­rista vält­tä­mät­tö­män ali­bin ylen­mää­räi­selle mate­riassa pieh­ta­roin­nille, ikään­kuin lyhyen ruo­ka­ru­kouk­sen, jonka jäl­keen voi­daan estoitta sukel­taa aineel­lis­ten nau­tin­to­jen pariin.

Kuka oikeasti tar­vit­see nykyi­sen­kal­taista joulua?

Kou­lu­jen kurin­pi­dosta ja työ­rau­hasta kes­kus­tel­laan juuri nyt pal­jon. Ja syystä. Kuulun itse nii­hin opet­ta­jiin, joi­den mie­lestä pesu­ve­den mukana meni pal­jon hyvää sil­loin, kun opet­ta­jista teh­tiin ope­tusta tois­tu­vasti häi­rit­se­vien oppi­lai­den edessä lähes aseet­to­mia. Urani aikana ovat van­hem­pien mah­dol­li­suu­det opet­taa kotona lap­sil­leen muut ihmi­set huo­mioon otta­van käy­tök­sen alkeet oleel­li­sesti hei­ken­ty­neet. Rajoja ei aina osata tai haluta aset­taa, ja sen seu­rauk­sena yhä useam­mat lap­set tule­vat kou­luun ilman niitä tai­toja, joilla luok­kayh­tei­sössä tul­laan toi­meen ja oppi­mis­rauha säi­lyy. Monissa per­heissä talou­den tasa­paino edel­lyt­tää molem­pien van­hem­pien työs­sä­käyn­tiä. Mm. siksi lap­sia kas­vat­ta­vat myös kave­rit, sosi­aa­li­nen media, tietokone- ja net­ti­pe­lit, sekä lap­sille suun­nattu, koko ajan tehos­tuva kau­pal­li­nen mark­ki­nointi. Tästä seu­raa, että opet­ta­jien, ener­giaa ja pin­naa kuluu sel­lais­ten kul­lan­nup­pu­jen pai­men­ta­mi­seen, joille kotona tun­tuu kaikki ole­van sallittua.

Hin­taa kas­vat­ta­matta jät­tä­mi­sestä  mak­sa­vat opet­ta­jat päi­vä­ko­dista lukioon, pahim­man vai­heen kumu­loi­tuessa ylä­as­teen opet­ta­jiin, jotka saa­vat työ­pai­kal­laan sie­tää epä­kun­nioit­ta­vaa koh­te­lua, nimit­te­lyä ja hais­tat­te­lua. Hin­taa mak­saa myös se enem­mistö oppi­laista, joita kiin­nos­taa opis­kelu häi­ri­köin­tiä enem­män. Ala-asteella “ego­vam­mau­tu­nut” osa lap­sista kye­tään vielä joten­ku­ten pitä­mään aikaa vie­vällä maa­nit­te­lulla aisoissa. Miten pit­källe opet­ta­jat ovat val­miita sie­tä­mään tämän­suun­taista kehitystä?

Luo­kan työ­rauha on opet­ta­jalle puh­taasti käy­tän­nön kysy­mys, ei itse­tar­koi­tus. Jos sitä uhkaava häi­riö voi­tai­siin ala-asteella pois­taa yhdellä luu­na­pilla tai pie­nellä tuk­ka­pöl­lyllä, olisi tällä pel­käs­tään ylä-asteen opet­ta­jien tule­vaa työ­rau­haa aja­tel­len usko­mat­to­man suuri vipu­vai­ku­tus, käyt­tääk­seni ajan­koh­taista termiä.

 Aavis­te­len, että tässä vai­heessa jot­kut ammat­tiym­mär­tä­jät ja kas­va­tuk­sen asian­tun­ti­jat tavoit­te­le­vat näp­pik­si­ään ilmais­tak­seen vas­ta­lauseensa: “Lap­sen huono käy­tös joh­tuu lap­sen hen­ki­sestä pahoin­voin­nista, lai­min­lyön­neistä, van­hem­pien työ­kii­reistä joh­tu­vasta ajan puut­teesta jne.“
Kaikki tämä tie­de­tään. Kui­ten­kin samaan aikaan las­ten van­hem­pien val­tuus­toi­hin äänes­tä­mien edus­ta­jien joh­ta­mat kau­pun­git ja kun­nat ovat jät­tä­neet lähes jär­jes­tel­mäl­li­sesti saat­ta­matta esim. kou­lu­jen ter­veys­huol­lon ja psy­ko­lo­gien mää­rät suo­si­tus­ten mukai­selle tasolle, tukio­pe­tuk­sen ja muun oppi­las­huol­lon resurs­seista puhumattakaan.

 Suh­tau­tu­mi­nen Suo­mes­sa­kin aiem­min sal­lit­tuun las­ten tapa­käyt­täy­ty­mi­sen lem­pe­ään fyy­si­seen ohjaa­mi­seen on muut­tu­nut joten­kin umpi­kie­roksi. Sekä van­hem­mat että opet­ta­jat jou­tu­vat varo­maan lap­seen kos­ke­mista. Uhkana on joko syyte pahoin­pi­te­lystä tai vaih­toeh­toi­sesti lap­seen kajoa­mi­sesta. Hen­kistä pahoin­pi­te­lyä sen sijaan ei kont­rol­loi kukaan. Lasta saa lai­min­lyödä hen­ki­sesti, hänet voi jät­tää illaksi ilman val­von­taa videoi­den tai tie­to­ko­neen ääreen, antaa kas­vaa ilman rajoja, uhkailla, lah­joa ja kiris­tää, hänet voi lähet­tää kou­luun ilman aamiaista tai sään­mu­kaista vaa­te­tusta, hänen kans­saan ei tar­vitse kes­kus­tella eikä mie­li­pi­dettä kysyä. Kaikki tämä on sal­lit­tua.
Mutta annapa tuk­ka­pölly, niin pian sinua puhut­te­lee poliisi!

Kaikki asiat voi­daan kär­jis­tää. Niinpä minun­kin lie­nee syytä odot­taa mie­li­pi­teis­täni kyl­mää kyy­tiä. Minulta saa­te­taan kysyä, pitäi­sikö lap­sia mie­les­täni siis saada kou­lussa “repiä hiuk­sista mie­lin mää­rin” tai klas­si­seen sen­saa­tio­toi­mit­ta­jan  tyy­liin: “Oletko jo lakan­nut hak­kaa­masta oppi­lai­tasi?” Jep jep.

 Olles­sani itse kansa- ja oppi­kou­lussa, minua on tukis­tettu ja näpäy­tetty kart­ta­ke­pillä sor­mille. Ystä­väl­li­sessä, kas­vat­ta­vassa hen­gessä. Ei jää­nyt trau­moja. Omalla ural­lani en ole näitä mene­tel­miä lain­kuu­liai­sena opet­ta­jana tie­ten­kään käyt­tä­nyt. Voin kui­ten­kin rehel­li­sesti sanoa, että erään­kin ker­ran on mie­lessä käy­nyt. Ja uskal­lan myös arvioida, että muu­ta­malla luu­na­pilla tai tuk­ka­pöl­lyllä yhden luku­vuo­den aikana oli­sin sääs­tä­nyt tun­ti­kau­palla hyvää ope­tusai­kaa, toi­sen moko­man eri­lai­sia kokoon­tu­mi­sia ja tapaa­mi­sia ali­mi­toi­te­tun ja yli­ra­si­te­tun oppi­las­huol­lon ja per­he­neu­vo­lan hen­ki­lös­tön kanssa.

Ja ylä­as­teelle olisi saat­ta­nut siir­tyä muu­tama koti­kas­va­tuk­ses­saan syystä tai toi­sesta lai­min­lyöty hais­tat­te­lija vähemmän.

Paavo Lip­po­sen ehdok­kaaksi ilmoit­tau­tu­mi­sen jäl­keen se taas alkaa. Saamme seu­rata 5 kk poli­tii­kan toi­mit­ta­jien, kolum­nis­tien, aamu-tv:n soh­va­ses­sioi­den ja kaik­kien tv-kanavien uutis­toi­mi­tus­ten ryy­dit­tä­mää lopu­tonta spe­ku­loin­tia siitä, kuka tul­laan valit­se­maan pre­si­den­tiksi. Ja gal­lup­peja teh­dään vii­kot­tain. Ja niissä tapah­tu­vista, vir­he­mar­gi­naa­liin sisäl­ty­vistä siir­ty­mistä kes­kus­tel­laan suu­rella antaumuksella.

Esim. Hesa­rin pää­kir­joi­tus “Eu pysyy tee­mana myös pre­si­den­tin­vaa­leissa” 13.8. pyr­kii ole­tet­tu­jen ehdok­kai­den (viral­li­sesti on valittu vain Pekka Haa­visto) poliit­ti­sen his­to­rian, hei­dän kuvi­tel­tu­jen stra­te­gioi­densa ja mah­dol­lis­ten ima­go­kon­sult­tien mah­dol­lis­ten tuu­naus­ten perus­teella käy­mään vaa­lit etukäteen.

Pal­ve­leeko tämä joten­kin kan­sa­lais­ten tie­don­nä­län tyy­dyt­tä­mistä? Halua­vatko leh­den luki­jat pereh­tyä toi­mit­ta­jien arvai­lui­hin? Hesa­rin pää­kir­joi­tuk­sen kal­tai­nen aiheella märeh­ti­mi­nen voisi vielä mene­tellä kolum­nissa, mutta että ihan pääkirjoituksessa!

Väi­tän, että äänes­tä­jille riit­tää mai­niosti se, että ehdok­kaat saa­vat itse ker­toa linjansa.

TV -kana­vat eivät tule jää­mään yhtään pek­kaa pahem­miksi. Mikäs se hel­pom­paa ohjelma-ajan täy­tettä, kun lait­taa kes­ke­nään kisaa­vat ehdok­kaat väit­te­le­mään kame­ran eteen. Hei­dän pär­jää­mi­ses­tään voi­daan sit­ten seu­raa­vana päi­vänä tehdä ilta­leh­dissä kyse­lyjä ja taas niistä näyt­tä­viä graafeja.

Äänes­tä­jille riit­täisi yksin­ker­tai­sesti se, että ker­rot­tai­siin mah­dol­li­sim­man tyh­jen­tä­västi ehdok­kai­den poliit­ti­nen his­to­ria, mitä on tehty, missä oltu mukana ja mitä saatu aikaan. Jour­na­lis­tin näkö­kul­masta se on tie­ten­kin tyl­sem­pää, kuin kris­tal­li­pal­loon kat­se­lun lomassa tapah­tuva omien mie­li­pi­tei­den esittely.

Kun vaa­li­aamu lopulta val­ke­nee, on suuri osa kan­sasta perin juu­rin tym­pään­ty­nyt koko mediaspektaakkeliin.

Miksi vaa­lit pitää yrit­tää käydä etukäteen?

Bond -elo­ku­vassa “Huo­mi­nen ei kos­kaan kuole” (Tomor­row Never Dies) elo­ku­va­hahmo, media­mo­guli Elliot  Car­ver ei tyydy Rubert Murdoch’in media­pi­me­riu­min tapaan ainoas­taan sala­kuun­te­le­maan kan­sa­lai­sia. Elo­ku­va­hahmo ryh­tyy aktii­vi­sesti luo­maan konflik­teja uuti­sia saa­dak­seen. Eikä mitä tahansa konflik­teja, vaan val­tioi­den väli­siä sotia. Viime vii­kon tapah­tu­mien valossa voi aavis­tella, kuka on ollut tämän Bond -elo­ku­van käsi­kir­joit­ta­jien esi­kuva, hei­dän luo­des­saan Elliot Car­ve­rin hahmoa.

Kau­pal­li­nen media Suo­messa on tähän men­nessä käsi­tel­lyt Mur­doch -skan­daa­lia vain sen ver­ran, kuin on ollut vält­tä­mä­töntä.“News of The World” leh­den tie­don­han­kin­nassa teh­dyt sala­kuun­te­lu­ri­kok­set ovat jo laa­jen­tu­neet kos­ke­maan sekä poli­tii­kan että polii­si­lai­tok­sen ylim­piä päät­tä­jiä. Kau­pal­li­nen media koet­taa kyn­sin ham­pain pitää tätä skan­daa­lia muu­ta­man hen­ki­lön rikol­li­seen toi­min­taan liit­ty­vänä yksit­täis­ta­pauk­sena, josta ei pidä vetää mitään ylei­sem­piä joh­to­pää­tök­siä kau­pal­li­sen median toi­min­ta­pe­ri­aat­tei­den suhteen.

Jos­sa­kin vai­heessa käy kui­ten­kin mah­dot­to­maksi vält­tyä kysy­mästä seu­raa­vaa kysy­mystä:
Onko kau­pal­li­sen kil­pai­lun ja mark­ki­na­ta­lou­den voi­ton­ta­voit­te­lun oloissa toi­mi­valla medialla enää mitään teke­mistä tie­don­vä­li­tyk­sen kanssa?
Mur­doch -kon­ser­niin kuu­luu leh­tien lisäksi myös TV -kana­via. Yksi niistä on USA:ssa toi­miva Fox­News. Tämä uutis­ka­nava edus­taa niin radi­kaa­lin kon­ser­va­tii­vista, republi­kaa­ni­sen puo­lu­een poliit­ti­sia näke­myk­siä mark­ki­noi­vaa lin­jaa, että valeh­te­lun ja tie­don­vä­lit­tä­mi­sen raja yli­te­tään päivittäin.

Sanan­va­paus on län­si­mai­sen demo­kra­tian kul­ma­kivi. Voi­daanko sen nimissä hyväk­syä ihan mitä vaan? Edel­lyt­täen ettei siitä jää kiinni.

Euroo­pan Unio­nin rahoi­tus­krii­sissä rin­ta­ma­lin­jat alka­vat kir­kas­tua. Mark­ki­na­ta­lou­den puo­les­ta­pu­hu­jat ovat entistä äänek­kääm­min arvos­tel­leet vaa­ti­muk­sia sekä sijoit­ta­jien vas­tuut­ta­mi­sesta että Suo­men val­tion­va­rain­mi­nis­te­rin, SDP:n Jutta Urpi­lai­sen Krei­kan lisä­lai­noi­tuk­seen liit­ty­vistä vakuus­vaa­teista. Kun erin­omai­sesti asiaa edis­tä­nyt minis­te­rimme sai 4.7 Brys­se­lissä pide­tyssä kokouk­sessa Suo­men kan­nalle varo­vaista vih­reää valoa, on mark­ki­na­li­be­raa­lilla leh­dis­töl­lämme ilmi­sel­viä vai­keuk­sia nie­laista tätä tosiasiaa.

Miksi mark­ki­na­ta­lou­den etu­var­tio haluaa siir­tää Krei­kan lai­noit­ta­jien kuprut veron­mak­sa­jien piikkiin?

Vas­taus on yksin­ker­tai­nen. Onhan aina kivem­paa, kun voit kerätä voi­tot itse ja jakaa tap­piot muille. Näin rehel­li­sesti asiaa ei tie­tysti ker­rota. Tap­pioi­den mak­sat­ta­mista veron­mak­sa­jilla perus­tel­laan hie­nolla lii­ke­ta­lou­del­li­sella ter­mi­no­lo­gialla, josta ei yleensä ota erk­ki­kään sel­vää. Eikä sen tar­koi­tus­kaan ole muu, kuin tosi­asioi­den peittäminen.

Mitä tapah­tui Islan­nille, joka oman busi­nes -eliit­tinsä ahneu­desta joh­tuen ajau­tui yli­pää­se­mät­tö­miin vai­keuk­siin pari vuotta sit­ten. Kun kort­ti­talo romahti, päät­ti­vät brit­ti­läi­set ja hol­lan­ti­lai­set kor­vata vara­ri­kossa varoja menet­tä­neille kan­sa­lai­sil­leen mene­tyk­set periäk­seen ne Islan­nin val­tiolta. Kuten tie­de­tään, islan­ti­lai­set päät­ti­vät olla mak­sa­matta. Busi­ness is busi­ness. Sii­hen kuu­luu epä­on­nis­tu­mi­sen riski. Teille kävi nyt niin, tote­si­vat saa­re­lai­set tyy­nesti kan­sa­nää­nes­tyk­sessä, ja päät­ti­vät aloit­taa talou­tensa raken­ta­mi­sen alusta puh­taalta pöydältä.

Mik­sei Kreikka voi seu­rata Islan­nin esimerkkiä?

Menet­tä­jiä oli­si­vat enim­mäk­seen muu­tama suuri saksalais- ja rans­ka­lais­pankki. Krei­kan vara­rik­koon pääs­tä­mi­nen kir­pai­sisi ker­ran kun­nolla, mutta voisi olla opet­ta­vai­nen tarina sekä maan sisäi­selle talou­den­pi­dolle, tilas­toin­nille ja poli­ti­koin­nille että kan­sain­vä­listä sijoi­tus­toi­min­taa har­joit­ta­ville tahoille. Miksi lii­ke­toi­min­taan oleel­li­sesti kuu­luva kon­kurs­sin mah­dol­li­suus näh­dään val­tion koh­dalla mah­dot­to­maksi? Tie­ten­kin siksi, että rahoja on syy­detty seu­lan lailla vuo­ta­van, vuo­desta toi­seen ali­jää­mäi­sen bud­je­tin tilk­keeksi ilman vakuuk­sia sillä ole­tuk­sella, että kyllä EU:n veron­mak­sa­jat tule­vat apuun.

Kenen tästä perus­teet­to­masta ole­tuk­sesta aiheu­tu­neista vahin­goista pitäisi vas­tata? Lai­noit­ta­jien vai veronmaksajien?

Minun oikeus­ta­juni mukaan vas­taus on selvä.

Otsik­kona on hie­man muun­neltu Nokia klas­si­nen slo­gani. Slo­ga­nissa yhdis­tä­jäksi aja­tel­laan puhe­lin. Miten on, kun kan­sa­lai­nen yrit­tää lähes­tyä jota­kin yri­tystä puhe­li­mitse? Yhdis­ty­mistä tapah­tuu yhä har­vem­min. Yri­tys­ten vies­tin­tä­osas­tot eivät ole sääs­tä­neet aikaa eivätkä rahaa suo­jau­tuak­seen asiak­kai­den puhe­li­mitse tapah­tu­vilta yhteydenottoyrityksiltä.

Kaava menee näin: Asia­kas (As) soit­taa yri­tyk­seen kysyäk­seen jos­ta­kin tuot­teesta.  Auto­maatti (Au) vas­taa, ja pal­jas­taa asiak­kaalle suu­rena uuti­sena fir­man, mihin hän on soit­ta­nut! Sit­ten Au tie­dus­te­lee, millä kie­lellä As tah­toisi puhua? Kun tämä on sel­vi­tetty, alkaa Au lue­tella vaih­toeh­toi­sia ete­ne­mis­reit­tejä, joi­den jou­kosta on valit­tava oikea ja pai­net­tava puhe­li­mes­taan vas­taa­vaa nume­roa. Parin minuu­tin ährää­mi­sen jäl­keen asia­kas kuvit­te­lee­kin heti­kohta saa­vansa puhe­li­meen oikean ihmi­sen, joka vas­taa hänen kysy­myk­siinsä. Mutta, ei, ei ja ei! Ihmi­sen sijaan uusi Au saat­taa esim. ope­raat­to­rin kyseessä ollen  ilmoit­taa tah­to­vansa ottaa vas­taan asiak­kaan vikail­moi­tuk­sen auto­maat­ti­sesti. Au pyy­tää asia­kasta sano­maan nimensä sel­keällä äänellä. Sit­ten syn­ty­mä­ajan. Ja niin edel­leen. Ihmi­sen sijaan soit­ta­jalle tar­jou­tuu tilai­suus kes­kus­tella koneen kanssa. Jos kyseessä ei ole ope­raat­tori, saat­taa asiak­kaalle vas­tata uusi Au, joka sanoo “kaik­kien asia­kas­pal­ve­li­joi­den juuri tällä het­kellä ole­van varat­tuja” ja arvioi odo­tusa­jan. Myös Au saat­taa ker­toa, että asiak­kaan kan­nat­taa ehkä soit­taa het­ken kulut­tua uudel­leen. Tai mah­dol­li­sesti jät­tä­mään viesti vastaajaan.

Toi­sin­sa­noen, mitä enem­män ja hie­nom­pia puhe­li­mia meillä on, sitä tehok­kaam­min yri­tyk­set suo­jau­tu­vat puhe­li­mitse tapah­tu­vilta yhtey­den­ot­to­y­ri­tyk­siltä.
They are discon­nec­ting people.

Uutis­ten mukaan vvm Jutta Urpi­lai­nen vakuut­taa, että Suomi pitää kiinni vakuus­vaa­ti­muk­sis­taan Krei­kan tuke­mi­sessa. Hyvä niin, sillä vähempi ei maamme nykyi­sessä poliit­ti­sessa ilmas­tossa eikä sen puo­leen SDP:n vaa­li­kam­pan­join­nin tee­moja aja­tel­len­kaan riitä.

Voi­han olla, että edel­li­sen vvm Jyr­kin Katai­sen vuosi sit­ten mai­nos­tama, lip­su­vaksi osoit­tau­tu­nut “nis­ka­lenkki mark­ki­na­voi­mista” voisi tällä terä­väm­mällä otteella muut­tua pitä­väksi ja kul­mi­noi­tua vaik­kapa kome­aan heit­toon uuden euroop­pa­lai­sen talous­mo­raa­lin tatamilla.

Hie­man kui­ten­kin huo­les­tut­taa Urpi­lai­sen vakuut­te­lut, että asiassa “var­masti löy­tyy kaik­kia tyy­dyt­tävä ratkaisu”.Suomen ei pidä tin­kiä vaa­ti­muk­sis­taan eikä hyväk­syä mitään silmänlumevakuutta.

Kun val­tio haluaa vakuu­den, on sen mer­ki­tys toki hie­man toi­nen, kuin pank­ki­maa­il­massa. Val­tio haluaa vakuu­den­hal­ti­jana ennem­min­kin säi­lyt­tää sanan­val­tansa tilan­teessa, missä lai­nan ehtoja oltai­siin mah­dol­li­sesti “talou­den rea­li­tee­teista joh­tuen” poliit­ti­silla pää­tök­sillä muuttamassa.

Mutta eihän vakuus silti ole vakuus, ellei se ole tar­vit­taessa rea­li­soi­ta­vissa täy­teen arvoonsa.

Poli­tiikka on arvaa­ma­ton olio. Jos­kus sitä ei löydä hake­mal­la­kaan, toi­si­naan sitä taas ei pääse pakoon mil­lään. Edus­kun­ta­vaa­lien veret sei­saut­ta­neen tulok­sen sel­vit­tyä poli­tiikka tuli takai­sin kotiin.

Vii­meis­tään nyt on sel­vin­nyt myös se, kenen pro­jekti EU ennen muuta on. Vas­toin EU:n perus­so­pi­muk­sia aloi­tettu, huo­nosti talou­tensa hoi­ta­nei­den unio­ni­val­tioi­den tuke­mi­nen pal­jas­taa, kenen etuja etu­päässä valvotaan.

Nyt “vas­tuun­kan­ta­jia” kai­paa­vat mark­ki­na­li­be­ra­lis­tit saar­naa­vat joka tuu­tista epis­to­laansa, jonka mukaan tuh­la­ri­val­tioille rahaa lai­nan­neita sijoit­ta­jia on autet­tava, tai mei­dät muu­ten hukka perii! Sijoit­ta­jia­han taas ei peri muut kuin rintaperilliset... .

Hel­sin­gin Sano­mat ja muu libe­raali printti alkoi heti vaa­li­tu­lok­sen sel­vit­tyä ilka­moi­den kysy­mään otsi­kois­saan, kau­anko kes­tää ennen­kuin Per­sut ja SDP kään­tä­vät tak­kinsa tuki­asioissa. Tois­tai­seksi tak­kinsa ovat kui­ten­kin kään­tä­neet vain Vih­reät ja Kepu. Siis edel­li­set hal­li­tus­puo­lu­eet! Tästä ilta­leh­det eivät revi otsikoita.

Mark­ki­na­li­be­raa­lit ovat jou­tu­neet meri­hä­tään, mikä pahim­man ske­naa­rion toteu­tuessa mer­kit­see yri­tys­ten taseissa ja tilin­pää­tös­ten voit­to­sa­rak­keissa mii­nus­merk­ki­siä mer­kin­töjä. Mark­ki­nae­pis­to­lan mukaan tästä kär­si­vät ennen­kaik­kea taval­li­set ihmi­set työ­paik­ko­jen har­ven­tuessa ja talou­del­li­sen toi­me­liai­suu­den vähen­tyessä. Sama epis­tola antaa kautta ran­tain ymmär­tää, että yrit­täjä yrit­tää vain työllistääkseen.

Georg Malmsten’in lau­lussa “Mik­ki­hiiri meri­hä­dässä” pelas­ta­jaksi ilmaan­tuu “Suo­men Jout­sen”. Saa­pui­siko se nyt Brys­se­liin Soi­nin ja Urpi­lai­sen hah­mossa ker­to­maan, että ei se ole rei­lua, että itse sär­je­tyt hiek­ka­lin­nat aio­taan raken­nut­taa uudel­leen kave­rei­den kustannuksella!